puhe

Vaikeneminen on kultaa

Vaikeneminen on kultaa

Vanha suomalainen sananlasku sanoo yksinkertaisen kauniisti, että ”puhuminen on hopeaa, mutta vaikeneminen kultaa”. Olen kuullut tätä väännettävän muotoon jos toiseen tilanteen mukaan. Ehkä asia on siis liiaksikin tiivistetty, koska ajatus ei avaudu suoraan kaikille....

Viheltäen

Viheltäen

La Gomera, yksi pienimmistä Kanariansaarista, on vehreä saari, jonka pinnanmuodostusta hallitsevat syvät laaksot ja jyrkät rotkot. Vehreän luonnon ansiosta se on suosittu matkailukohde ulkoilusta ja retkeilystä pitävien keskuudessa. Saarella on viime vuosina elvytetty...

Hämmentävä toivomme

Hämmentävä toivomme

Adventin ajan alku, eli kirkkovuoden ensimmäinen sunnuntai muistuttaa meitä, ettei Jumala ole kaukana yhdestäkään meistä. Adventti julistaa pelastuksen uutta aikaa. Hoosiannaa laulaen tervehdimme Jeesusta Kuninkaanamme ja iloitsemme, että hän on tullut ja vapauttanut...

Kasvoista kasvoihin

Kasvoista kasvoihin

Tekstini sunnuntain saarnaksi oli kirkkomme saarnakalenterin perusteella Deuteronomian, eli liitonkirjan, viimeinen luku. Tekstiä lukiessa ja tekstiä valmistellessa minulle kävi niin, että harhauduin sivupolulle, josta en sitten koskaan täysin palannut takaisin....

Tetelestai

Tetelestai

Kristinuskon keskeisin ydinopetus on kiteytetty yhteen sanaan. Toki kristilliseen perinteeseen kuuluu tuhansia miljoonia sanoja teologiaa, perimätietoja, etiikkaa ja kaiken maailman johdannaisia ties mihinkin elämäntieteeseen. Pidän niitä kuitenkin toissijaisina tämän...

Johdatuksen poluilla

Johdatuksen poluilla

Jumalan tahto on uskovalle loppujen lopuksi käsittämätön ja vaikea käsite sisäistää. Jumalan omat kyselevät elämän eri käänteissä Herran tahtoa, jopa tuskailevat sitä 'etsiessään'. Tämä on luonnollista, koska eihän toki uskova tahdo tieten tahtoen vastustaa Jumalan...

Uskaltaako sanoa ja kuunnella?

Uskaltaako sanoa ja kuunnella?

Sosiaalinen media on antanuttavallisille ihmisillesellaisen vallan vaikuttaa ja ilmaista mielipiteitä, jostamenneinä vuosikymmeninävain julkisuuden henkilöt tai päättäjätsaattoivat 'nauttia'. Vaikuttaminen sosiaalisessa mediassa ei kuitenkaan ole täysin mutkatonta tai...

Lähestykää Jumalaa

Lähestykää Jumalaa

Kirkkomme saarnakalenterin epistolatekstit alkusyksyn päivinä ovat järjestelmällisesti käsitelleet Jaakobin kirjettä. Tämän kertainen teksti on saarnakalenterin innoittamana avattu kirjeen kolmannen ja neljännen luvun taitteesta (Jaak. 3:13-4:3, 7-8), josta tässä...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.