La Gomera, yksi pienimmistä Kanariansaarista, on vehreä saari, jonka pinnanmuodostusta hallitsevat syvät laaksot ja jyrkät rotkot. Vehreän luonnon ansiosta se on suosittu matkailukohde ulkoilusta ja retkeilystä pitävien keskuudessa.
Saarella on viime vuosina elvytetty vanhaa vihellyskieltä, el Silbo Gomero, joka kuulostaa linnun laululta. Tuossa kielessä puhe tuotetaan viheltämällä. Tämä kieli on ollut erityisen hyödyllinen vuohien paimentamisessa – erityisesti aikana ennen kännyköitä – ja edelleenkin, koska vuohet eivät ymmärrä kännyköiden päälle. Kieli onkin varsin monikäyttöinen.
Saaren vuoristoinen maasto on toisaalta erinomainen laidunmaa vuohikarjalle, mutta samalla se tekee paimentamisesta haastavaa. Vuosisatojen ajan paimenet ovatkin viestineet saarella toisilleen viheltämällä. Näin he ovat voineet kommunikoida toisilleen pitkien matkojen päähän.
Tämän lisäksi viheltämistä on käytetty vuohilaumojen kokoamiseen ja ohjaamiseen turvallisesti paikasta toiseen – jopa pitkien etäisyyksien päästä. Paimenten mukaan tämä muinainen kieli on toiminut paitsi paimenten välisessä viestinnässä myös viestittämisessä vuohille. Nekin osaavat tätä kieltä. Vuohet tunnistavat paimenensa äänen ja osaavat toteuttaa paimenen yksinkertaisia käskyjä.
Vihellyskieli – miten ja miksi?
Viheltämällä on voitu täten viestiä paimenten tai lauman kanssa jopa 3 kilometrin etäisyydellä. Erilaiset viheltelyäänet ovat merkinneet erilaisia käskyjä vuohikarjalle. Esimerkiksi yksi vihellysääni on voinut tarkoittaa ”tule tänne”, toinen ”mene tuonne” ja kolmas ”pysähdy”.
Vihellyskielen avulla paimen on voinut kommunikoida näin vuohikarjan kanssa jopa kilometrien matkoja. Ja kun ajattelet vuoristoista ja vaikeakulkuista maastoa, nämä kilometrit ovat pitkä matka. Kauas kantanut viesti onkin ollut erityisen hyödyllistä, koska vuohet laiduntavat erittäin jyrkissä rinteissä ja syvissä laaksoissa.
Sama on pätenyt paimenten väliseen kommunikointiin. Kun paimenet ovat liikkuneet laumoineen eri rinteillä, he ovat voineet sopia yhteisestä reitistä viheltämällä.
Entä mikä tekee viheltämisestä erityisen huutamiseen nähden?
-
Ensinnäkin viheltelyäänet ovat erottuneet muista äänistä, kuten tuulen huminasta ja lintujen laulusta. Ne eivät huku taustaääniin.
-
Toiseksi vihellysäänet kantautuvat pitkiä matkoja, erityisesti avoimessa maastossa. Vihellys kantaa huomattavasti pidemmälle kuin puhe tai huuto.
-
Kolmanneksi vuohet ovat erittäin herkkiä vihellyksen kaltaiselle äänelle, ja ne oppivat nopeasti yhdistämään tietyt viheltelyäänet tiettyihin toimintoihin
-
Neljänneksi vuohien tarkkaan kuuloon liittyen, on tärkeää, että ne tunnistavat paimenen vihellyksen ja erottavat sen muista äänistä tai muiden paimenten äänestä. Lauman vuohet seuraavat vain oman paimenensa ääntä.
Vaikka vihellyskielen käyttö vuohien paimentamisessa on toki vähentynyt nykypäivänä, se on edelleen tärkeä osa La Gomeran kulttuuriperintöä. Viheltämällä paimentaminen on ollut ainutlaatuinen tapa hyödyntää saaren luonnon tarjoamia mahdollisuuksia ja samalla säilyttää läheinen yhteys eläimiin.
Jumalakin viheltelee
Edellä kuvattu viheltämisen käytäntö löytyy myös Raamatusta profeetta Sakarjan tekstistä, jossa Jumala kuvataan paimenena, joka hänkin viheltää lampailleen.
Tämä on kuva siitä, kuinka Jumala eräänä päivänä viheltää tuodakseen harhailevan ja hajallaan olevan kansansa takaisin luokseen omalle laitumelleen:
”Hetki tulee, jolloin minä vihellän merkin vieraisiin maihin joutuneille ja kokoan heidät, minä lunastan heidät vapaiksi. Minun kansani on oleva suuri, yhtä suuri kuin se kerran oli. Vaikka olen sirotellut heidät kansojen joukkoon, he ja heidän lapsensa saavat jäädä eloon ja palata takaisin, kun he kaukaisissa maissa muistavat minua.” (Sak. 10:8-9)
Sakarjan teksti puhuu diasporassa elävistä Israelin heimoista, mutta teksti soveltuu kyllä kuvaksi myös tämän päivän kristillisestä seurakunnasta. Olen huomannut, että Herra kutsuu kansojen merestä, erilaisten uskonnollisten yhteisöjen ja lahkojen riveistä oman hengellisen kansansa. Ja he kyllä tunnistavat Herransa äänen kaikesta muusta uskonnollisesta melusta.
Huomaa, että Jumalan vihellys kantaa selkeästi erottuvana äänenä aina maan ääriin jopa niin, että hänen omansa tunnistavat äänen! Hänelle ei ole ongelma koota omiaan yhteen, vaikka hänen laumansa on hajallaan ja inhimillisesti katsottuna kadonnut kansojen mereen. Kyse onkin siitä, että Jumalan seuraajat tunnistavat Herransa äänen. Ja tuo ääni ylittää tärkeydessään muut johtajien viheltelyt.
Ehti kulua vuosisatoja Sakarjan tekstistä, kun Herran lähettämä paimen Uuden testamentin sivuilla puhuu hänkin Herran lauman kokoamisesta samalla tutulla äänellä, jonka hänen omansa tuntevat ja tietävät luotettavaksi:
”Minun lampaani kuulevat minun ääneni. Minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.” (Joh. 10:27)
Onko tuo sitten paimenen vihellys, en tiedä. Lampaat eivät ymmärrä sanoja, mutta ne tuntevat äänen, jolla paimen ilmaisee heille itsensä. Ne tunnistavat paimenen läsnäolon hänen äänestään. Ja näin teemme mekin.
Sama tänään
Tänäänkin harhaanjohtavat äänet ja häiritsevä melu kilpailee edelleen huomiostamme. Silti Jumalalla on keinot viestiä ja tuoda äänensä kuuluviin jopa ilman sanoja.
Oleellisinta ei ole, että kuulemme viestin selvästi ja ymmärrämme sen täysin. Toki sekin on tärkeää, mutta perusta viestinnälle on siinä, että me tunnistamme oman Herramme äänen.
Mitä hyötyä on selkeästäkään viestistä, jos emme ymmärrä viestin painoarvoa ja merkitystä itsellemme? Tällöin laittaisimme sen vain syrjään yhtenä monista äänistä tai viesteistä, mitä maailma on muutenkin täynnä.
Tilanne muuttuu toiseksi, vaikka emme tunnistaisi äänestä mitään muuta kuin sen, että ääni kuuluu Herrallemme. Jos vain kuulen hänen äänensä, tiedän, että nyt on aika kuunnella. Ja vaikka en kuulisi mitään, tiedän silti, kenen luo riennän kysymään neuvoa. Tämä on toki vain teoreettista pohdintaa, koska aivan niin kuin Sakarja meille vakuutti, Jumalan ’vihellys’ on selkeä ja se tavoittaa minut kaikkialta, minne olen matkoillani eksynyt. Jumalan ääni on selkeä, mutta jotta ymmärrän painoarvon, minun on tärkeä tunnistaa puhuja.
Ja koska Herrani tuntee minut, hän tietää myös odottaa minua luokseen. Hänen vihellyksensä ei ole sellainen ilmoille ammuttu ’yleinen hälytysääni’, vaan tarkasti suunnattu viesti jokaiselle lauman jäsenelle.
Elämän tapahtumat voivat täyttää melullaan elämän jopa sydäntä ja mieltä myöten, mutta jos vain tunnen Herrani äänen, se tavoittaa minut kaiken muun hälyn läpi. Hänen äänensä muistuttaa minua hänen ohjaavasta, suojelevasta ja vakuuttavasta läsnäolostaan. Ja vaikka me hänen omansa olemme usein hajallaan siellä täällä, hän kokoaa meidät yhteen, kun aika.
Rukoilen.
Isä, tämä on meluisa maailma. Kiitos siitä, että aina kutsut meitä kaiken melun ja hälyn yläpuolelle. Auta minua tunnistamaan äänesi ja seuraamaan sinua.