Paavali

Miten, millä mielellä?

Miten, millä mielellä?

Urheilu heijastaa niitä henkisiä ominaisuuksia, joita myös työelämässä menestyvältä ihmiseltä odotetaan. Otetaan esimerkiksi vaikkapa voitontahto. Jos urheilijalla ei ole voitontahtoa, tuskin hän menestyykään tiukassa paikassa. Voitontahto on enemmän kuin pelkkä...

Ihmisten asein?

Ihmisten asein?

Alkuperäinen ajatus oli kirjoittaa vain muutamalla sanalla siunatut uudenvuoden toivotukset ja viettää pientä hengähdystaukoa ennen siunatun Jumalan armonvuoden 2023 alkua. Tässä suunnitelmassa toki pysyn, mutta jaan kuitenkin evääksi ajatuksen, joka Raamatusta nousi,...

Aatteen paloa vai Stefanos-elämää?

Aatteen paloa vai Stefanos-elämää?

Olen kirjoittanut vuosien varrella ison joukon uuttavuotta ja joulua käsitteleviä tekstejä, mutta huomattavasti vähemmän tapaninpäivän sanomaa on tullut käsiteltyä. Tahallaan en ole tapaninpäivää poissulkenut teksteistäni. Syynä lienee se, että yleensä olen pappina...

Ken lahjan saa?

Ken lahjan saa?

Jouluna lapset kysyvät kilvan toisiltaan "Ken lahjan saa?" Toisissa kodeissa paketit on koottu joulukuusen alle odottamaan avaamista myöhemmin illalla, kun taas toisenlaisessa jouluperinteessä joulupukki tuo lahjat yöllä takan reunalle ripustettuihin sukkiin, josta...

Pukekaa yllenne Kristus

Pukekaa yllenne Kristus

Teemme matkan jouluun adventin ajan läpi. Se kestää aina neljän sunnuntain yli. Kirkossa adventista meitä muistuttavat kynttilät ja jokavuotiset teemat. Nimittäin jokaisella adventtisunnuntailla on oma aiheensa: nöyrtymisen-, kunnian- ja hengen adventit sekä neljäs...

Evankeliumi siellä, toinen täällä

Evankeliumi siellä, toinen täällä

Teksti on Galatalaiskirjeen alusta sen kymmenen ensimmäistä jaetta. Käyn suoraan asiaan samalla tavoin kuin Paavali tekee kirjeessään. Se, että Paavali ei tuhlaa ylisanoja antiikin kirjeenvaihdolle tyypilliseen kaunopuheeseen, ei johdu siitä, etteikö Paavali tuntenut...

Rikkinäistä astiaa, Jumala rakastaa

Rikkinäistä astiaa, Jumala rakastaa

Aikamme ihminen on ehdollistunut arvostamaan uutta ja ehyttä, pystyvää sekä oppinutta. Ovat hyviä ominaisuuksia ja olen ehdollistunut itsekin arvostamaan niitä. Onhan se nyt toista tuntea älykellon värinä ranteessa kuin vaihtaa taas paristo vanhaan naarmuiseen...

Velalliset

Velalliset

Luulen kaikkien tietävän mistä on kyse, jos mainitsen muutaman epäsuorasti aiheeseeni viittaavan termin kuten 'euribor', 'EKP', 'ohjauskorko', 'marginaali' tai 'korkosuoja'. Nämä sanat kuullessaan harva alkoi pohtia Euroopan talousalueen kilpailukykyä,...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.