Sanotaan, että lapset ovat elämän suola. Tämä pitää paikkansa, sillä aivan kuin suola tuo maun ruokaan, samoin lapset antavat elämään väriä niin hyvässä kuin joskus mielipahassakin. Tosin silloin tällöin kuitenkin tuntuu siltä, että 'elämän keitossa' alkaa olla jo...
kiitos
Pyyteetöntä hyvää vai…
On mukavaa keskustella asioista periaatteessa ja teoriassa etenkin silloin, kun ne eivät kosketa henkilökohtaisesti. Usein me kristityt – etenkin meidän pappien ammattikunta – koemme olevamme pelastuksen ja synnin asiantuntijoita, mikä on minusta varsin erikoista....
Kiitosta ja kiitollisuutta
Kiitospäivää (Thanksgiving Day) vietetään Yhdysvalloissa marraskuun neljäntenä torstaina. Suomessa me olemme tästä juhlapyhästä varsin tietämättömät. Tunnemme paljon paremmin paljon juhlaa seuraavan kaupallisen kulutusjuhlan eli Black Fridayn tai siitä edelleen...
Kiitollisuus hartauselämässä
Jumala on luonut valtavan määrän hyvää ja kaunista. Hänen aikomuksensa luomistyössä oli luoda ”sangen hyvää”, eli jotain sellaista, mikä kantaisi hänen hyvyytensä nimeä ja olisi hyvyyden hedelmää. Näin koko luomakunta ylistäisi hänen nimeään. Valitsin käyttää sanaa...
Herramme arjessa
Taannoin kirjoitin saarnan Efesolaiskirjeen trinitaarisesta doksologiasta (Ef. 1:3-14). Se on syvällinen katsaus pelastushistoriaan. Siinä Paavali kehottaa lukijaa kohottamaan kanssaan ylistyksen Jumalalle, koska olemme niin siunatut Kristuksessa: "Ylistetty olkoon...
Ylistykseni arvoinen
Herra on ollut taas niin hyvä, eikö totta? Emmeköhän mieluusti annakin hänelle kiitoksen tästä päivästä. Emme me toki jää koskaan kiinni ajallisiin murheisiin, koska onhan Herramme Jeesus Kristus kaikkien maallisten murheiden yläpuolella ja toki tiedämme, ettemme me...