”Tulkaa, nouskaamme Herran vuorelle, Jaakobin Jumalan huoneeseen, että hän opettaisi meille teitään ja me vaeltaisimme hänen polkujaan.” (Miika 4:2a) Taannoin rukouksessa eteeni piirtyi näkymä, jonka tahdon jakaa kanssasi. Uskon, että se on meille yhteinen. Katselin...
kutsu
Tässä olen – elämän mittainen matka
Lausahdus ”tässä olen” nostaa mieleen Raamatun lehdiltä kertomuksen nuoren poika Samuelin kutsusta, joka yön tunteina vastaa pappi Eelin evästämänä Jumalan kutsuun näillä sanoilla (1. Sam. 3:1-11). Samuelin äiti oli omistanut poikansa Jumalalle jo syntymästä....
Sinussa
Kannan sisälläni syvyyttä. Kutsua, jonka Sinulta sain. Haurasta ja niin haavoittuvaa. Kuitenkin. Niin täyttä totta. Niin. En epäile, ettetkö juuri Sinä olisi asettanut kutsua sisimpääni. Muutenhan olisin jo luovuttanut, antanut periksi: antaa olla. En voi muuttaa...
Kasvu yhteyteen
Paljon kuulemme puhuttuvan siitä, että meidän tulisi olla yhtä ja yhdessä rakentua seurakuntana kohti Kristusta. Joskus tuo yhteys voi olla hankalaa ja sivuun jääminen tuntuu helpommalta vaihtoehdolta kuin yhdessäoleminen muiden uskovien kanssa. Totta on, että yhteys...
Sydämen reformaatio
Vuonna 2017 vietetään reformaation merkkivuotta. Reformaatio tarkoittaa sanakirjan mukaan suppeassa merkityksessä ”uskonnollista uudistusliikettä, joka johti 1500-luvulla protestanttisten kirkkokuntien syntyyn”. Ja saman reformaation lapsia ovat myös kaikki ne...
Esimerkin voima
Päivän tekstini (2. Tess. 3:6-13) puhuu esimerkin voimasta ja siitä, miten seurakunnan tulee säilyttää asemansa tämän päivän maailman keskellä mieluummin suunnannäyttäjänä kuin suunnan omaksujana. Ajatuksen voi kiteyttää kysymykseen: muutammeko me maailmaa, vai...
Kutsutut ja lähetetyt
Me tapaamme puhua Jumalan miehistä ja naisista. Luemme Paavalin kirjeitä ja ihailemme Paavalin kokosydämistä ja pyyteetöntä palvelutyötä seurakuntien hyvinvoinnin eteen. Samoin Vanhan testamentin sivuilta lukija poimii joukon tuomareita, kuninkaita ja profeettoja,...
Älä unohda, mistä tulet!
Esterin kirjan neljännessä luvussa päähenkilö Ester joutuu valinnanpaikalle. Jos Esterin kirjan kertomus on sinulle vieras, lukaise se läpi - se on hyvä kertomus. Ja vaikka Esterin tarina olisi sinulle jo entuudestaan tuttu, niin luepa kirjan neljäs luku. Se on kirjan...