Joskus sanonnat jäävät mieleen kertakuulemalta. Ehkä ne vain ovat sopineet elämäntilanteeseen niin, että tilanne sellaisenaan on luonut vahvan viitekehyksen aivoille sijoittaa sanonta jonnekin helposti saataville. Yksi tällainen mieleen painunut ajatus oli, kun...
teot
Sydämen kyllyydestä…
Sunnuntain teema oli ”Laulu laululle”, mikä tietty olisi houkuttanut valitsemaan Laulujen laulun tekstin, mutta päädyin silti tähän tuttuun evankeliumitekstiin. Evankeliumitekstissä Jeesus omalla tavallaan puhuu hänkin laulamisesta. Sanotaan, että laulut nousevat...
Luopuisinko, jos Herra kysyy?
Nostetaan esiin tuttu teksti, jossa rikas nuorukainen lähestyy Jeesusta kysellen, mitä hänen pitäisi tehdä, että hän perisi ikuisen elämän (Matt. 19:16-22). Suomalaiset raamatunkäännökset otsikoivat tekstijakson näin: ”Voiko rikas pelastua?”, ”Rikas nuorukainen” ja...
Teoin ja totuudessa
Ajatus tähän tekstiin nousi jo paljon aiemmin, kun luin artikkelia Iso-Britannian edesmenneestä pääministeristä Margaret Thatcherista. Artikkeli palautui mieleeni, kun teen parhaillaan opintoihini yhtä tutkinnon osaa Lontoossa sijaitsevaan kouluun. Siellä pienryhmäni...
Rakkaus virtaa
Viikko takaperin maanantaina vietettiin ystävän päivää – tai Valentinin päivää. Se on päivä rakkaudelle. Päivä, jota korostaa punaisen sävyt - ei verenpunaisen, vaan vaaleanpunaisen. Vaaleanpunainen on ihana väri. Se ei loukkaa ketään. Tätä kirjoittaessa Valentinin...
Tasapainoinen uskon harjoittaminen
Otsikossa on mainittu 'tasapainoinen usko' ja 'harjoittaminen' samassa lauseessa. Monesti puhumme tästä asiasta käyttäen sanaa 'uskonelämä'. Kummassakin ilmauksessa on hyvät puolensa. Voisikin sanoa, että uskonelämä on tien kulkemista kohti uskon tasapainoa....
Sydämen värinää – kutsu luottamaan
Hartaustekstini 'pihvi' on tekstin loppupuolella. Lähestyn asiaa aavistuksen kaukaa. Näin siksi, että 'pihvi' on tällä kertaa varsin omakohtainen sovellus enkä ole tarkoittanut sitä yleispäteväksi kaikille. Kyseessä on 'palvelukutsu' ja se, miten sen olen ymmärtänyt....
Lähestykää Jumalaa
Kirkkomme saarnakalenterin epistolatekstit alkusyksyn päivinä ovat järjestelmällisesti käsitelleet Jaakobin kirjettä. Tämän kertainen teksti on saarnakalenterin innoittamana avattu kirjeen kolmannen ja neljännen luvun taitteesta (Jaak. 3:13-4:3, 7-8), josta tässä...