Tämä tekstini on eräänlainen ihmiskoe, johon sinä lukijani saat osallistua. Jos alla oleva teksti on ’sinulle liikaa’ sitä lukiessasi, lue ennen lopettamista artikkelin viimeinen kappale ja kenties palaat uudelleen tekstin pariin.

Puinen silta – tästäkö nyt puhutaan? (Image by Peggychoucair from Pixabay)

Käyttämäni teksti on aavistuksen vaikeaselkoinen ”Dialogi Jumalan kaitselmuksesta”. Tekstiä vaikeuttaa lisäksi epämääräinen käännökseni. Pieni epämääräisyys on kuitenkin tällä kertaa juuri se, mitä tekstillä haen.

Aloitetaan.

Pyhä Katariina Sienalainen (1347-1380) oli dominikaaniseen sääntökuntaan kuulunut mystikko, joka kanonisoitiin vuonna 1461 ja julistettiin kirkonopettajaksi vuonna 1970. Hänen kirjallisesta tuotannostaan on säilynyt 26 rukousta ja yli 380 kirjettä.

Yksi näistä säilyneistä teksteistä on ”Dialogi Jumalan kaitselmuksesta”, jonka hän saneli keskustelun muotoiseksi kertomukseksi Jumalan kanssa. Raamatun kirjoista Jobin kirja on muodoltaan samankaltainen keskustelullinen teos. Jobin kirjasta poiketen ”Dialogi Jumalan kaitselmuksesta” käsittää pääosin keskustelua Jumalan ja ihmissielun välillä.

Seuraavat otteet ovat tästä Katariinan kokemuksesta. Siinä Jumalan ääni kannustaa ihmistä pohtimaan omaa matkaa, jota hän kulkee Kristuksen (rakentaman) sillan yli iankaikkiseen elämään.

Pyhä Katariina Sienalainen ja Kristuksen silta

Olen rakentanut sillan sanastani, ainosyntyisestä Pojasta, ja tämä on totuus. Olen antanut teille Poikani sillan, jotta te, kulkiessanne tämän elämän myrskyisen meren tulvan yli, ette hukkuisi.

Katsokaa Poikani Kristuksen siltaa ja nähkää sen suuruus. Nähkää hänessä Jumaluuden korkeus, joka on nöyrästi alentunut ja yhdistynyt ihmisyyteen. Hän loi sillan, jotta ihminen pääsisi todelliseen onneen enkelien kanssa.

Kiivetkää sillan askelmia

Tällä sillalla on kolme askelmaa, joista kaksi on tehty ristin puusta ja kolmannessa on vielä jäljellä se katkeruus, jonka hän maistoi, kun hänelle annettiin sappea ja etikkaa juotavaksi. Näillä kolmella portaalla voit tunnistaa kolme sielun tilaa.

Sielun jalat ovat ensimmäinen askelma, sillä jalat kantavat ruumista niin kuin kiintymys kantaa sielua. Nämä lävistetyt jalat ovat askelmat, joiden avulla voitte saapua hänen puolelleen, joka paljastaa teille hänen sydämensä salaisuuden. Sielu, joka katsoo tuohon avoimeen sydämeen ymmärryksen silmällä, havaitsee sen olevan täynnä kuvaamatonta rakkautta.

Toisen askelman ohitettuaan sielu yltää kolmanteen askeleeseen – eli suuhun, jossa se löytää rauhan sodasta, jota se on käynyt syntiä vastaan. Ensimmäisellä askelmalla se siis nostaa jalkansa pois maan kärsimyksestä ja riisuutuu paheista, toisella askeleella se täyttyy rakkaudesta ja hyveestä, kun taas kolmannella se saa maistaa rauhaa.

Kun kiipeät kahden ensimmäisen askelman ohi, voit saavuttaa viimeisen, joka on nostettu niin korkealle, ettei alla virtaava vesi ei voi koskettaa sitä.

Kulkea suojeluksessa ja armossa

Tämä silta on rakennettu kivistä, jotta sade ei estäisi kulkijaa. Näitä todellisen ja vilpittömän hyveen kiviä ei ole rakennettu seiniksi ennen Poikani kärsimystä. Hän kostutti rakennuksessa tarvittavan laastin verellään. Hän on rakentanut hyveistä muurin, istuttanut ne eläviksi kiviksi, jotta jokainen uskova voisi kulkea suojassa armolla, joka on laskettu taivaasta Poikani lihaksi tulemisessa. Näin tekin näette, että silta on muurattu ja katettu armolla.

Kun pyhiinvaeltaja on ylittänyt sillan, saapuu hän ovelle, joka on osa siltaa, johon kaikkien on tultava ja josta kaikkien on astuttava sisään. Sen tähdenhän sanoo:

”Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:6)

Ne, jotka ylittävät sillan ollessaan vielä ruumiin pimeydessä, löytävät valon; ja niin kuolevaiset löytävät kuolemattoman elämän, saaden maistaa rakkauden kautta ikuisen totuuden valoa, joka lupaa virvoituksen.

Mitä tällä erikoisella tekstillä tahdon sanoa?

Katariina Sienalaisen teksti on varsin erikoista luettavaa. Luulen sinunkin pysähtyneen monessa kohdin miettimään, että mitäköhän tämäkin tarkoittaa tai voisiko tämän nyt sanoa selvemmin. Lähes saman sisällön olisi voinut johtaa seuraavien tuttujen raamatuntekstien avulla.

” Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: ”Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!”” (Mark. 9:7)

”Jeesus sanoi heille:
”Ettekö ole koskaan kirjoituksista lukeneet:
- Kivi, jonka rakentajat hylkäsivät, on nyt kulmakivi. Herralta se on tullut, ja se on ihmeellinen meidän silmissämme.” (Matt. 21:42)

Katariina Sienalaisen teksti sen sijaan sai lukijassa aikaan prosessin, mitä tutut ja turvalliset tekstit eivät meissä välttämättä käynnistä. Luemme jakeet, pohdimme niitä muutaman sekunnin ja sanomme päälle hiljaisen aamenen.

Vieras teksti sen sijaan pakotti meidät miettimään, mitä uskomme ja miten lukemani suhteutuu käsityksiini. Ja tämä on osa sitä prosessia, mitä kutsumme kirkkokielellä tapahtumaksi, kun ”sana tulee meissä lihaksi” eli käsitteet sammuvat ja alkavat elää sydämessämme ja tuottaa ulkoiseen maailmaan sitä hyvää hedelmää, jota ”Hengen hedelmäksi” kutsutaan.

Rukoukseni onkin, että voisin aina astua Jumalan sanan eteen tyhjin käsin ja mielin niin, että Jumalan sanalla olisi tilaa astua minuun ja tulla osaksi minua. Jumalan sana, joka ei tule lihaksi, lakkaa olemasta Jumalan sanaa – siitä tulee ihmisen sanoja – tyhjiä ja tarpeettomia. Vain Jumalan sanassa on luova ja elämää synnyttävä voima.