nöyryys

Sodan hinta

Sodan hinta

Lontoon Whitehall-kadulla on muistomerkki, joka on pystytetty ensimmäisessä maailmansodassa kuolleiden brittisotilaiden muistolle. Sen nimi ”The Cenotaph” eli kenotafia tarkoittaa tyhjää hautaa, joka on pystytetty kuolleiden muistolle. Ensimmäistä maailman sotaa...

Pöytärukouksesta

Pöytärukouksesta

Meille suomalaisille ruoka on itsestäänselvyys. Näin siitä huolimatta, että yhteiskunnassamme esiintyy todellista köyhyyttä, mikä näkyy esimerkiksi ruokajakopalveluissa. Silti ruokaa on saatavilla vielä aivan eri tavoin kuin vaikkapa katovuosina muutama sata vuotta...

Ei itsekkyydestä, ei kunnian vuoksi

Ei itsekkyydestä, ei kunnian vuoksi

Filippiläiskirjeen toisessa luvussa on tuttu ”Kristuksen nöyryyden ylistys” (Fil. 2:6-11). Se on kirjoitettu kauniin kristologisen hymnin muotoon. Tarkoitan tekstiä, joka alkaa näin: ”Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei katsonut saaliikseen olla Jumalan kaltainen...

Näkyjä ja yön ääniä

Näkyjä ja yön ääniä

Olin työmatkalla viikonloppuna Smidstrup Strandissa Tanskassa. Kokoonnuimme yhteen Pohjoismaiden ja Baltian alueelta kirkkomme keskuskonferenssin hallituksen kokoukseen. Pelkästään kulttuuritaustan vaihtelevuus lisää haastetta kokoontumisiin ja olipa käsiteltäviä...

Tämä on äitisi

Tämä on äitisi

Toukokuun toista sunnuntaita eli äitienpäivää vietetään varsin usein kauniissa aurinkoisessa poutasäässä – ainakin sydämissä paistaa hyvän tahdon aurinko. Äitienpäivä on hyvä juhla, koska se muistuttaa meitä äideistä. Äiti ja isä ovat elämän peruspilareita, joita...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.