Keväällä kirkossamme valmistellaan vuosikonferenssia. Sen yhteydessä piispa lähettää pastorit eteenpäin palvelemaan niillä alueilla, mitkä heille on määrätty. Tästä käytännöstämme voi olla montaa mieltä, mutta jotain ainutlaatuisen hyvää siinä on ainakin se, että...
läsnäoleminen
Kohtaa minut täällä!
Tänään kerron kaksi kuvitteellista tarinaa. Ne ovat sen verran arkisia, että pienillä muutoksilla ne voisivat olla kenen tahansa elävää arkea. Ennen tarinoita jaan alkuun lyhyen psalmin säkeen, joka tuo meidät sisään tarinoiden tunnelmaan. ”Laulakaa Herralle,...
Läsnä epäilyksessäkin
Lähetyskäsky. Siitä on tiivistetty edustamani kansainvälisen metodistikirkon 'mission statement' eli näkylauseke. Sana 'näky' ei arkikielessämme enää tarkoita samaa mitä Raamatun kielessä, kun näkyjä nähtiin ja ne olivat Jumalan puhetta ihmisille. Meidän kielessämme...
Parhainta paastoa
Vanhan kirkon perinteestä on meidän aikaamme säilynyt kolme vuotuista paastonaikaa. Idän kirkossa elokuussa vietettävää kahden viikon mittaista paastoa kutsutaan ”Jumalan synnyttäjän paastoksi”. Ajankohta paastolle Jumalan edessä hiljentymiseksi elokuussa on...
Kristus ja Mataleena
Albert Edelfeltin maalaus Kristus ja Mataleena puhuttelee minua henkilökohtaisesti. Siinä yhdistyy Raamatun sanoma 'Kantelettaren Kiesuksessa' ja suomailaisuus maalauksen kansallisromanttisessa asetelmassa. Helsingin metodistikirkon vierashuoneen seinällä on teoksesta...
Hiljentykäämme rukoukseen
Rukousviikolla paikalliset seurakunnat kutsuvat ja kannustavat toinen toisiaan yhteiseen rukoukseen ykseyden puolesta. Uskon kuitenkin, että Jumalan tahto olisi nähdä rukouksen virtaavan arkielämäämme – sinne, missä vietämme suurimman osan päivästä. Henkilökohtaisin...