Tänään puhutaan jättiläisistä ja siitä, mitä tarkoittaa heprealaiskirjeen kehotus ”Älkää unohtako tehdä hyvää ja jakaa omastanne”.

Jättiläispunapuu (Sequoia sempervirens) (kuva: wikipedia)

On varsin aiheellista kysyä, miten nämä aiheet liittyvät toisiinsa, etenkin kun jättiläisistä mieleen tulee joko sadut ja kansantarinat tai sitten tämä yksittäinen raamatunjae:

”Siihen aikaan ja myöhemminkin oli maan päällä jättiläisiä, kun jumalien pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia. Juuri näitä olivat muinaisajan kuuluisat sankarit.” (1. Moos. 6:4)

Jättiläisten ei tarvitse olla mitään tällaista. Jättiläiset eivät kuulu vain menneeseen maailmaan, vaan niitä elää meidänkin ajassamme. Tarkoitan ’jättiläispunapuita’ eli sequoia-puita. Tästä puusuvusta on jäljellä vain yksi nykyisin elävä laji, jättiläispunapuu (Sequoia sempervirens), mutta sukuun on luokiteltu myös fossiilisista jäänteistä kuvattuja lajeja. Näillä punapuilla on täten varsin pitkä historia.

Jättiläispunapuu eli kalifornianpunapuu on sypressikasvien heimoon kuuluva havupuulaji. Se on jättimäinen läpi vuoden vihreä puu, joka voi kasvaa pitkälti yli sata metriä korkeaksi ja elää yli 2000 vuotta vanhaksi.

Tätä lajia kasvaa ainoastaan melko pienellä alueella Pohjois-Amerikassa Yhdysvaltain länsirannikon Kalifornian ja Oregonin osavaltioissa. Puulajin valtava kasvu ja pitkäikä perustuvat sen muutamaan erikoiseen ominaisuuteen. Puun leviämistä rajoittaa suurimmalta osin ilmasto-olosuhteet. Puulaji on kasvuolosuhteiden vuoksi melko tarkka ja se vaatii kasvaakseen kostean lämpimänlauhkean tai subtrooppisen ilmaston.

Jättiläisen salaisuus

Entä mikä tekee tästä puujättiläisestä ainutlaatuisen? Ja mitä ovat nuo ominaisuudet, jotka antavat sille pitkän iän? Mikä on sen kasvun salaisuus näillä alueilla, missä siis ilmasto on sille suotuisa. Onhan näet niin, ettei tuolla alueella suinkaan kaikki puut kasva samoihin mittoihin eikä yllä yhtä pitkään ikään kuin sequoia-puut.

Jättiläispunapuu on Jumalan mahtavan luomistyön ihme. Paitsi, että ne kasvavat tuohon sadan metrin mittaan, niiden runko voi olla halkaisijaltaan yli 6 metriä. Yksi syy niiden pitkään ikään on tulenkestävyys. Paksu kuitumainen kuori kestää hyvin metsäpaloa. Kuori kasvaa vähintään 30 cm paksuiseksi ja se suojaa varttuneet puut palovaurioilta. Tämän lisäksi punapuut sisältävät todella vähän helposti syttyvää ainesta, kuten pihkaa tai hartsia. Aikuisen puun lehdet ovat tyypillisesti niin korkealla, ettei metsäpalon liekit yllä sinne.

Täten metsäpalon jälkeen jättiläispunapuut pääsee hyödyntämään ravinteikkaan ’kasketun’ maaperän samalla, kun ne hyötyvät siitä, että palot ovat aiheuttaneet merkittävää kuolleisuutta kilpaileville lajeille.

Palaneet alueet ovat suotuisa kasvualusta punapuun siementen onnistuneelle itämiselle. Metsäpalot edelleen avaavat sequoian käpyjä levittäen siemeniä metsän alustalle, joka siis on palon jäljiltä lannoitettu tuhkalla.

Toinen suurten puiden uhka tietenkin myrsky. Kenties hämmästyttävin tosiasia on, että nämä puujättiläiset voivat kasvaa vain vajaan metrin paksuisessa maaperässä ja silti kestää voimakkaita tuulia.

Niiden voima piilee siinä, että niiden juuret kietoutuvat toisien jättiläispunapuiden juuriin. Yhdessä ne muodostavat yhteisen kestävän verkoston, joka hyödyttää niitä kaikkia. Yksinäinen jättiläispunapuu ei pysyisi pystyssä, mutta toisten tuella ne kasvavat valtaviin korkeuksiin ja muodostavat näin ikiaikaisia metsiä.

Esimerkki meille

Jumalan suunnitelma meille on samanlainen. Kykymme pysyä pystyssä elämän myrskytuulien keskellä liittyy suoraan Jumalalta ja toisiltamme saamaamme huolenpitoon ja tukeen. Aivan kuten Jeesus sanoo:

”Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, että teillä on keskinäinen rakkaus.” (Joh. 13:35)

Tämä on sitä, mitä nämä puujätit hiljaa osoittavat toisilleen. Ne seisovat yhdessä toinen toistensa tukena niin myrskytuulien kuin metsäpalojen keskellä. Rakkaus ei ole sanoja, vaan se on tekoja. Joku onkin sanonut, että ”hiljaisuus on Jumalan kieli”. Tämä hiljainen huolenpito on rakkauden kieltä. Rakkaus ei tee numeroa itsestään, sen ei tarvitse vakuuttaa toisia olemassaolostaan, vaan se näkyy juurikin niin kuin näiden puiden keskinäinen huolenpito.

Kun hiljaisella rakkaudella on tilaa elää keskellämme, täyttyy myös tuo alussa vihjaamani heprealaiskirjeen kirjoittajan sana:

”Älkää unohtako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä sellaisiin uhreihin Jumala mieltyy.” (Hepr. 13:16)

Kuten Heprealaiskirjeen kirjoittaja sanoo, meidän tulee ”tehdä hyvää ja jakaa omastamme”. Luemme tämän helposti kehotukseksi auttaa toisia, mutta entäpä jos katsot sitä kehotuksena tukea toinen toisiamme, eli tukeutuessamme toisiin tuemme samalla heitä aivan niin kuin nämä puut tekevät.

Toinen toisiamme hiljaa tukien mekin voimme olla yhdessä jättiläisten sukua ja kasvaa sellaisiin mittoihin Kristuksen tuntemisessa, mihin kukaan meistä ei maailman myrskyissä ja paloissa yksin yltäisi.

Kuinka vaikeaa on kestää vastoinkäymistä, jos kukaan ei jakaisi kanssamme voimakkaita juuriaan tai tukeutuisi meidän juuriimme. Hyvä maaperä on paitsi ravinteikas, se jakaa yhteisen näyn kasvaa metsäksi ikiaikaiseen puutarhaan. Sanojen, kannustuksen, esirukouksen, yhdessä itkemisen ja toistemme tukemisen voima on siinä, että istumme yhdessä jakamaan Jumalamme rakkauden läsnäoloa ja katselemaan hänen kirkkauttaan.

Meitä ei ole kutsuttu vain lievittämään toisten tuskaa tässä palavassa ja myrskyävässä maailmassa, vaan jakamaan yhdessä tämän taakan toinen toistemme kanssa. Seisomme toistemme rinnalla ja silloin Jumalalla on tilaa kuiskata hiljaisuuden kielellä elämää meidän jokaisen ylle. Rukoilen:

”Herra, kiitos, että olet kietonut voimasi elämääni. Johdata minut tänään jonkun luo, joka tarvitsee tätä samaa jaetun voiman rakkautta niistä resursseista, jotka olet antanut minulle. Anna minun nähdä, kuin sinun rakkautesi juuret elämässäni kietoutua paitsi minun, myös toisiin, jotka tarvitsevat sinun tukeasi. Aamen.”