Kertomus profeetta Joonasta on yksi tunnetuimmista ja mielenkiintoisimmista saarnamatkoista – ainakin, jos asiaa pyhäkouluikäisiltä kysytään. Se on inhimillinen ja hyvin käytännönläheinen kertomus. Siinä tapahtuu ihmeellisiä asioita, mutta kuitenkin ihmiset – etenkin päähenkilö – ovat tavanomaisia ihmisiä.

Kyseessä on varsin ihmeellinen kirja – Raamatun esimerkki saarnamatkan kertomuksesta. Vastaavanlaisia saarnamatkojen kuvauksia kuulee juhlapuheissa ja esimerkkeinä saarnoissa. Joskus sananjulistajilla on taipumus hiukan värittää kertomuksiaan vuosien varrella saarnamatkoilla tapahtuneista asioista. Kun aika kultaa muistot, siinä voi ihan tarkoituksetta kymmenet muuttua sadoiksi ja jotkut yksityiskohdat jäädä vähemmälle huomiolle toisten taas korostuessa liian kanssa.

Mutta onhan se niinkin, ettei hyvä tarinankertoja kerro samaa kertomusta sanasta sanaan toisintona, vaan antaa tarinan elää tilanteen, kohdeyleisön ja tarkoituksen mukaan. Tämä tapahtuu tietenkin totuuden puitteissa, mutta hieman eri tavoin kerrottuna sama kertomus on edelleen viihdyttävä myös niille, jotka kuulevat sen kenties jo toista tai kolmatta kertaa.

Muistan itsekin lapsuudestani aika ajoin kylässä poikenneen vanhemman miehen, joka uusimpien kuulumisten jälkeen päätyi aina kertomaan samoja ’kuluneita’ juttuja. Mutta hän oli hyvä kertoja ja tarinat tuntuivat elävän – ne saivat uusia piirteitä ja yksityiskohtia matkan varrella, joten niitä oli viihdyttävä kuunnella uusintoinakin.

Kirjan uskottavuus

Juttujen muuttuminen tietenkin vähensi niiden luotettavuutta, mutta toisaalta perusasiat olivat joka kerralla samat ja yksityiskohdatkaan eivät olleet ristiriidassa, vaan tapahtumia kuvailtiin eri valossa. Joonan kirja on samoin monelle meistä uudelleen kerrottu kulunut tarina.

Olemme tottuneet lukemaan Joonan kirjaa samalla tavoin eri lähteistä. Osa on kuullut sen pyhäkoulussa, joku muistaa sen lastenraamatusta jne. Toisaalta varsinainen Raamattuun otettu kertomuskin on kirjoitettu kertomuksen muotoon, joten en ihmettele sitä, että monen on vaikea luottaa kirjan kertomukseen historiallisena tapahtumana. Se kuulostaa liikaa kertomukselta ollakseen tosi,

Joonan kirjan kertomuksen historiallisuutta profeetan saarnamatkasta Niniven kaupunkiin on epäilty ja monet tutkijat pitävät kertomusta sepitettynä allegorisena – eli vertauskuvallisena – kertomuksena. Todenperäisyyttä epäillään etenkin kirjan kirjallisen tyylin ja tapahtumien historiallisen todistettavuuden tähden.

Oletusarvoisesti raamatunlukijalla ei kuitenkaan ole mitään syytä epäillä kertomuksen todenperäisyyttä edes sen hämmästyttävimpien yksityiskohtien kohdalla, koska kyseessä on kuitenkin Raamatun arvovaltaa nauttiva kirjallinen teos eikä esimerkiksi ’satunnaisen tarinankertojan’ tuttavaltaan kuulema epämääräinen kertomus. Arvioidaanpa kuitenkin kirjan todenperäisyyttä sen historiallisuuden ja tyylin perusteella.

Kirjan historiallisuus

Joonan kirjan tapahtumat ajoitetaan historiallisesti profeetta Joonan toimintakaudelle eli vuosille 793 – 753 eKr. Nimi Joona tarkoittaa ’kyyhkystä’, minkä tähden se sopisi hyvin kuvaamaan ’keksittyä’ profeettaa, joka ’suuren kalankin’ suusta löytää tiensä Jumalan tahdon osoittamaan paikkaan niin kuin kyyhkynen löytää aina tien takaisin kotiinsa.

Kirjan ensimmäinen jae paljastaa kuitenkin fiktiiviseltä kuulostavan päähenkilön olleen ”Joona, Amittain poika” (Joona 1:1), joka on todellinen historian henkilö, josta kerrotaan mm. Kuningasten kirjassa:

”Hän {Jerobeam} kuitenkin palautti Israelille raja-alueen Lebo-Hamatista Kuolleeseenmereen saakka. Näin kävi toteen se, minkä Herra, Israelin Jumala, oli puhunut Gat-Heferistä kotoisin olevan palvelijansa Joonan, Amittain pojan, suulla.” (2. Kun. 14:25)

Profeetta Joona ei siis ole keksitty vertauskuvallinen nimi, vaan oikea historian henkilö. Ei ole syytä epäillä, että kertomus olisi sepitetty, koska miksipä sepittäjä olisi valinnut oikean historian henkilön keksityn tarinan päähenkilöksi?

Ja vielä vähemmän on syytä epäillä tapahtumien todenperäisyyttä, kun muistetaan, että Uuden testamentin puolella Jeesus (ja evankelistat) vahvisti tapahtumien historiallisuuden viittaamalla Joonaan: Matt. 12:39-41 ja Luuk. 11:29-32. Tuskinpa Jeesus olisi viitannut Joonan kirjan tapahtumiin historiallisina, jos ne eivät sitä olisi oikeasti olleet. Väite Joonan kirjan fiktiivisyydestä tekisi täten Jeesuksesta ’valehtelijan’, mikä murentaisi perustan sovitustyöltä. Kirjan todenperäisyyteen viittaaminen ei siis ole täysin mitätön asia.

Kirjallinen tyyli

Joonan kirja edustaa kirjallisuuden lajiltaan satiiria. Se on luonteeltaan viihdyttävä ja kevyt satiiri, jollaisena se edustaa ns. horitaanisen satiirin lajia, jonka iva on kevyttä ja humoristista päinvastoin kuin esimerkiksi Aamoksen kirjan satiirissa, jonka iva puree terävästi ja piikitellen. Satiiri tarkoittaa kirjallista tyylikeinoa, jossa aihetta käsitellään niin, että se näyttää naurettavalta.

Satiirisen tekstin humoristinen tyyli tietty erehdyttää monet epäilemään tekstin paikkansapitävyyttä. Mutta onhan näin, että pilke silmäkulmassa kerrottu kertomus voi olla yhtä tosi kuin vakavaan sävyyn kerrottu kertomus. Vaikka kirja on tyyliltään satiiri, voi sen sanoma ja yksityiskohdat olla siitä huolimatta totista totta.

Joonan kirjassa satiirin varsinainen pilkan aihe on päähenkilön nurinkurinen asenne, jota verrataan Jumalan oikeaan täydelliseen asenteeseen. Vai mitä olet mieltä Jumalan profeetasta ja lähettiläästä, joka ei tahdo noudattaa Jumalan käskyä, vaan kuvittelee voivansa paeta Jumalan tahdon ja vaikutuksen ulottumattomiin? Tai miehestä, joka lopulta julistaa parannuksen evankeliumia samaan aikaan toivoen, ettei kukaan ottaisi hänen julistuksestaan vaarin?

Satiirin kärjen rinnalla Joonan kirja on moniulotteinen ja kaunis kertomus Jumalan armosta, joka on sama julkisyntisille Niniven asukkaille kuin niskuroivalle jumalanmiehellekin. Kirjassa sekä syntinen Ninive niin kuin profeetta Joonakin saavat kummatkin osansa Jumalan rakkaudesta. Se on kuva siitä, miten ei sen enempää moraalinen synti kuin tottelemattomuuden syntikään tee tyhjäksi Jumalan valtavaa armoa ja rakkautta.

Eli kirjan mutkaton ja humoristinen kerronta ei tee sen tapahtumista symbolista satua, vaan satiiri on entistäkin purevampi, kun kertomuksen yksityiskohtien tiedetään tapahtuneen oikeasti. Voi sanoa, että Joonan kirjan satiiri on elävän elämän kokoinen; se on kappale historiaa, se maistuu elämälle ja inhimilliselle, vaikka se onkin kerrottu hymyssä suin. Kerrontatapa ei siis yksin määrittele kertomuksen tapahtumien historiallisuutta. Voidaanhan samoin nykyhistorian tapahtumia käsitellä kantaaottavissa kirjoituksissa satiirin tavoin.

Kirjan kaksijakoisen kertomuksen ensimmäinen osa

Tässä tekstissä keskityn vain kirjan ensimmäisen luvun tapahtumiin, joissa satiiri keskittyy kaksijakoisen juonen ensimmäiseen osaan. Nimittäin kirjan kaksi ensimmäistä lukua (Joona 1-2) kuvaavat Joonan karkumatkaa, kun hän lähtee pakoon Jumalan kutsua. Kirjan jälkimmäinen osa (Joona 3-4) puolestaan kertoo matkasta Niniveen, kun Joona vastentahtoisesti taipuu kutsumuksensa edessä.

Matkaan, mutta minne?

Kirjan tapahtumat alkavat hetkestä, kun Herra antaa profeetalle tehtävän:

”Lähde Niniveen, tuohon suureen kaupunkiin, ja julista siellä, että minä, Herra, olen nähnyt sen pahuuden ja rankaisen sitä” (Joona 1:2)

Joonan tehtävä on yksiselitteinen. Hänen on matkattava Niniven kaupunkiin ja saarnattava siellä parannuksen sanomaa. Ninive oli Joonan ajan mittapuun mukaan suuri ja vauras maailmankaupunki (Joona 3:3-4, huomaa satiirinen liioittelu kaupungin koosta). Se oli sen ajan suuren sotilasmahdin ja Israelin vihollisen, Assyrian pääkaupunki. Se sijaitsi Pohjois-Irakissa vajaan tuhat kilometriä Tigris -jokea ylöspäin Persianlahdelta joen itärannalla vastapäätä nykyistä Mosulia. Ninive oli paitsi Israelin vihollisen pääkaupunki, se oli myös epäjumalatar Ishtarin (Astarte) palvonnan keskus valtavine temppeleineen.

Herran käsky Joonalle lähteä Niniveen oli selkeä ja varmasti yhtä selkeää Joonalle oli se, missä tämä valtava maailmankaupunki sijaitsi. ’Jostain syystä’ Herran antama tehtävä ei kuitenkaan miellyttänyt Joonaa, joten hän päätti tehdä toisin:

”Mutta Joona päätti paeta Herraa ja matkustaa meren taakse Tarsisiin. Hän meni rannikolle Jafoon ja etsi satamasta laivan, joka oli lähdössä Tarsisiin. Maksettuaan matkansa hän astui laivaan päästäkseen meren yli pois Herran ulottuvilta.” (Joona. 1:3).

On mielenkiintoista, ettei Joona tehnyt Herran tahdon edessä niin kuin moni nykyään tekee, eli jättänyt Herran kutsua vain omaan arvoonsa ja jatkanut omaa mukavaa elämäänsä kotikaupungissaan. Sen sijaan hän valitsi paeta Herraa niin kauas, ettei Herra enää lähettäisi häntä sieltä Niniveen.

Herran osoittama Ninive oli Palestiinasta itään lähtevän kauppareitin varrella, joten sinne oli melkoisen helppo löytää ja matkata. Matkaa Niniveen Joonan kotikaupungista oli reilut 800 km.

Tarsis, johon Joona puolestaan suuntasi matkansa, sijaitsi nykyisessä Espanjassa edustaen Välimeren alueella läntistä ääripäätä, jonne Palestiinasta piti matkustaa laivalla koko Välimeren halki. Se oli läntisin tunnettu kaupunki. Reittivalinnasta riippuen laivamatkaa kertyi 3-4 kertaa Niniven matkan verran.

Joona ei siis tehnyt vain yrittänyt vaientaa Jumalan kutsua tai tehdä kompromissia Jumalan kanssa matkaten vaikkapa puoliväliin kohti Niniveä, vaan hän päätti tehdä Jumalan kutsuun nähden päinvastoin ja paeta vastakkaiseen suuntaan (Joona 1:10). Joonan kohdalla kyse ei siis ollut edes siitä, etteikö hän ollut valmis luopumaan turvatusta elämästään kotikaupungissa, vaan lähtö Niniveen ja Jumalan sanan julistaminen siellä oli jotain vieläkin vastenmielisempää Herran profeetalle.

Herra, ei Niniveen!

Joonan tapauksessa ei ollut siis kyse tavallisesta rimakauhusta Jumalan osoittaman suuren tehtävän edessä, vaikka pelko olikin yksi Joonan syistä. Ei ollut kyse myöskään siitä, että mukavuuden halu olisi estänyt Joonaa lähtemästä matkaan. Joonalla oli omat syynsä kieltäytyä lähtemästä Niniveen. Syyt eivät olleet teologisia, vaan puhtaasti inhimillisiä:

• Yksi luonnollinen syy saattoi olla pelko. Ninive oli sen aikaisen suurvallan, Assyrian, pääkaupunki. Assyria ja erityisesti Niniveläiset tunnettiin äärimmäisen julmana, verenhimoisena ja syntisenä kansana, joka ei kunnioittanut mitään auktoriteettia. Parannuksen julistaminen väkivaltaisten ihmisten asuttamassa synnin pesässä ei varmasti kuulostanut houkuttelevalta Joonan korviin.

• Toisaalta Assyria oli sotilaallinen ja poliittinen uhka Israelin olemassaololle. Noin 40 vuotta kirjan tapahtumien jälkeen (722 eKr.) Assyria hävitti Israelin pohjoisen valtakunnan, missä Joona siis asui ja vaikutti. Ei siis ihme, ettei Joona ollut halukas lähtemään Niniveen saarnaamaan parannusta. Kukapa sitä nyt viholliselleen tahtoisi lähteä parannusta julistamaan.

• Kolmas ja kaikkein tärkein syy oli Joonan sydämen kovuus Niniven kaupungin asukkaita kohtaan. Tämä on kertomuksen kaikkein painavin syy, koska kirjoittaja kohdistaa siihen selkeästi satiirin osoittavan sormen. Joonan nurjaa asennetta kuvaa kirjan tulkinnan avainjakeeksi sopiva kohta Joona 4:2.

Joona ei yksinkertaisesti voinut kestää ajatusta, että kansa, jolle hän toivoi tuhoa ja kuolemaa sydämessään, tekisi parannuksen ja näin säästyisi Herran vihalta ja tuomiolta. Joonan mielestä olisi ollut parempi, että Niniven asukkaat olisivat joutuneet Herran vihan kohteeksi:

”Voi, Herra! Enkö minä tätä sanonut, kun olin vielä omassa maassani? Siksihän minä ensiksi lähdin pakoon Tarsisiin. Minä tiesin, että sinä olet anteeksiantava ja laupias Jumala, sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi on suuri. Sinä olet aina valmis luopumaan rangaistuksesta, jolla olet uhannut.” (Joona 4:2)

Joonan suuri merimatka

Emme voi moittia Joonaa hänen valinnastaan, vaan syyt ovat melkoisen ymmärrettävät. Joona tiesi, ettei Herran kutsu jättäisi häntä rauhaan kotimaassa, joten hän lähti matkaan mahdollisimman kauas Ninivestä, ehkä siinä toivossa, ettei Herra toisaalta ’seuraisi’ häntä kauas Tarsisiin ja että Herra tällöin lähettäisi toisen profeetan Joonan sijaan.

Joonan järkeily oli viisasta. Olihan Herralla Palestiinassa muitakin profeettoja, vaikkapa Aamos, joten miksi hän enää Joonan Niniveen lähettäisi? Oli paljon helpompaa lähettää joku muu kuin raahata hänet – vastarankaisen profeetan – toiselta puolen maailmaa Niniveen. Jos kertomusta ajattelee puhtaasti Jumalan Niniveä koskevan suunnitelman näkökulmasta, niin asiat oli juuri niin kuin Joona järkeili. Hän ei vain huomannut laskea itseänsä Jumalan armollisen suunnitelman kohteeksi…

Joona lähti matkaan – siis omalle matkalleen – ei Herran matkalle. Matka Tarsikseenkaan ei sekään ollut helppo päätös. Joutuihan Joona jättämään kotinsa ja oman maansa ainakin joksikin aikaa. Lähteminen kuvastaa Joonan päätöksen ehdottomuutta; hän menee ihan minne tahansa muualle, mutta ei Niniveen!

Noustuaan laivaan Joona varmasti kuvitteli olevansa turvassa ja matkalla Herran tahdon ulottumattomiin, vaan tosin kävi. Jossain vaiheessa matkaa Herra osoitti olevansa edelleen kiinnostunut profeetastaan ja nostatti suunnattoman myrskyn kääntämään profeetan kohtalon (Joona 1:4).

Satiirikko kuvaa Joonan nukkumassa myrskyn riepotteleman laivan ruumassa vielä silloin, kun parkkiintuneet merimiehet jo olivat hädissään (Joona 1:5). Nukkuminen viittaa vertauskuvallisesti Joonan väärään rauhaan siitä, että hän oli ’turvassa’ Herran kutsulta.

Merimiehet päättelivät, että epätavallisen voimakas myrsky oli jumalten vihaa, joten he selvittivät arvalla, kuka oli syyllinen tilanteeseen (Joona 1:7-10). Monet tuon ajan pakanat uskoivat kohtaloon jumalien mielivallan jatkumona, joten arvan heittäminen oli luonnollinen tapa ratkaista syyllisyys. Jos kerran jumalat olivat vihastuneet johonkin ihmiseen, ohjaisivat jumalat arvan näyttämään heille, kenestä on kyse. Merimiesten luonnonusko on sekin satiirinen kuva vastakohtana Joonan naurettavalle ajatukselle paeta Jumalaa. Pakana merimiehet uskoivat kohtaloon ja jumalien mahtavaan voimaan, kun Herran profeetta kuvitteli muuttavansa ’kohtaloa’ pakenemalla Jumalaa!

Profeetta yli laidan!

Kun syyllinen löytyi, heräsi kysymys siitä, mitä syyllisen / syylliselle piti tehdä, jotta jumalat leppyisivät (Joona 1:11-14). Joona tiesi, ettei Herra päästäisi häntä Tarsisiin, joten hän ehdotti merimiehet heittävät hänet mereen, jolloin Herra antaisi laivan jatkaa matkaa. Merimiesten korkea moraali esti heitä toteuttamasta Joonan pyyntöä, joten he tekivät ensin kaikkensa, ettei näin tarvitsisi menetellä. Lopulta he kuitenkin taipuivat Joonan pyyntöön pakon edessä.

Joona tuskin ajatteli pelastuvansa meren raivolta, mutta hänessä oli ihmistä näkemään merimiehet syyttömiksi hänen rangaistukseensa. Hän tahtoi viimeisenä työnään säästää merimiehet, vaikka hän alkujaan lähti karkuun siksi, ettei tahtonut Herran säästävän suurta kaupunkia! Melko valikoivaa rakkautta eikö? Joona oli valmis kuolemaan muutaman merimiehen tähden, mutta kokonaiselle kaupungille hän ei samaa armoa suonut!

Toisaalta Joonan ratkaisu voidaan tulkita äärimmäiseksi teoksi välttää joutuminen Niniveen julistamaan. Oli parempi kuolla meressä kuin julistaa kääntymystä Niniven kaupungille. Jotain tällaista kirjoittaja tahtoo tekstissä korostaa. Hän ikään kuin luotaa Joonan sydämettömyyden ja valikoivan rakkauden syvyyttä.

Samaan aikaan kirjoittaja painottaa Jumala armon ja rakkauden suuruutta. Olisi ollut Jumalalle ’helpompaa’ antaa haluttoman profeetan mennä ja lähettää toinen hänen sijaansa, mutta hän näki valtavan vaivan kääntääkseen Joonan mielen hänen tahtoonsa. Herra ei nähnyt vaivaa siksi, että hän tarvitsi Joonaa, vaan siksi, että Joona tarvitsi häntä ja hän rakasti profeettaansa niin paljon, että oli valmis johdattamaan hänet omalle paikalleen Niniveen, vaikka sitten pidemmän kaavan kautta.

Lopulta merimiehet heittivät Joonan mereen (Joona 1:15-16). Ja tapahtui niin kuin Joona oli luvannut; meri rauhoittui ja laiva selvisi myrskyltä. Joona tiesi Jumalan armolliseksi, joten hän tiesi Jumalan säästävän laivan, kun hän ei siellä enää ole. Ja tämä sama tietoisuus esti häntä menemästä Niniveen, koska hänen sydämessään ei ollut armoa kaupungin asukkaita kohtaan.

Vaikka laivan kohdalla Joonan ennustus toteutui, hänen itsensä kävi toisin, mitä hän toivoi. Profeetan viimeiseksi teoksi ei jäänyt laivan miehistön pelastaminen, vaan Jumala oli päättänyt, ettei profeetta päässyt häntä karkuun edes tuonelan porteille. Herra ei sallinut profeetan hukkua, vaan suuri kala nielaisi Joonan (Joona 1:17).

Jumala tahtoi viedä Joonan Niniveen, mutta tie Joonan sydämeen oli pidempi kuin matka määränpäähän. Kalan vatsassa Joonalla oli kolme päivää ja yötä aikaa pohtia kutsumustaan. Kirjan toinen luku kertoo tarkemmin tästä matkasta Joonan sydämeen (Joona 2:2-9) rukouksen ja dialokin kautta.

Kun ajatellaan, että Joona tahtoi mieluummin luopua elämästään kuin vastata Jumalan osoittamaan tehtävään myöntävästi, voimme ajatella Joonan vertauskuvallisesti olleen kalan vatsassa vietetyt kolme päivää ja yötä tuonelassa pohtimassa elämänsä suuntaa. Tätä taustaa vasten Jeesuksen vertauskuvallinen rinnastus uhrikuolemansa ja ’Joonan merkin’ välillä on mitä osuvin (Luuk. 11:29-30 ja Joona 2:2). Jeesus vietti ne samat kolme päivää ja yötä tuonelassa, jotka Joonalta jäi Jumalan armosta viettämättä.

Ensimmäisen osan opetus

Ensimmäisen luvun ilmeisin opetus on, ettei kukaan voi paeta Jumalaa ja hänen suunnitelmaansa. Jos siis Jumalalla on suunnitelma sinua varten, hän on kykenevä sen myös toteuttamaan – joko lyhyemmän tai sitten vähän pidemmän kaavan kautta, kuten Joonan kohdalla.

Meidän ei tarvitse pelätä, etteikö Herra osaisi puhua meille siten, että me kuulemme häntä. Hän puhui Joonallekin, jonka sydän oli se suurin este Jumalan tahdon toteuttamiselle. Maantieteelliset yms. esteet olivat Joonan elämässä pientä verrattuna hänen sydämensä esteisiin.

Jumala näki kaiken vaivan Joonan pään kääntämisessä vain siksi, että hän rakasti Joonaa yhtä lailla kuin Niniven asukkaitakin. Hän oli Joonaa kohtaan pitkämielinen ja armollinen sen sijaan, että olisi vain kylmästi todennut Joonan hukanneen tilaisuutensa palvella Herraa uppiniskaisuutensa tähden. Eli Jumalan asenne oli täten yhtä armollinen niin Niniven syntisiä asukkaita kuin uppiniskaista palvelijaansa kohtaan. Sekä niniveläiset että Joona saivat kummatkin maistaa Jumalan täydellistä rakkautta.

Ja sama periaate pätee yhä tänä päivänä. Jumala ’tuhlaa’ armoa ja pitkämielisyyttä syntisten ihmisten hyväksi, mutta samalla myös meidän kerran pelastettujen uppiniskaisten palvelijoiden hyväksi. Olemme siis aivan jokainen riippuvaiset Jumalan armosta niin syntisinä ihmisinä kuin Herran palvelijoinakin.

Meidän oma sydämemme voi olla armoton ja ennakkokäsityksemme voivat olla esteenä näkemästä toista ihmistä samalla tavalla Jumalan rakastettuna kuin toisen. Saatamme nähdä toiset ihmiset pelastuksen ja Jumalan armon tarpeessa oleviksi samalla tavalla kuin Joona näki foinikealaiset merimiehet. Kuitenkin samaan aikaan voimme torjua jonkun muun rakkaudeltamme, niin kuin Joona teki niniveläisille.

Me olemme kovin valikoivia siinä, ketä rakastamme, mutta meidän Herramme Jeesus Kristus ei ole. Hän rakastaa yhtä lailla heitä, ketä me siunaamme kuin heitä, ketä emme ole valmiit siunaamaan. Jeesuksen sydän on avoin silloinkin, kun meidän sydämessämme ei enää ole tilaa.

Kaikkein ihmeellisintä on, että Jeesuksen sydän on edelleen avoin myös meille, vaikka olisimme Joonan tavoin sulkeneet sydämemme toisilta ihmisiltä. Jeesus ei torju meitä sydämen kovuuden tähden, vaan hän tahtoo tavoittaa sydämemme, maksoi, mitä maksoi. Joonan kirja on kuva tästä. Ottakaamme opiksi Joonan harhapoluista. Hölmö ei ole näet ole se, joka tekee virheen, vaan se joka ei ota virheestä opikseen. Ole siunattu, sinä Herran rakastettu!

Pohdittavaa

Mikä on Joonan kirjan ensimmäisen luvun opetus?
Mikä se on minulle?
Keitä ovat merimiehet ja keitä niniveläiset minun sydämessäni?