yhteys

Luodut yhteyteen

Luodut yhteyteen

Perjantaina (4.10.) vietettiin Franciscus Assisilaisen muistopäivää. Hänet tunnetaan ehkä parhaiten nimellään kulkevasta rukouksesta, joka alkaa ”Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale...” Jos Franciscus Assisilaista pitäisi yhdellä sanalla luonnehtia, tuo sana...

Ku(u)lumme yhteen

Ku(u)lumme yhteen

Viikko ennen pääsiäistä olin työmatkalla Kööpenhaminan Frederiksbergissä. Matkustan sinne palavereihin noin 2-3 kertaa vuodessa aina muutamaksi päiväksi kerrallaan. Tiukkojen palaveripäivien aamuina nousen varhain, että ehdin viettää päivän kohokohdan vastapainona...

Yksi sydän ja yksi sielu

Yksi sydän ja yksi sielu

Päivän evankeliumiteksti on apostoli Tuomaan ja ylösnousseen Kristuksen kohtaamisesta. Se on lempitekstejäni, mutta puhuin siitä vuosi sitten, joten valitsen nyt käsitellä päivän teksteistä Apostolien tekojen ja Psalmin tekstit (Ap. t. 4:32-35; Ps. 133). Jos...

Sen mukaan, mitä sinulla on

Sen mukaan, mitä sinulla on

Antaminen on vaikea asia - ainakin pienille lapsille. Jos ensin opetat hänelle, kuinka on hyvän tavan mukaista tarjota namipussista pihalla namit kavereillekin, niin kohta sisälle tulee surullinen lapsi tyhjän pussin kanssa itkien, ettei itse saanut yhtään namia. Kun...

Sana vieraanvaraisuudesta

Sana vieraanvaraisuudesta

Saatat hämmästellä otsikkoamme; eikö uskovilla ole mitään muita huolenaiheita kuin jokin vieraanvaraisuus. Yhtä lailla hämmästyt lukiessasi Uuden testamentin kirjeitä, kun huomaat niiden kirjoittajien jaksaneen kehottaa seurakuntalaisia hyviin tekoihin, kuten...

Valittu ystävä

Valittu ystävä

Tänään puhumme ystävyydestä ja valinnasta, kuten otsikko sen jo paljastaa. Jotta sana 'ystävä' saa oikean merkityksen, niin ajattelepa hetki omia ystäviäsi. Millaisia he ovat? Miten valitsit juuri heidät ystäviksesi? Millaista ystävyys on? Milloin ystävää tarvitaan?...

Puolin ja toisin

Puolin ja toisin

Lainattu tekstini on Roomalaiskirjeen alkutervehdyksistä, joissa Paavali esittää vilpittömät pahoittelunsa Rooman vierailun jatkuvasta viivästymisestä. Hän ei pyydellyt asiaa anteeksi seurakunnalta, koska Roomassa ei häntä tiettävästi odotettu tulevaksi, kuten...

Seurakuntien moninaisuus – siunaus vai kirous?

Seurakuntien moninaisuus – siunaus vai kirous?

Otsikon kysymys on ollut mielessäni vuosia enkä lopullista vastausta ole varmaan löytänyt vieläkään. Teksti on jonkinlainen välisumma, eli jotain puolivalmista, mikä tänään tuntuu oikealta. Seurakuntien moninaisuutta voi tarkastella kahdella tasolla: makro- ja...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.