rauha

Suolalla suolatut

Suolalla suolatut

Jeesus poimi vertauksien esimerkit arkisista asioista, jotka oli tuttuja kuulijoille. Hän käyttää monesti vertauksessa meillekin edelleen tuttua maustetta ja säilöntäainetta – suolaa. Siteeraan yhtä näistä vertauksista. Tämän vertauksen Jeesus esittää Markuksen...

Rauha teille!

Rauha teille!

Oli sunnuntain – ensimmäisen pääsiäispäivän – ilta. Apostolit olivat yhä Jerusalemissa, koska oli pääsiäisjuhlan aika. Heitä piti Jerusalemissa myös läheisen kuolemaan liittynyt seitsemänpäiväinen suruaika, jota he viettivät Jeesuksen kuoleman tähden. He olivat...

Sinussa

Kannan sisälläni syvyyttä. Kutsua, jonka Sinulta sain. Haurasta ja niin haavoittuvaa. Kuitenkin. Niin täyttä totta. Niin. En epäile, ettetkö juuri Sinä olisi asettanut kutsua sisimpääni. Muutenhan olisin jo luovuttanut, antanut periksi: antaa olla. En voi muuttaa...

Sydämen hiljaisuus

Näin joulun lähestyessä on hyvä pysähtyä ja jäädä miettimään oman sydämen tilaa suhteessa Herraan Jeesukseen Kristukseen. On niin helppoa mennä ja touhuta ympäriinsä, ja joulunaika antaa siihen ns.”virallisen luvankin”. Kaikki muut tekevät myös niin ja varsinkin...

Ole rauhassa ja muuta maailmaa

Ole rauhassa ja muuta maailmaa

Tämänvuotinen Suomen Metodistikirkon vuosikonferenssin teema on ajatuksia herättävästi ”Ole rauhassa ja muuta maailmaa”. Otsikossa on toisaalta helpolta kuulostava kehotus ”ole rauhassa”, mutta myös toimintaan haastavat kehotuksen sanat ”muuta maailmaa”. Yhdessä...

Temppelin kultaa myymässä

Temppelin kultaa myymässä

Muistanet Vanhan testamentin kuningas Hiskian. Hänet Vanhan testamentin historia esittää yhtenä harvoista Jumalan tahtoa kunnioittaneista kuninkaista. Hänestä Kuningastenkirjan kirjoittaja antaa hyvän todistuksen. ”Hiskia teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä,...

Olen löytänyt rauhan – mieleni on tyyni

Olen löytänyt rauhan – mieleni on tyyni

Psalmit 120 – 134 kuuluvat samaan 15 psalmin kokoelmaan, jota yhdistää päällekirjoitus 'matkalaulu'. Kokoelmaan liitetään myös psalmit 135-137, joista mainittu päällekirjoitus puuttuu. Heprean kielestä suomeksi 'matkalauluksi' käännetty sana tarkoittaa nousemista,...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.