Elämme aivan joulun ytimessä, mikä herkistää meidät jokaisen muistelemaan muutaman tuhannen vuoden takaisia tapahtumia Jerusalemin lähettyvillä sijainneessa Betlehemin kylässä. On juuri ollut neljäs adventti ja sen teemana on lupauksessa. Odotimme luvattua messiasta...
profetia
Kasvoista kasvoihin
Tekstini sunnuntain saarnaksi oli kirkkomme saarnakalenterin perusteella Deuteronomian, eli liitonkirjan, viimeinen luku. Tekstiä lukiessa ja tekstiä valmistellessa minulle kävi niin, että harhauduin sivupolulle, josta en sitten koskaan täysin palannut takaisin....
Ilosanoma köyhille
Seuraava Jesajan kirjan teksti kuulostaa mitä todennäköisemmin sangen tutulta, vaikka olisitkin pitäytynyt hartaushetkissäsi tiukasti Uuden testamentin puolella. Saman tekstin tapaat myös Uuden testamentin puolelta Luukkaan evankeliumista (Luuk. 4:18-19). "Herran,...
Tapahtui Nasaretin synagogassa
Olen tavannut sanoa, että lukijaa kiinnostaa tekstissä usein se, mitä siinä ei sanota. Ne kohdat, jotka jäävät ymmärrykseltä peittoon kaihertavat mieltä jopa niin, että lukija käyttää useita iltoja tutkien lähteitä saadakseen selvyyden siihen, mitä teksti syystä tai...
Kuninkaasi tulee
Palmusunnuntaina muistellaan Kristuksen näyttävää saapumista Jerusalemiin aasilla ratsastaen. Kaikki neljä evankelistaa kirjoittavat tapahtumasta. Matteus, joka kirjoitti evankeliumin erityisesti juutalaisia lukijoita varten, siteeraa evankeliumissa laajalti Vanhan...
Rekabilaisten saaga
Kohtaaminen toisen kanssa edellyttää huomion kohdistamista häneen, hänen persoonaansa ja viestiinsä. Oleellisinta kohtaamisessa ei ole puitteet tai toisen ihmisen pukeutuminen. Tunnistamme tämän etenkin silloin, kun meillä on asiaa toisille. Silti varsin usein...
Entä jos en ymmärrä?
Herran omilla on aika ajoin taipumusta kovakorvaisuuteen – mitä tulee siihen, että emme aina kuule hänen ääntään, jos hän ei lähesty meidän ehdoillamme. Kovakorvaisuus vaivaa meitä etenkin silloin, kun tiedämme itse parhaiten, miten elämän kuuluu edetä tästä hetkestä...
Liiton malja ja yhteyden leipä
Tämä on neljäs ja toiseksi viimeinen osa tätä saarnasarjaa, jonka teema on "seurakunnan kulmakivi". Sarjassa olemme tulleet seurakunnan yhden ja ainoan kulmakiven eteen, mutta myös tarkastelemaan häntä kulmakiveä – Jeesusta Kristusta. Uskon, että sarjan neljäs osa vie...