kasvot

Ahneuden monet kasvot

Ahneuden monet kasvot

Raamatussa opetetaan useaan otteeseen karttamaan ahneutta. Ahneus (avaritia) on myös yksi seitsemästä kuolemansynnistä. Yleensä miellämme ahneuden rakkaudeksi rahaan ja materiaalisiin hyödykkeisiin. Ahneus on siitä erikoinen kumppani, että sille usein riittää...

Kasvoista kasvoihin

Kasvoista kasvoihin

Tekstini sunnuntain saarnaksi oli kirkkomme saarnakalenterin perusteella Deuteronomian, eli liitonkirjan, viimeinen luku. Tekstiä lukiessa ja tekstiä valmistellessa minulle kävi niin, että harhauduin sivupolulle, josta en sitten koskaan täysin palannut takaisin....

Etsikää kasvojani

Etsikää kasvojani

Lainaan kahta kuningas Daavidin kirjoittamaa psalmitekstiä. Ensimmäinen on aikakirjoista ja toinen psalmienkirjasta. Tekstiä yhdistää se, että ne kehottavat etsimään Jumalan kasvoja. Kuuntelehan. "Hänen pyhä nimensä olkoon teidän kerskauksenne; iloitkoon niiden sydän,...

Kasvojen kaunistusta

Kasvojen kaunistusta

Sanalaskujen kirjan sisällöstä leijonan osa on peräisin kuningas Salomon ajan viisauksista koottuja jakeen tai kahden mittaisia sananlaskuja. Kirjan pääosa on Salomon itsensä kirjoittamaa viisautta (Sananl. 10:1-22:16). Tarkasteluun valitsemani sananlasku kuuluu sekin...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.