Jos tämä olisi saarna, niin tätä kutsuttaisiin ’suoraan tekstiin’ -saarnaksi, koska tässä kuulijaa ei tuoda tilanteeseen johdannon ja tekstuaalisen sillan kautta.

Kiertotie (Image by WikimediaImages from Pixabay)

Kyseessä on kuitenkin hartaus, joten aloitan rohkeasti tekstillä, jaan siitä muutaman sanan ja vasta sen jälkeen otan käytännön esimerkin, joka palauttaa meidät takaisin aiheeseen uudesta kulmasta.

Kuulostaa suunnitelmalta, eikö totta? Hyvä niin, koska tänään pohdin suunnitelmia, tietä päämäärään ja luottamusta silloin, kun olemme matkalla päämäärään.

Abramin matkasuunnitelma

Tekstin päähenkilö on uskon isä Abraham, tai tekstissä vielä nimeltään Abram, koska Jumala ei vielä tässä vaiheessa ollut antanut hänelle uutta nimeä.

Abram sai Jumalalta selkeä tavoitteen ja päämäärän, joskin sen toteutus ja suunnitelmien tarkentaminen tapahtui vasta matkalla. Näinhän se on usein meidänkin kohdallamme. Emme tiedä Abramin matkasuunnitelmasta muuta kuin tämän Jumalan hänelle antaman toimeksiannon:

”Herra sanoi Abramille: ”Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.” (1. Moos. 12:1)

Jos Abrahamin elämäntyön tahtoisi kiteyttää yhteen lauseeseen, niin tämä se varmaan olisi. Hän toteutti sen, mihin Jumala hänet kutsui. Me, jotka olemme hänen elämästään Raamatusta lukeneet, tiedämme toki monen monta käännettä hänen elämästään, jotka ovat vähintään mainitsemisen arvoisia.

Oletko miettinyt, miksi ne ovat mainitsemisen arvoisia? Ovatko ne siksi, että Abram teki jotain erityistä vai siksi, että Jumala teki erityistä? Tai ehkä Herra johdatti Abramin tilanteeseen, jossa Jumala sai näyttää hänelle voimansa?

En usko, että Abram oli etukäteen suunnitellut kaikkia elämänsä käänteitä. Tuskin hänen suunnitelmassaan luki mitään Lootin valinnasta erkaantua leiristä, rukouksesta Sodoman puolesta, uskonkamppailusta jälkeläisen saamiseksi tai ainoan jälkeläisensä uhraamisesta. Ne olivat käänteitä matkalla, jotka tapahtuivat Abramin suunnitelman ulkopuolella.

Ne saivat tapahtua siksi, että Abram pysyi alkuperäisessä suunnitelmassaan eikä poikennut siitä. Ja sehän kuului:

”Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan.”

Ja mikä oli Abramin suurin kontribuutio tähän suunnitelmaan? Väitän, että se oli luottamus kutsun antajaan. Hän toteutti sen, mistä psalmisti kirjoittaa psalmissa 22 tähän tapaan:

”Sinuun ovat turvanneet isämme ennen. Sinuun he turvasivat ja pääsivät suojaan, sinua he huusivat ja saivat avun, sinuun he luottivat eivätkä pettyneet. ” (Ps. 22:5-6)

Eikös tämä nyt ole itsestäänselvää? Totta kai me kaikki näin tekisimme. Kulkisimme maiden ja mantujen poikki, valitsisimme reitiksi jos ei nyt kaikkein kuivinta ja karuinta maata, niin ainakin melkein.

Näinhän Abram teki. Hän ei asettunut hedelmälliselle tasangolle, missä tuon ajan menestyneet kaupungit – Sodoma ja Gomorra – sijaitsivat. Näin minäkin tekisin, eikö totta? Ei ajatuskaan nouse siihen suuntaa, että oletko nyt aivan varma, Herrani… En tietenkään kysyisi, että ihanko oikeasti me annamme Lootin valita paremman maan…

Vai kysyinkö sittenkin Jumalalta vielä toista mielipidettä? Ehkä voisimme tehdä hedelmällisen kompromissin?

Matka sinne ja takaisin

Nyt kerron tuon lupaamani tarinan. Se on perin arkinen. Oletko koskaan matkustanut vieraaseen paikkaan autolla, jossa on navigaattori tai siten, että olet käyttänyt vaikkapa matkapuhelimen karttapaikannusta? Olet varmaan. Niin minäkin.

Tämä on dramatisoitu versio kesälomamatkasta Rokuan kansallispuistoon. Matkaa sinne oli ehkä jokin 300-400 km. Tästä tuttua reittiä oli varmaan noin puolet.

Ennen kuin vaimoni ja minä lähdimme matkaan, asetin GPS:ään hotellin osoitteen. Matkasimme navigaattorin ohjeiden mukaan, mitä nyt muutamaa tiekirkkoa poikkesimme katsomaan. Näistäkin mutkista navigaattori opasti meidät hienosti aina takaisin väylälle. En edes ajatellut, että onko sen opastama reitti paras mahdollinen. Minä luotiin karttasovellukseen.

Kuljimme aina Iisalmeen saakka, mistä tiesimme, että nyt tiemme erkanee Kajaaniin menevältä tutulta pääväylältä vähän pienemmälle väylälle kohti Kokkolaa, mistä sitten poikkeisimme vielä monen monta kertaa aina kertaluokkaa pienemmälle tielle.

Iisalmessa navigaattori jostain syystä ohjasi meidät keskustan läpi, vaikka hyvin tiesimme, että ohitustieltä olisi suora ramppi tavoittelemallemme tielle. Se olisi nopeampi ja ehkä helpompikin tie ajettavaksi. Siitä huolimatta kuljimme uskollisesti navigaattorin opastuksen mukaan. Ja toki pääsimme hyvinkin tielle, minne tiesimme suuntaavamme.

Tässä vaiheessa olin toki vähän utelias, että miksikö me tämän kiersimme… Ehkä reitti ole vähän lyhyempi vai olisiko siellä ollut tietyö? Olin hämmentynyt tästä mystisestä kiertotiestä. Miksi meidät ohjattiin pois hyvältä valtatieltä? En koskaan saa tietää vastausta.

Loppumatkasta oli vielä muutamia kohtia, joissa uskoani koeteltiin, kun tie alkoi pienetä mielestäni jo vähän liikaa. Näissä kohden en tosin olisi tiennyt mitään vaihtoehtoista reittiä, joten ei auttanut muuta kuin luottaa siihen, mitä navigaattori sanoi. Jatkoimme matkaa ja luotimme GPS:n vievän meidät perille ja sitten myöhemmin takaisin kotiinkin. Ja hyvin tuo meni. Sen pituinen se.

Täydellistä luottamusta

Eikös ollutkin aika typerä tarina? Ei ollut edes yhtään sellaista kohtaa, missä navigaattori olisi sanonut ne pelottavat sanat: ”Tee u-käännös” tai ”Palaa takaisin reitille”. Ei ollut mitään tällaista.

Mutta tiedätkö? Tämä tarina kertoi luottamuksesta – todellisesta syvästä luottamuksesta. Vaikka jossain kohden mietin, että miksi kuljemme tätä kautta, kun mielestäni on suorempikin reitti, niin silti kuljimme tunnollisesti navigaattorin opastuksessa. Ja tämä siitä huolimatta, että tunsin Iisalmen ja tiesin mielestäni paremman reitin.

Se sai minut miettimään elämän kiertoteitä. Aina silloin tällöin meillä on vaikutelma, että matkustavamme sujuvalla polulla. Sitten jostain syystä Jumala ohjaa meidät sivupolulle, mitä sitten kovasti ihmettelemme. Tai niin kuin loppumatkasta, hän vie meidät täysin tuntemattomalle alueelle. Ehkä elämässämme se on sairaus tai kriisi työssä tai koulussa tai tapahtuu jokin odottamaton tragedia. Emme ymmärrä, mitä tapahtuu tai mitä Jumala tekee.

Näinhän se Abramillakin. Hän kohtasi mystisen kiertotien, kun Jumala sanoi hänelle: ”Lähde maastasi, perheestäsi ja isäsi talosta” (1. Moos. 12:1). Abram on varmasti ihmetellyt, miksi Jumala ohjasi hänet Negevin autiomaahan. Mutta hän luotti Jumalaan ja hänen hyviin tarkoituksiinsa.

Miten on? Olenko minä sittenkään luottamukseltani kuin Abram? Luotanko Jumalaan elämän erikoisissa käänteissä kyselemättä tai epäilemättä Jumalan reittivalintoja? Riittääkö uskoni navigoida elämässä niin kuin se ehkä jo nykyään riittää navigaattorin ohjeiden edessä?

On mielestäni sangen huvittavaa, että kovin helposti me kyseenalaistamme Jumalan reittisuunnitelmat, mutta epätäydellisen navigaattorin suunnitelmat me hyväksymme. Luotanko enemmän GPS-navigointiin kuin Jumalan kykyyn ohjata minun elämääni.

Annammeko Herralle kyselemättä saman vallan kuin navigaattorille? Abraham antoi, annanko minä? Jääköön tämä pohdintaan.