Johanneksen kirjeet ovat Jeesuksen opetuslapsen, apostoli Johanneksen, vanhuuden päivinä kirjoittamia ohjeita seurakunnille. Ensimmäisessä kirjeessään Johannes vastustaa jonkin sorttista gnostilaista harhaoppia. Näin siksi, että se oli valloittanut puolelleen kirjeen...
pelastus
Ylösnoussut!
Aloitetaan tämän päivän suurimmalla uutisella. Joku voi sanoa, että asia on vanha, mitä se ehkä historiallisesti tarkasteltuna onkin. Uutinen se on kuitenkin siinä, että asia ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan vuosien varrella. Sen ytimessä on lupaus laadullisesti...
Pääsiäisen ytimessä
On kirkkovuoden suurin juhla eli pääsiäinen. Kristillistä pääsiäistä on vietetty 100-luvulta lähtien ja se on vanhin kristillinen juhla. Tänäkin vuonna pääsiäistä vietetään täällä kotisuomessa taas varsin erilaisissa merkeissä, mihin olemme tottuneet. Monen...
Suunnaton aarre
Harvoin muistan uniani edes herätessäni, ja jos muistan, unohdan ne saman tien. Jo aikoja sitten näin unen, jonka muistan vielä tätä kirjoittaessanikin. Se sopinee johdannoksi tähän Matteuksen evankeliumista valikoituun tuttuun tekstiin. Aloitetaan unesta. Tapahtui...
Liitonkirja elämään
On taas se aika vuodesta, kun tuomiosunnuntai muistuttaa kirkkovuoden päätöksestä ennen adventin ajan alkua. Tuomiosunnuntaita nimitetään hieman eri sanoin riippuen maasta ja kirkkokunnasta. Katolinen kirkko nimeää suomalaisen ja ruotsalaisen tuomisunnuntain...
Valvokaa!
Valvomisen sunnuntai on kirkkovuoden viimeistä edellinen sunnuntai. Se tulee tänäkin vuonna taas yllättäen – kuin varkain. Sen sanoma korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta. Valvominen ei kuitenkaan ole pelonsekaista odottamista vaan turvallista...
Lahjaksi olette saaneet
Lienet kuullut tokaisun ”ilmaista lounasta ei ole”. Se pitää paikkansa kaupanteossa ja mainonnassa. Näin siksi, että markkinataloudessa jokaisen houkuttelevan kylkiäisen ja kaupanpäällisen asiakas maksaa huomaamattaan tavalla tai toisella. Hinta on jyvitetty toisiin...
Herramme arjessa
Taannoin kirjoitin saarnan Efesolaiskirjeen trinitaarisesta doksologiasta (Ef. 1:3-14). Se on syvällinen katsaus pelastushistoriaan. Siinä Paavali kehottaa lukijaa kohottamaan kanssaan ylistyksen Jumalalle, koska olemme niin siunatut Kristuksessa: "Ylistetty olkoon...