Seuraava psalmin tekstin alku kuulostaanee tutulta. On mahdollista, että psalmi 40 on sinulle jo entuudestaan tuttu, mutta ehkäpä olet lukenut tekstin Heprealaiskirjeestä, jossa sen kirjoittaja siteeraa psalmia (Hepr. 10:5-10). "Teurasuhria ja ruokauhria sinä et...
kuuliaisuus
Joosua ’koulunpenkillä’
Ken muistaa Mooseksen, muistaa todennäköisesti myös kaverin nimeltä Joosua. Joosua kirjoitutti nimeään kantavan Raamatun kirjan, minkä lisäksi hän kirjoitutti myös 5. Mooseksen kirjan päättävät jakeet, joissa kerrotaan Mooseksen kuolemasta (5. Moos. 34:5-12). Joosua...
On vain välitöntä kuuliaisuutta
Kristillisessä kielenkäytössä sana ”kuuliainen” kantaa mitä myönteisintä kaikua. Kuuliaisuuteen yhdistetään myös sellaiset positiivisella arvolla ladatut sanat kuin ”nöyrä” ja ”tottelevainen”. Jos sana liitetään ihmisen asemaan Jumalaan nähden, niin myös sana...
Oikeuteni kärsimyksessä
Suoratoistopalvelut ja television tarjoilevat olohuoneisiin ja digitaalisiin päätelaitteisiin valtavan määrän sarjaohjelmia ja elokuvia. Elokuvat ja sarjat sijoittuvat mitä erilaisimpiin miljöisiin ja niiden juonet poikkeavat toisistaan. Suurinta osaa viihteellisiä...
Sitoutumisen hinta
Kuningas Hiskia on yksi harvoista Juudan kuninkaista, jotka Vanhan testamentin historia esittää Jumalan tahdon mukaisina 'mallikelpoisina' kuninkaina. Kuningastenkirjan kirjoittaja antaa hänen hallinta-ajastaan varsin hyvän todistuksen: ”Hiskia teki sitä, mikä on...
Kuuliaisuuden palvelus
Sana 'jumalanpalvelus' on vakiintunut arkisessa kielenkäytössä tarkoittamaan kollektiivista kokoontumista kohtaamaan Jumala yhdessä. Se ei kuitenkaan ole sanan koko merkitys, mihin viittaavat yhdyssanan osat ”Jumalan” ja ”palvelus” erikseen kirjoitettuna. Se on...
Kuljetettavana
Kuluvan syksyn aikana olen elänyt muutoksen aikaa. Isoin muutos, joka elämääni on tullut, ei ole lähtöisin itsestäni enkä voi sanoa sitä koskaan tavoitelleenikaan. Kuitenkin tiedän, että juuri tämä muutos on se, johon Herrani Jeesus Kristus on minut nyt kutsunut. Hän...
Tapahtukoon minulle
Maaliskuun viimeisen sunnuntain aihe oli enkeli Gabrielin ilmestyminen neitsyt Marialle ilmoittamaan Jeesuksen syntymisestä. Luukkaan evankeliumin ensimmäisen luvun tekstiä mukaillen saamme tänään toivottaa: ”Ole tervehditty, Maria, sinä armon saanut! Herra kanssasi!...