Lienet huomannut, että viihdyn luonnossa ja pidän eläimistä. Tämä näkyy myös kiinnostuksen kohteissani. Esimerkiksi toissapäivänä bongasin YLE:n sivustolta uutisen susilaumasta, joka Kiinassa kaivoi yhteistuumin lumeen tunnelia aina uuvuksiin saakka. Artikkelin...
arvo
Se kaikkein tärkein
Vietän tässä viimeistä lomaviikkoa. On ollut yhteydenpitoa lähisukulaisten kanssa ja pieni kesälomamatka Vesivehmaan kylään tapaamaan ystäviä. Tänä vuonna en ole saanut aikaiseksi lähteä erämaahan vaeltamaan, mikä tällä hetkellä vähän harmittaa. Ehkä vielä ehtisi...
Mikä kannattaa?
Ihmisillä on tapana ennakoida ja laskea, mikä milloinkin on kannattavaa ja mikä ei. Tätä teemme päivät läpeensä. Ruokakaupan hyllyjen välissä katselen eri valmistajien tuotteita vieri vieressä. Siinä sitä laskelmoin, otanko kilohinnaltaan halvemman vaihtoehdon, vaiko...
Lasten ja imeväisten suusta
Nuorena pappina opetin lapsia lastenhoidossa kirkkomme kesäjuhlilla sillä välin, kun aikuisille oli omaa 'tärkeää' ohjelmaa. Nyttemmin vanha pappi ymmärtää, että nepä olivat niitä hetkiä, joissa sai itse oppia enemmän. Lasten ja imeväisten suusta kuuli monta syvää...
Aarteenetsintää
Muistan elävästi iltapäivän, kun ala-aste-ikäisenä seurakunnan lastenleirillä leikittiin aarteenetsintää. Liekö onnistuneessa leikissä syy siihen, että olen vanhemmilla päivillä 'hurahtanut' leikkimään geokätkentää ja nyt myöhemmin sitten Pokemon Go:ta. Palataan...
Kuka on minun lähimmäiseni?
Moni muistaa kristillisen etiikan perustan ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” Jeesuksen sanoiksi rakkauden kaksoiskäskyssä (Matt. 19:19; Matt. 22:39; Mark. 12:31; Luuk. 10:33). Samaa käskyä siteerasivat myös monet muut, heidän joukossaan Uuden testamentin...
Omistajaohjausta ja arvoa
Luin jonkin aikaa sitten korinttilaiskirjeestä entuudesta tuttua kohtaa, jossa Paavali opettaa korinttilaisia tekemään kaiken Jumalan kunniaksi. Siinä Paavali kehotti seurakuntaa elämään niin kuin tekisivät kaiken Jumalan silmien alla. Tekstissä sanottiin esimerkiksi...
Lahja, ai keneltä?
Sanotaan, että joulu on sydämen juhlaa, mutta kyllä sen viettoon kuuluvat lahjatkin. Raamatullisena perustana lahjojen antamiselle on esitetty kertomusta itämaan tietäjistä, jotka antoivat parhaat lahjansa vastasyntyneelle Kristukselle. Onhan tämä hyvä esimerkki...