epäjumala

Rehellisyyden peili

Rehellisyyden peili

Muistanet evankeliumeista tutun tekstin, jossa Jeesus kohtaa rikkaan nuorukaisen? Tarkoitan tekstiä, jossa nuorukainen kysyy Jeesukselta ”Opettaja, mitä hyvää minun pitää tehdä, jotta saisin iankaikkisen elämän?” (Matt. 19:16). Luulen, että tätä meistä jokainen on...

Oman elämän Nehustan

Oman elämän Nehustan

Tämä teksti nousi viime sunnuntain Vanhan testamentin tekstistä, jossa puhuttiin vaskikäärmeestä. Olen tästä samasta aiheesta kirjoittanut aiemminkin, mutta aavistuksen eri näkökulmasta. Siltä varalta, ettet muista tai tunne kyseistä kohtaa, niin liitän sen tähän...

Kuvia kohtaamassa

Kuvia kohtaamassa

Toisessa Mooseksen kirjassa on kymmenen käskyn laki. Tai ehkä on parempi sanoa Mooseksen lain taulut. Näin siksi, että tuo kymmenen käskyä on vähän venyvä käsite. Olen aiemminkin siitä kirjoittanut ja rippikoulussakin opettanut, että kymmenen käskyn numerointi ja...

Alttareita

Alttareita

Tähän valitsemani Roomalaiskirjeen teksti on Paavalin sitaatti Ensimmäisestä Kuningasten kirjasta. Sitaatin tekee mielenkiintoiseksi se, että siinä lainatut profeetta Elian sanat toistuvat samassa muodossa peräti kolmasti Raamatun lehdillä. Rooman seurakuntaan kuului...

Voima hankkia rikkautta

Voima hankkia rikkautta

Olen kuullut sanottavan, että odottamaton äkkirikkaus, kuuluisuus tai julkisuus voi muuttaa ihmisen huonoon suuntaan tai jopa tuhoata hänet. Havaintoon on helppo yhtyä, kun katsoo vaikkapa joitain lyhyessä ajassa julkisuuteen nousseita henkilöitä tai äkkirikastaneita...

Kuin torilla istuvat lapset

Kuin torilla istuvat lapset

Päivän evankeliuminteksti johdattaa tuttuun Jeesuksen tuntemisen ja seuraamisen teemaan. Tällä kertaa asiaa tarkastellaan vertaillen sivustakatsojan näkökulmasta. Teksti puhuu ”sukupolvesta”, jolle ei tunnu kelpaavan mikään. Kuulostaako tutulta? Luetaanpa. "Mihin minä...

Nehustan

Nehustan

Hurskaan kuningas Hiskian aika valtaistuimella kesti 29 vuotta (2. Aik. 29:1) vuodesta 726 vuoteen 697 eKr. Edellä luimme jo siitä, kuinka hän puhdisti temppelin ja pääsiäisen vieton. Aikakirjan 31. luku on kirjoittajan kokooma yhteenveto Hiskian temppelipalveluksen...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.