Kansainvälisen kirkkomme teema puhuu toisena adventtina Jumalan rakkauden intohimosta ja olen sen kääntänyt suomeksi muotoon ”Intohimon lämpimässä”.

Otsikko on vähän monitulkintainen, mutta ainakin tuo lämpö tulee erityisesti esiin päivän tekstissä, joka tulee Raamatun kirjajärjestyksessä Vanhan testamentin viimeisestä kirjasta, eli Malakian kirjasta ja sen kolmannesta luvusta. Kirja on todennäköisesti myös kirjoittamisen ajankohdaltaan viimeinen Vanhan testamentin kirja. Luetaan teksti tähän alkuun.

”Minä lähetän sanansaattajani raivaamaan edelläni tietä. Ja aivan äkkiä tulee temppeliinsä Valtias, jota te odotatte, ja Liiton enkeli, jota te kaipaatte. Hän saapuu, sanoo Herra Sebaot. Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy? Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä. Silloin Herra toimii kuin metallinsulattaja ja hopeankiillottaja. Hän puhdistaa leeviläiset, ja he tulevat puhtaiksi kuin kulta ja hopea, joista kuona on poltettu pois. He uhraavat jälleen Herralle virheettömät uhrit, säädösten mukaan. Juudan ja Jerusalemin uhrilahjat ovat Herralle mieleen, niin kuin ne olivat entisinä aikoina, jo kauan sitten.” (Mal. 3:1-4)

Teksti alkoi puheella sanansaattajasta, joka varsin helposti yhdistyy adventin aikana Johannes Kastajaan. Ja häneen teksti tietty viittaakin. Moni Malakian profetian kuulijoista varmasti odotti näkevänsä jotain muuta kuin erämaassa varsin vaatimatonta elämää elävän ihmisen. Monella oli varmasti mielessä enkelit ja taivasten suuruudet, mutta tälläkin kertaa Jumala onnistui yllättämään ihmiset.

Vaikka Malakian profetia olisi täyttynyt jo hänen omana aikanaan, eivät viisaat olisi osanneet yhdistää ennussanoja Johannekseen ennen kuin se heille erikseen ilmoitettaisiin. Ja samoin monen uskoa profetiaan koeteltiin Jeesuksen aikana, kun uskonnollisen elämän viisaat katselivat Johannesta nenänvartta pitkin.

Malakian kirjaa ei ole varmuudella pystytty ajoittamaan, mutta sisällön perusteella se on syntynyt Babylonian vankeuden jälkeen. Tilanteensa puolesta se sopii Esran ja Nehemian aikaan, esimerkiksi juuri ennen Esran saapumista Juudaan vuosien 470 – 460 eKr. aikaan.

Lämpimään Malakian johdolla

Minua tekstissä puhuttelee erityisesti kohta, jossa luvattua valtiasta verrataan hopeaseppään:

”Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy? Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä. Silloin Herra toimii kuin metallinsulattaja ja hopeankiillottaja. Hän puhdistaa leeviläiset, ja he tulevat puhtaiksi kuin kulta ja hopea, joista kuona on poltettu pois. He uhraavat jälleen Herralle virheettömät uhrit, säädösten mukaan.” (Mal. 3:2-3)

Tämän tekstin ymmärtämisen helpottamiseksi lainaan myös Jeremian kirjasta muutaman jakeen, jossa puhutaan ’hylkyhopeasta’. Se on kirjoitettu yli 150 vuotta Malakian tekstiä aikaisemmin. Tilanne oli erilainen hänen aikanaan, mikä kannattaa huomioida lukiessa tekstejä.

Malakian profetia sijoittuu aikaan, kun juutalaiskansan hurskas jäännös oli Jeremian profetian mukaisesti palannut pakkosiirtolaisuudesta takaisin luvattuun maahan uudelleenrakentamaan Jerusalemia. Esran mukana tuleva toinen paluumuuttajien joukko ei ollut vielä saapunut.

Kansa oli yhä Persian hallinnon alainen, mutta heillä oli keisarin lupa ennallistaa Jerusalem ja juutalainen temppelijumalanpalvelus. Kotiin palanneet juutalaiset tahtoivat palata aikaan, jolloin Herran temppeli kukoisti, mutta heilläkin oli omat ongelmansa.

Ongelma ei ollut enää epäjumalanpalvonta niin kuin Jeremian aikaan, vaan pikemminkin se, että kansa harjoitti yleisesti juutalaisen lain vastaisia tapoja. He eivät enää kunnioittaneet sapattikäskyä ja he solmivat avioliittoja pakanuutta harjoittavien vierasmaalaisten kanssa. Osittain he tekivät tämän luonnollisesti sen vuoksi, että heillä ei ollut parempaa tietoa. Vaikka osa paluumuuttajista ehkä tiesi vielä jotain ajalta ennen siirtolaisuutta, oli jälleenrakennuksen aikaan ehtinyt syntyä uusi sukupolvi luvatussa maassa ja heille ei ’vanhat’ säädökset olleet tuttuja.

Sulatetaan, sulatetaan

Yhteiskunnassa vallitsi korruptio ja vahvemman laki, joista ensimmäinen oli levinnyt jopa temppelissä palvelevaan pappissäätyyn. Yleistäen voisi sanoa, että monen sydämessä toki paloi liekki Herralle, mutta he olivat moraalisesti eksyksissä. Tällaiseen tilanteessa Malakia kirjoitti tekstin, jossa puhutaan tulevasta messiaasta, joka tulee puhdistamaan kansansa. Luetaan tuo teksti nyt vielä kerran:

”Kuka voi kestää sen päivän, jolloin hän tulee, kuka voi seistä horjumatta, kun hän ilmestyy? Sillä hän on kuin ahjon hehku, hän puhdistaa kuin vahvin lipeä {KR38: pesijäin saippua}.Silloin Herra toimii kuin metallinsulattaja ja hopeankiillottaja. Hän puhdistaa leeviläiset, ja he tulevat puhtaiksi kuin kulta ja hopea, joista kuona on poltettu pois. He uhraavat jälleen Herralle virheettömät uhrit, säädösten mukaan.” (Mal. 3:2-3)

Samaan aiheeseen liittyen kirjoitti myös profeetta Jeremia vähän erilaisessa tilanteessa, mutta sanoma oli samansuuntainen.

”Minä, Herra, panin sinut {Jeremian} tutkimaan kansaani niin kuin jaloa metallia tutkitaan. Sinun piti koetella sitä, ottaa selville, miten minun kansani elää. Kaikki ovat paatuneita niskureita, he kuljeksivat panettelemassa toisiaan, totisesti, kelvottomia he ovat, pelkkää kuparia ja rautaa. Palkeet puhaltavat, mutta tulesta valuu vain lyijyä. Turhaa on ollut koko sulatus, kuona ei erkane. Hylkyhopeaksi heitä sanotaan. Minä, Herra, olen heidät hylännyt.” (Jer. 5:27-30)

Raamattu käyttää usein kielikuvaa arvometallien koettelusta tulessa. Minäkin olen siitä puhunut monet kerrat. Ehkä se on esimerkkinä tänä päivänä monelle ymmärrettävämpi kuin esimerkit etelänmaalaisesta maanviljelyksestä.

Metallien koettelu tarkoittaa yksinkertaista prosessia, jossa metalliseppä sulattaa arvometallin puhdistaakseen sen epäpuhtauksista. Tästä ’tulessa koettelusta’ onkin muodostunut suosittu slogan uskovien kielenkäytössä. Ehkäpä tämän meille muuten vieraan kielikuvan suosio johtuu siitä, että kielikuvaa käytetään muutamassa usein siteeratussa raamatunpaikassa myös Uuden testamentin puolella (1. Piet. 1:7; Ilm. 3:18; 1. Kor. 3:13b).

Näistä lainatuista teksteistä Jeremian teksti loppuu mielenkiintoiseen jakeeseen: ”Hylkyhopeaksi heitä sanotaan. Minä, Herra, olen heidät hylännyt.” (Jer. 5:30). Teksti sanoo, että ’heitä’ kutsutaan ’hylkyhopeaksi’, koska Herra on heidät hylännyt. Nämä kovat sanat nostattavat tunnollisen lukijan mieleen useita kysymyksiä, kuten ”keitä ovat nämä, jotka Herra on hylännyt?”, ”miksi hän on heidät hylännyt?” ja tietenkin ”onko Herra hylännyt minut?”

Hopean puhdistus

Saattaa olla, että nukumme yön paremmin, jos löydämme vastaukset näihin kysymyksiin. Siinä missä Jeremian kirjan teksti lähinnä avaa nämä kysymykset avoimina eteemme, Malakian teksti puolestaan auttaa meitä oikeiden vastausten jäljille.

Tarvitsemme kuitenkin tulkinnan tueksi hieman tietoa vertauksen aihealueesta eli muinaisesta metallin jalostuksesta. Tässä tapauksessa meitä kiinnostaa erityisesti hopean valmistusprosessi, jota kutsutaan kuppiin liittyvän tekotavan mukaan englannin kielessä sanalla ’cupellation’. Suomenkielistä vastinetta en ikävä löytänyt, joten puhutaan vaikkapa ’kupellaatiosta’.

Kyseessä on metallurgian jalostusprosessi, jossa malmit tai seosmetallit erotetaan jalometalleista, kuten kullasta ja hopeasta, jalometalleja sisältämättömistä metalleista, kuten lyijystä, kuparista, sinkistä, arseenista, jne. Prosessi perustuu siihen, että jalometallit hapettuvat tai reagoivat kemiallisesti paljon korkeammissa lämpötiloissa kuin ei-jalometallit. Kuumaan sulametalliin puhalletaan kuumaa ilmaa. Ei-jalometallit hapettuvat ja ne imeytyvät kupin huokoiseen rakenteeseen tai haihtuvat.

Muinaisessa maailmassa hopea erotettiin lyijymalmista tässä prosessissa, joka toteutettiin matalassa luusta tai savesta valmistetussa huokoisessa kupissa. Siinä erotettiin hopea lyijymalmista, jossa hopeapitoisuus oli noin yhden prosentin luokkaa. Eli sadassa grammassa malmia oli enintään gramma hopeaa. Voit siis kuvitella mikä työmäärä tarvittiin hopeakoruun riittävän hopean saamiseksi.

Lyijypitoinen hopeamalmi siis sulatettiin huokoisessa matalassa kupissa. Palkeilla puhallettiin ilmaa sulaneeseen lyijyyn, jonka tuloksena syntyi lyijyoksidia. Osa lyijyoksidista imeytyi huokoiseen kuppiin samalla kun osa nousi pintaan ja voitiin kuoria pois niin kuin kerma kuoritaan maidosta. Ihanteellisessa tilanteessa prosessin lopputuloksena pelkkä hopea jäi jäljelle. Jos käytetty hopeamalmi ei ollut kyllin rikasta, prosessi epäonnistui ja tuloksena oli pelkkää kuona-ainetta, jota Jeremia kutsuu tekstissä ’hylkyhopeaksi’.

Vain hylkyhopeaa, hylättyä kuonaa?

Jeremian tekstissä Herra puhuu suoraan Jeremialle ja valtuuttaa hänet ’testaamaan’ Juudan kansaa samalla tavoin kuin hopeaseppä ’testasi’ malmin ja erotti hopean arvottomista aineista. Verratessaan Juudan kansaa hylkyhopeaan, Herra tarkoitti, ettei kansassa ollut edes hitusta jäljellä sepälle kelpaavasta arvokkaasta aineksesta. Sitä jotain ei siis löytynyt edes vajaan prosentin vertaa, että kupin pohjalle olisi jäänyt työstä ’vaivanpalkkaa’ sepälle.

Herralla ei ollut mitään muuta mahdollisuutta kuin heittää hylkyyn kelvoton Juudan ’hopeamalmi’, koska he olivat paitsi paatuneita niskureita ja pahoja, heistä puuttui se jokin arvokas, mikä olisi tehnyt heistä kelpaavia Jumalalle.

Jeremian ajan Juudan kansa oli kuin hylättyä ja turmeltunutta hopeaa, josta ei metallinsulattajalle ollut mitään hyötyä. Vaikka sulattaja oli tehnyt kovan työn, kelvottomasta malmista ei jäänyt jäljelle mitään hänelle kelpaavaa. Samoin oli Juudan kansan kanssa – heissä ei ollut mitään Herralle kelpaavaa – vain pelkkää hylkyhopeaa.

Parhaimmillaankin Juudan kansa oli täten vain ’pronssia ja rautaa’, jotka olivat tavallisia perusmetalleja ja näin ollen arvottomia, jos niitä verrattiin vaikkapa hopeaan. Se, mitä heillä oli, saattoi olla heidän omasta mielestään hyvää ja kelvollista Herralle, mutta ikävä kyllä totuus oli toinen.

Herra ei etsinyt kansansa keskuudesta muotojumalisuutta tai hajanaisia moraalisesti oikeita tekoja. Teot tai uskonnollisuus eivät olleet kestävää hopeaa, vaan pelkkää kuona-ainetta. Se hopea, mikä kansalta puuttui, oli jotain muuta.

Pyhittäkää sydämenne ja erottakaa itsenne Herralle – siinä kaikki, mitä Herra kansastaan etsi. Hän etsi sydämiä, jotka palavat hänelle. Paraskaan ulkoinen ei ollut minkään arvoista, jos sydäntä ei oltu erotettu Herralle. Tämä oli se ’hopea’, jota Herra ’Juudan lyijymalmista’ turhaan etsi.

Malakian näkökulma

Tämä Jeremian kirjan katkelma jättää meidät jokaisen varsin aralle paikalle. Tai sanotaan pikemminkin niin, että jokainen tuon kuvan edessä itsensä kevyeksi punninnut, varmasti miettii, että onko minussa mitään Herralle kelpaavaa.

Tässä voin jo lievittää tuskaasi, koska jos näin koet, sen todennäköisesti saa aikaan sinne kupin pohjalle jäänyt puhdas hopea. Jos taas seisot tukevasti jaloillasi Herrasi edessä, kannattaa viimeistään nyt tarkistaa, mitä kupin pohjalta löytyy.

Malakian kirjan teksti jatkaa tästä itsetutkistelun kohdasta. Sama vertaus arvometallin jalostuksesta oli hänelläkin käytössä, mutta tässä malmin hopea tai kultapitoisuus on aivan eri luokkaa kuin Jeremian tekstissä. Malakia kirjoitti:

”Hän puhdistaa leeviläiset, ja he tulevat puhtaiksi kuin kulta ja hopea, joista kuona on poltettu pois.”

Malakian tekstissä mainittu seppä on tuleva Elia eli messias, jota juutalaiset odottivat. Malakian profetian mukaan messias tulisi puhdistamaan kansansa epäpuhtaudesta ja näin tekemään sen kelvolliseksi Jumalalle.

Messias sulattaisi jokaisen ’hopeamalmin’ lohkareen ja puhdistaisi sen kuona-aineista, jolloin jäljelle jää vain se, mikä on Herralle arvokasta. Kansan keskuudesta löytyi edelleen paljon vääryyttä, mutta nyt sieltä löytyi myös se jokin puhdas, joka tuli esiin, kun koko aines sulatettiin ja kuona-aine kuorittiin päältä pois.

Ja mikä se oli? Epäonnistumisten ja lankeemusten keskeltä löytyi yhä sydän, joka sykki yksin Herralle. Tässä kohtaa huomaa se pieni ero Jeremian ja Malakian aikalaisten kohdalla. Kummankin ajan ihmisiä leimasi yhtäläisesti se, että ’kuona-aineita’ eli hylkyhopeaa riitti. Vaan miksi Malakian kohdalla sanoma oli toinen?

Se johtui siitä, että elämän ’lyijymalmin’ joukosta löytyi sitä arvokasta jalometallia. Kuona-aineista huolimatta, näiden ihmisten sydämet sykkivät Jumalalle. He tahtoivat vastaanottaa hänet, luottaa häneen ja uskoa häneen. Sen tähden he olivat lähteneet Babyloniasta rakentamaan Jerusalemia uudelleen. Vaikka ulkoinen vaellus ei ollut sen kummempaa, he tahtoivat sydämestään kohdata Jumalan.

Kuona-aineiden tähden ei edes se pieni Herralle sykkivä sydän ollut sellaisenaan kelvollinen Jumalalle. Kuona-aineet piti ensin erottaa malmista, jotta vain se arvokas ja kelvollinen aines jäisi jäljelle. Herra ei kelpuuttanut läsnäoloonsa ’hopeamalmia’ sellaisenaan likaisessa ja käyttökelvottomassa muodossa, vaan se piti puhdistaa kaikesta kelpaamattomasta aineksesta, jotta sitä voitiin työstää eteenpäin.

Ja tässä tulee taas se tuttu toteamus, jota olen muodossa jos toisessa hokenut aina kyllästymiseen asti – koskaan siihen kyllästymättä. On näet niin, että kaikkein arvokkain ja rakkain – pysyy rakkaana ja arvokkaana, vaikka sitä toistaisi päivät ja yöt.

Tietenkään hopeamalmi ei voi itseään puhdistaa, vaan tarvitaan seppä, joka erottaa hopean kaikesta muusta. Malakian mukaan tämä seppä oli messias, jonka me kristityt tunnemme Jeesuksena Kristuksena.

Jeesus kuoli meidän puolestamme, jotta saisimme synnit anteeksi ja tulisimme näin kelvollisiksi Jumalalle. Se tarkoittaa sitä, että hän tuli tuleksi, kupiksi ja ilmaksi, puhdistamaan meidät kaikesta siitä, mikä erottaa meidät Jumalasta.

Ellei Jeesus olisi kuollut sinun puolestasi ja näin pessyt sinua puhtaaksi kaikesta synnistä, ei sinulla olisi mitään toivoa lähestyä Herraa, vaikka kuinka niin tahtoisit. Se voi kuulostaa epäreilulta, mutta ei se sitä ole. Tämä ihmeellinen puhdistus on tarjolla kaikille. Se ei ole sen epäreilumpaa kuin se, että ihminen tarvitsee ilmaa hengittääkseen. Eihän sitäkään kukaan epäreiluna pidä, koska ilma on kaikkien saatavilla.

Malakian tekstin perusteella voimme leikkisästi kutsua Kristusta rakkaaksi hopeasepäksemme, joka on sulattanut esiin meistä sen ainoan asian, joka meissä on kelvollista Herralle. Ja se ainoa asia, mitä hopeaseppä meistä etsii, on usko Herraan Jeesukseen – sanon kuitenkin mieluummin ’luottamus’, koska tuo sana ’usko’ on väljähtynyt älylliseksi ponnistukseksi.

Luottamuksena näkyvä usko on ainoa asia, mikä jää jäljelle, kun elämämme kulkee pyhän tulen läpi – kaikki muu kuoritaan ja puhalletaan pois.

Loppuhuipennus

Lienee aika kohdistaa tämän metallien jalostamista käsitelleen tekstin kärki omaan elämään. Tärkein kysymys lienee: mitä jää jäljelle, kun ’sydämeni malmi’ sulatetaan ja kuona aines kuoritaan pois päältä?

Jääkö jäljelle ’se jokin’, mikä Jeesuksen sovitustyön kautta, tekee minut puhtaaksi ja kelvolliseksi Jumalalle? Kaikki ulkonainen palaa, puhalletaan ja kuoritaan pois, kuten Jeremian aikalaiset joutuivat toteamaan.

Hyvät teot tai edes kelpo uskonnollisuus eivät kestä tämän pyhän tulen sulatusprosessia, vaan ne kuoritaan pois arvokkaamman tieltä. Vain ja ainoastaan usko Jeesukseen Kristukseen kestää ja kelpaa Kaikkivaltiaalle ’hopeasepälle’. Löytyyhän siis sinun sydämestäsi tämä arvokas aarre?

Olenko minä hylkyhopeaa vai löytyykö sydämestäni ’se jokin’, mitä Herra sieltä etsii? Kas siinäpä kysymys.