Pietari

Kasvua hänessä

Kasvua hänessä

Aloitetaan ensin tutulla kohtauksella Gennesaretin järvellä. "Äkkiä nousi kova myrskytuuli ja aallot löivät veneeseen, niin että se oli täyttymäisillään. Mutta Jeesus vain nukkui veneen perässä nojaten päänaluseen. Opetuslapset herättivät hänet ja sanoivat: 'Opettaja,...

Erehtyminen on inhimillistä

Erehtyminen on inhimillistä

Kiirastorstain ilta on varsin tapahtumarikas, mitä tulee evankeliumien yhteiskertomukseen. Tekstini sijoittuu kiirastorstain ja pitkäperjantain väliseen yöhön. Se on keskeinen teksti, joka kuuluu pääsiäisenä muistettaviin tapahtumiin. Tällaisten tekstien ongelma on...

Tekikö hän vaikutuksen?

Muistatko tilanteita, kun joku on tehnyt sinuun vaikutuksen? Ainakin kaikki avioliiton tielle astuneet muistanevat sen ainutlaatuisen hetken, kun ensimmäistä kertaa tapasivat puolisonsa ymmärtäen, että hän voisi olla 'se oikea'. Kerronpa vielä lapsuudestani...

Tehtävien taitteessa

Tehtävien taitteessa

Johanneksen evankeliumin ensimmäinen luku pikakelaa historian luomisen hetkestä Uuden liiton ajan alkuun. Siinä vanhan liiton viimeinen sanansaattaja – Johannes Kastaja – viitoittaa tien uuden ajan kynnykselle: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman...

Mitä tässä näet?

Mitä tässä näet?

Vietämme ensimmäistä paastonajan sunnuntaita, kun kirjoitan tätä tekstiä. Sunnuntain epistolan teksti on Pietarin ensimmäisestä kirjeestä, jonka hän lähetti kiertokirjeenä Vähä-Aasian provinssien seurakuntiin. Tekstimme on kirjeen kolmannen luvun lopusta. Ennen...

Etkö ole kuullut?

Etkö ole kuullut?

Tänään kysyn tämän sunnuntain Jesajan tekstin sanoin: ”Etkö tiedä, etkö ole kuullut?” Jesajan kirjan sitaattia voisi kutsua profeetan kirjoittamaksi psalmiksi. Se ei kuitenkaan ole 'vain' Jumalan ylistys, vaan siinä on syvä sanoma. Kuuntelepa mitä profeetta sanoo....

Oman aikamme Korneliukset

Oman aikamme Korneliukset

Nostan eteesi Kornelius -nimisen sadanpäällikön Apostolien tekojen 10. luvusta. Varoitan kuitenkin, että katson tekstiä aavistuksen poikkeavasta tulokulmasta. Kyseessä on tuttu kertomus, jossa Pietari 'uneksii' juutalaisen lain mukaan kielletyistä syötävistä ja löytää...

Kenen kartalla liikut?

Kenen kartalla liikut?

Mobiililaitteet ovat muuttaneet matkustamista. Julkisen liikenteen lippujen ostaminen ja rekisteröinti hoituu mobiilisti ilman paperia. Samoin hotellipalvelut voi hoitaa kokonaan tai suurelta osin ilman perinteistä 'respassa' jonottamista. Ehkä suurin ero on...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.