Raamatussa opetetaan useaan otteeseen karttamaan ahneutta. Ahneus (avaritia) on myös yksi seitsemästä kuolemansynnistä. Yleensä miellämme ahneuden rakkaudeksi rahaan ja materiaalisiin hyödykkeisiin. Ahneus on siitä erikoinen kumppani, että sille usein riittää...
lähimmäisenrakkaus
Kantakaamme hedelmää
Tämän sunnuntain otsikko kirkkomme saarnakalenterissa on ”Kantakaamme hedelmää”, mistä myös pitkä epistolateksti (1. Joh. 4:7-21) puhuu. Siinä aiheena on rakkauden hedelmän kantaminen. Johanneksen ensimmäistä kirjettä voidaan aiheellisesti kutsua rakkauskirjeeksi...
Teoin ja totuudessa
Ajatus tähän tekstiin nousi jo paljon aiemmin, kun luin artikkelia Iso-Britannian edesmenneestä pääministeristä Margaret Thatcherista. Artikkeli palautui mieleeni, kun teen parhaillaan opintoihini yhtä tutkinnon osaa Lontoossa sijaitsevaan kouluun. Siellä pienryhmäni...
Taivas varjele!
Lähtölaukaus tulla tämän tekstin eteen ja puhuteltavaksi oli minulle Mikko Kuustosen kappale ”Taivas varjele”. Laulussaan hän pohtii kuinka helppoa on jättää apua tarvitseva lähimmäinen huomioimatta, kun hänet pitää riittävän etäällä. ”Jos olet painomusteena paperilla...
Jumalaa kuvaamassa
Valokuvaaminen jos mikä on muuttunut valtavasti digitalisaation myötä. Vaikka valokuvaaminen on ollut minun elinaikani joka kodin puuhaa, oli kuvaaminen ennen digikameroiden tulemista harkitumpaa, juhlavampaa ja työläämpää. Digikameroiden yleistyminen muutti...
Rakastakaa vihamiehiänne
Alla oleva lainaus on vuorisaarnasta. Sen Jeesus puhui aikana, kun hän oli kansan suosiossa ja monet poliittiset ryhmät odottivat hänestä messiasta, joka vapauttaisi Israelin Rooman alaisuudesta. ”'Teille on opetettu: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihamiestäsi.'...
(Epä)tasapainoilua rakkaudessa
Lyhyt tekstini Luukkaan evankeliumista on johdantokertomus vertaukseen laupiaasta samarialaisesta (Luuk. 10:30-36). Se on dialogi lainopettajan ja Jeesuksen välillä, mikä sai Jeesuksen esittämään vertauksen laupiaasta samarialaisesta. "Muuan lainopettaja halusi panna...
Valitun äidin rakkaus
Aloitan apostoli Johanneksen hieman erikoisella tervehdyksellä. Se sopii mitä parhaiten äitienpäivän teemaan ja vie meidät mukavasti hänen kirjeensä tekstiin sisään. "Vanhin tervehtii valittua äitiä ja hänen lapsiaan. Minä rakastan teitä totuudessa, enkä yksin minä,...