Oletko koskaan miettinyt Jeesuksen vuodattaman veren arvoa? Kysymys tulee epäsuorasti esille silloin, kun uskova kokee epäonnistuneensa vaelluksessa Jumalan mielen mukaisesti - on sitten kyse jostain, mitä olisi pitänyt tehdä, mutta jäi tekemättä, tai jostain mitä...
hinta
Rakkaus virtaa
Viikko takaperin maanantaina vietettiin ystävän päivää – tai Valentinin päivää. Se on päivä rakkaudelle. Päivä, jota korostaa punaisen sävyt - ei verenpunaisen, vaan vaaleanpunaisen. Vaaleanpunainen on ihana väri. Se ei loukkaa ketään. Tätä kirjoittaessa Valentinin...
Arvon hinnoittelua
Puhutaan hetki arvoista. Pysähdytään hetkeksi miettimään, mitä arvoja sinulla ja minulla on? Arvo on siis jotain, mitä pidetään toivottuna tai tavoiteltuna. Kun kohta mielikuva itselle tärkeistä arvoista on muodostunut, mietitään hetki, mikä näistä seikoista tekee...
Suunnaton aarre
Harvoin muistan uniani edes herätessäni, ja jos muistan, unohdan ne saman tien. Jo aikoja sitten näin unen, jonka muistan vielä tätä kirjoittaessanikin. Se sopinee johdannoksi tähän Matteuksen evankeliumista valikoituun tuttuun tekstiin. Aloitetaan unesta. Tapahtui...
Tärkeää: uusi ihminen vai sikalauma?
Monesti tutuksi käynyt raamatunteksti yllättää minut, kun palaan tekstin ääreen uudelleen. Kuinka paljon olen tekstistä ehtinyt unohtaa ja kuinka paljon edellisillä kerroilla on jäänyt huomaamatta. Tämä pätee myös tekstiini Markuksen evankeliumista. Siinä on Jeesus,...
Sitoutumisen hinta
Kuningas Hiskia on yksi harvoista Juudan kuninkaista, jotka Vanhan testamentin historia esittää Jumalan tahdon mukaisina 'mallikelpoisina' kuninkaina. Kuningastenkirjan kirjoittaja antaa hänen hallinta-ajastaan varsin hyvän todistuksen: ”Hiskia teki sitä, mikä on...
Jouluevankeliumi heprealaisille
Jouluevankeliumi Luukkaan mukaan kertoo Vapahtajan – kuninkaan – syntymästä tavallisten ihmisten arjessa. Siinä taivaallinen loisto murtautuu rahvaan arkeen. Jouluevankeliumi on arkinen kertomus 'tytöstä ja pojasta' tai 'miehestä ja naisesta', jotka lähtevät matkalle...
Ketuilla on luolansa
Tekstini on ensimmäinen osa raamattuhartaussarjaa, jota kutsun nimellä ”kolme pientä vertausta”. Ajatus tämän toteuttamisesta on odottanut vuosia pöydälläni. Käymme läpi Luukkaan evankeliumista kolme Jeesuksen vertausta (Luuk. 9:57-62), jotka ovat niin lyhyitä, että...