Hei! Olen Jori Brander, 70-luvun alkupuolella taipaleen aloittanut elämän matkaaja. Elämää katson yhä uteliaan pojan silmin, vaikka pojasta onkin kasvanut mies, perheenisä ja pastori. Elämän edessä ihmisen luulot itsestään pienenevät, kun hän saa ja joutuu kokemaan kaikenlaista. Minun elämääni on mahtunut monenlaisia erilaisia vaiheita, jotka ovat muokanneet minusta tämän henkilön, kuka olen tänään. Olen Jori, hiljaisuuden pappi ja Korkeimman Jumalan palvelija. Siinä se on kiteytettynä.
Asun perheeni kanssa pohjoisen Savon pääkaupungissa – Kuopiossa. Muutto tänne on ollut yksi elämäni parhaimpia päätöksiä. Ja hyvin olen tänne kotiutunutkin.
’Elävä’ minä Etelä-Konneveden kansallispuistossa.
Kuopioon muutin Pirkanmaalta, missä olen tätä elämää ensin katsellut. Asuin parikymmentä vuotta Tampereella, minne muutin matkattuani avioliiton satamaan.Lapsuuden ja nuoruuden asuin Viialassa (nykyinen Akaa) ja opiskeluaikana Valkeakoski tuli sekin varsin tutuksi.
Perheeseeni kuuluu vaimo Elisan lisäksi viisi lasta, joista kolme on jo ’lentäneet pesästä’ ja asuttavat nyt maatamme etelästä pohjoiseen, kun taas me siirryimme lännestä itään. Kaksi lasta asu vielä turvanamme Kuopion kodissa ja olemme perheenä viihtyneet nykyisellä kotiseudullamme.
Nautin hiljaisuudesta ja luonnonrauhasta. Persoonallisuuttani luonnehtii MBTI-tyypin kirjainyhdistelmä INFJ. On varsin hienoa olla minä, kun on oppinut antamaan tilaa persoonalleen ja pitämään elämän sisä- ja ulkorajat loukkaamattomina. Vuosien kuluessa olen oppinut arvottamaan itseni suhteessa Jumalaan. Olla armollinen ja armahdettu; siinä on vapaus. Armon oivaltaminen on ollut vapauttava prosessi; kieltäytyä arvottamasta itseään työn tai toisten ihmisten mielipiteiden perusteella.
Armon oppituntien ohessa, olen saanut oppia jotain myös kiitollisuudesta ja arvostuksesta. Ne ovat syviä prosesseja hartauselämässäni.
Jos sinua kiinnostaa kertomukseni hartauselämästä tai kehosta huolehtimisesta, katso tämä sivu täältä: Jori – istuu ja ulkoilee… Siellä kerron enemmän uskoni harjoittamisesta ja arkisesta minästäni.
’Virallinen’ kuva. Suomen Metodistikirkon (UMC) pastori – ’hiljaisuuden pappi’.
Monen mielestä työ määrittää ihmisen. Joku ehkä sanoisi, että pastorina olen kutsumustyössä. Itse en näe asiaa niin. Elän kutsulle omistautunutta elämää – olen sitten työssä, opiskelen tai olen vapaalla. On tietty mukavaa, kun työ ajoittain kulkee sopusoinnussa kutsumukseni kanssa.
Palvelen Suomen Metodistikirkossa (United Methodist Church) pastorina. Tällä hetkellä palvelen seurakuntapastorina Vuoksenlaakoson metodistiseurakunnassa (Vesivehmaalla) sekä muutamassa kehityshankkeessa kirkkomme tehtävissä.
Kesäkuuhun 2022 asti toimin piirikunnanjohtajan (ks. District superintendent) tehtävässä. Tuo tehtäväkenttä oli laaja ja ajankäytöllisesti haastava. Työn kirous oli ainainen matkustaminen. Siunaus oli siinä, että työtehtävien puolesta olin näköalapaikalla, mitä tulee Suomen hengelliseen ja uskonnolliseen skeneen. Nähtyäni kaikenlaista syntyi minussa kaipuu hiljaisuuteen. Se ei ole yksinäistä hiljaisuutta, vaan hiljaisuutta Jumalan lähellä niin, että siinä on tilaa sinullekin lähimmäisenä. Olen siis hiljaisuuden pappi, Korkeimman Jumalan palvelija.
Aika piirikunnanjohtajana käynnisti minussa prosesseja, jotka ovat johtaneet kirkko-käsitteen uudelleen miettimiseen. Olen vakuuttunut siitä, että olemme kirkoissamme jääneet paitsi kaipaamaan mennyttä vuosisataa myös elämään sitä. Eikä tämä tahaton nostalgia ole ainakaan auttanut tämän päivän seurakuntaa olemaan relevantti tämän vuosituhannen ihmiselle.
Kun jäin pois piirikunnanjohtajan tehtävästä jäin miettimään, että mikä minusta tulee isona. Sanonkin, että nyt on menossa paluu juurille. Tässä vaiheessa en sitä vielä enempää käy avaamaan, mutta totean, että minusta on kasvanut ”hiljaisuuden pappi” ja korkeimman Jumalan palvelija.
Tehtäväni on vaalia hiljaisuutta ja auttaa lähimmäisiäni löytämään Jumalan suuruus arjessa pysähtymisen ja läsnäolon taidoin.
Tyytymättömyys asioiden nykytilaan ei ole jäänyt pelkäksi pohdinnaksi ja ’hiljaisuuden pappeuden’ termiksi. Pohdinta on johtanut myös tekoihin. Aloitin elokuussa 2020 opiskelemaan Wellness-liiketoimintaa Savonia AMK:ssa. Tätä kirjoittaessa 2022 alkaa jo näkyä, millaisiin sovelluksiin tämä polku johtaa. Tie ei ole helppo, mutta se on Jumalan viitoittama. Yhdessä kanssasi, Herrani.
Seurakunnat kamppailevat monien ongelmien kanssa. Halua muutokseen on, mutta muutos pysähtyy raskaisiin rakenteisiin ja traditioihin siellä, missä ne eivät enää palvele paikkaansa. Tällä opintomatkallani liiketalouden ja hyvinvointibisneksen maailmaan lähdin kartoittamaan erilaisia vaihtoehtoja olla seurakunta ajassamme. Mielenkiintoisinta on kuitenkin ollut se, että muutoksen tarve on syvemmällä kuin uskoinkaan. Ei ole kyse modernisoinnista, on kyse Jumalan rakkauden viljelemisestä arjessa 24/7.
Rakastan kirjoittamista, mutta tietty myös lukemista ja avoimesti pohtivaa – mieluusti kahdenvälistä – keskustelua. Kirjallisen ilmaisun tuotoksia on kertynyt nettiin jonkin verran.
Muutama kirja on ehditty painotuotteeksikin tuottaa, joista ehkä tunnetuimmat ovat Kronologiseen Raamattuun liittyvät selitysteokset ja lyhyt hartauskirjanen ’Ego Eimi – minä olen’. Vuonna 2020 julkaistiin myös kirja ’25 uskonkappaletta’. Esikoisteokseni ’Varatie – varjoja tulevaisuudessa’ on viime vuosituhannelta, kun kirjoitin lyyristä tekstiä – keräilyharvinaisuus siis.
Nyttemmin olen kirjoitellut pääosin hartaustekstejä, ajatelmia ja saarnoja sekä kolumnistina muutamissa lehdissä. Yleensä tekstit päättyvät muodossa tai toisessa blogiini tälle sivustolle.
Pastorin työhön liittyy tietty paljon puhumista: saarnoja, hartauksia, linjapuheita, puheenvuoroja, jne. Jotain näistä on taltioitu ja löytyy seurakuntien sivuilta tai YouTubesta… Ääni- tai videoblogia en ole vielä saanut aikaiseksi, mutta jotain sen suuntaista on tekeillä.
Ai, niin pastorin työhön siirryin IT-alalta, missä ehdin tekemään pitkän uran it-suunnittelijana ja managerina. Tykkään täten edelleen näperrellä tekniikan kanssa ja toteuttaa itseäni myös erilaisten pienten it-projektien parissa.
No, jos minun urani tai jokin siihen liittyvä kiinnostaa, niin käy tarkastamassa asia Linked-In -palvelusta. Minulle riittää, että olen jostain tullut, olen nyt tässä ja matkalla kohti alati parempaa.
Perheen ja seurakuntapalvelun lisäksi pidän huolen, että kalenteriin jää säännöllinen siivu myös juoksuharrastukselle (ks. tämä sivu). Se on henkireikä kirjoittamisen ja kontemplaatiomietiskelyn ohella. En enää juokse kilpaa, mutta juoksu on ikäiselleni sammuvalle tähdelle yhä jokapäiväinen seikkailu, jolla pidän itseni fyysisesti ja henkisesti kunnossa.
Jos päivän mittaa kohtaa kaikenlaista – myös lokaa ja sontaa, niin juoksulenkillä paha olo nollataan. Aikanaan olen ollut aktiivi maratoonari ja ultrajuoksija, mutta nuo matkat ovat osaltani muuttuneet enemmän polkujuoksuksi. Polkujuoksu sopii ultramatkojakin paremmin tällaiselle luonnon hiljaisuudesta nauttivalle persoonalle. Juokseminen poluilla on aina seikkailu. Pyssymäen PEP 57km on nyttemmin ollut ainut kilpailu, johon olen viime vuosina enää osallistunut. Ja sinnekin osallistun vain siksi, että reitti on upea ja porukka siellä maailman parasta. Kesäkuussa 2020 loukkasin itseni poluilla pidemmän sairasloman arvoisesti, joten katsotaan nyt, miten ura jatkuu…
Enemmän infoa minusta löydät sosiaalisesta mediasta (ks. painikkeet alla), minne minäkin olen joutunut. Somen selaaminen on jäänyt viime vuosina vähälle, kun elävä elämä on osoittanut somea paremmaksi. Olenpa kuitenkin monella tavalla läsnä sielläkin. Tahdonhan ’hiljaisuuden pappina’ viljellä hyvää ja tuoda Kristuksen tuoksua sähköiseen maailmaan.
Herramme Jeesuksen Kristuksen armo olkoon sinun kanssasi!
Siinä se taas patsastelee virka-asussa. Pateettista!
Suomi-Juoksu 2015 100K
Kristus ja Mataleena taulusta on aivan loistava kopio Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin tiloissa. Sen on maalannut ruovesiläistaustainen Helsingin Taideyhdistyksen Piirustuskoulun oppilas Hanna Snchönberg n.1903-1904. Hanna meni naimisiin v 1918 Olavi Heliövaaran kanssa. Olavista tuli myöhemmin Oulun hiippakunnan piispa. Kirjassani Kahden tulen välissä kerron Olavin työstä ja Hannan ja Olavin suhteen kehittymisestä.
Kiitos tiedosta! Aikanaan toimin Oulun metodistiseurakunnan pastorina ja taisin muutaman kerran käydä tuomiokapitulin tiloissa ekumeenisissa tapaamisissa. Voi, kun olisin silloin tiennyt tästä, niin olisin yrittänyt saada ’audienssin’ taulun kanssa. Kysyin vastaavaa mahdollisuutta vuosia sitten Ateneumista, mutta ymmärrettävistä syistä he eivät järjestäneet tällaista kuin taideopiskelijoille näyttelyiden ulkopuolelta.
Kiitos eilisestä aamuhartaudesta. Se oli koskettava ja läheinen. Kuuntelin sen äsken Areenasta.
Tämä voi olla omituinen kanava ilmaista palaute, mutta vanhempana valtiomiehenä en ole oikein kaikkiin nykyajan kotkotuksiin sortunut somemaailmassa.
Kiitos palautteesta. Kun ikää ja ehkä elämänkokemustakin on matkan varrella karttunut, olen oppinut arvostamaan niitä Jumalan hiljaisen kuiskauksen hetkiä paljon korkeammalle kuin niitä, missä olen itse äänessä. Saapa nähdä – ehkä jossain vaiheessa omat sanat loppuvat tyystin ja syvä hiljaisuus rauhoittaa mielen. Niin paljon on sanottu, mutta kuka kuulee Herran kuiskauksen…
Mitä tämä tarkoittaa John Wesleyn opissa?
Kaste ei ole vain tunnusmerkki ja tunnus, jonka perusteella kristityt erottuvat
toisista, joita ei ole kastettu, vaan se on myös uuden syntymisen merkki. Lapsikaste
on säilytettävä kirkossa.
Erityisesti viimeinen lause?
Aika iso aihe vastattavaksi tässä lyhyesti. Laitan sinulle tähän muutaman linkin, joiden kautta löydät varmasti paremman vastauksen kuin minä pystyisin tähän muutamalla sanalla tapailemaan.
Tässä on mielestäni yksi parhaista näin netissä sähköisenä saatavilla olevista lähteistä:
By Water and the Spirit (Baptism Study)
Suomeksi minulle ei ole osoittaa hyvää sähköistä lähdettä, mutta seuraavassa dokumentissa on kuvattu myös kastekäsitystämme kirkkomme ja Evankelis-Luterilaisen kirkon oppikeskustelussa:
Kristuksesta osalliset
– jori
Hei.
Nyt kun vauhtiin päästiin, niin olen lukemassa sellaista kirjaa kuin ”Maailman tuskan soturi” Siinä kerrotaan kuinka tämä ”langennut (ilmeisesti ylpeyteen) enkeli” on Jumalan alaisuudessa ja tekee mitä JUmalan on antanut sille tehtäväksi. Langennut enkeli on suruissaan tehtävästään kun näkee, että ihmisiä kohtaa kurjuus ja hän ei haluiasi olla täytäntöön panemassa langetettuja tuomioita. Kirjassa hän kaipaa anteeksi antoa ja pääsyä takaisin ”entisiin enkelin töihinsä”.
Kirja ei ehkä ole hengellinen mutta mukaansa tempaava ja tarina on kiehtova. Niin kysymys mihin tämä ”langennut enkeli” lankesi ja mitä, mikä edelsi sitä?
Enkelten maailma on jätetty meille ihmisille pitkälti arvailujen varaan. Tiedämme vain, että heitä on ja että heidätkin on luotu. Käärmeen viettelystä on sitten taas päätelty, että jonkinlainen syntiinlankeemus tapahtui ennen ihmisen syntiinlankeemusta enkeleiden keskuudessa. Asiaa teologiassa tutkii angelogia ja demonologia, ja siitä riittäisi tekstiä. Itse olen puolestani ihaillut Jumalan tapaa Raamatussa pitäytyä siinä, mikä on meille ihmisille oleellista pelastuksen kannalta, minkä vuoksi tällaisia vähemmän keskeisiä aiheita jää paljon avoimiksi. Itselläni on yksi kirja odottamassa lukemista aiheesta, mutta en osaa sitä suositella, kun en ole sitä edes aloittanut…
Hei.
Virkistävät sivut nuo kotisatama.net. Paljon tuli vastauksia noilta sivulta ja ne vaikutti. Vaikutti myös seuraavan yön uniin, olin luokassa jossa muut olivat juhlavaatteissa ja minä en. Kysyin mitkä juhlat nyt on ja miksei minulle kerrottu. Sain vastauksen, että tänään luokassa käsitellään kaikki minut virheeni ja mokani, sitä juhlitaan. Siellä oli vain yksi toinen joka ei ollut juhla vaatteissa. Sanoin, etten halua jäädä kuuntelemaan tekemiäni virheitä kun toiset niitä kertoon ja niillä retostelee. Itku silmässä menin ulos ja kuulin avoimesta ikkunasta kun siellä opettajia myöten kerrottiin mokistani ja muut nauroivat. Ajattelin, että tässä on joku opetus ja että tämä ”mokien paljastus juhla” tulee kaikkien kohdalle. Sitten muistin kotisataman sivuista jotain lukemaani ja helpotuin, näin tämän pitääkin mennä.
Joo se unesta. Mutta jokunen asia jäi askarruttamaan mikä on askarruttanut ensimmäisestä alfakurssista lähtien. Miksi Jumala sitten loi ihmisestä syntisen jos hän odottaa ja kaipaa ihmistä luokseen? Eikö olisi ollut helpompaa luoda va….. ai niin nyt muistin sehän oli se hyvän ja pahan tiedon puu ja käärme ja omena. Jep jep. Lankesiko ihminen siinä tiedon haluun vai johdatteluun?
No varsinainen kysymys mikä on askarruttanut ja hiertänyt, puhutaan ikuisesta elämästä. Mitä jos ei halua elää ikuisesti vai onko niin että kun pääsee taivasten valtakuntaa niin haluaa elää ikuisesti?
Hyvä kysymys – uskon, että minullekin kelpaisi ihan semmoinen seesteinen ’tyhjyys’ ikuisuudeksi, mutta olen tullut sittemmin siihen tulokseen, että monesti Jumala on yllättänyt jo tässä ajassa siten, että huomaan tyytyneeni vähempään vain siksi, että en edes osannut kuvitella sitä, mitä Jumala antaa. Uskon, että ikuisuudessa on sama juttu. Kun sinne pääsee – huomaa vasta sen, miten vähäinen oma ajatus siitä, mitä Jumalan Valtakunta koko kirkkaudessaan on. Ajattelen Jumalan jatkavan luomistyötä ikuisuudessa, joten ihmisellä riittä varmasti ihmettä ihan ikuisesti :-)