Elisa Brander

Kristukseen juurtuneena

Menneenä kesänä ei kenenkään tarvinnut palella. Lämpöä riitti. Välillä jopa niin, että voimat eivät enää riittäneet mihinkään muuhun kuin riittävästä nestetasapainosta huolehtimiseen ja varjossa makailemiseen. Kesä tuntui suorastaan paluulta lapsuuteen, jolloin kesät...

Taivaallisen Ohjastajan matkassa

Kun lähdemme matkalle, meillä on yleensä määränpää, jota kohti kuljemme. Jokainen, joka on ollut lasten kanssa matkalla samassa autossa, on usein kuullut kysymyksen: Koska ollaan perillä? Matka tuntuu pitkältä ja ajoittain myös ehkä kovin tylsältäkin. Varsinkin jos...

Tapahtukoon Sinun tahtosi

Kun Jeesus tiesi tuskan hetkensä lähenevän ja maanpäällisen tehtävän tulevan täyttymykseen, mitä Hän teki? Valmisteliko Hän suunnitelman, vai alkoiko Hän hätäillä ja juosta paniikissa ympäriinsä? Juoksiko Hän kenties pakoon? Alkoiko Hän valmistella vastarintaa? Vai...

Sinussa

Kannan sisälläni syvyyttä. Kutsua, jonka Sinulta sain. Haurasta ja niin haavoittuvaa. Kuitenkin. Niin täyttä totta. Niin. En epäile, ettetkö juuri Sinä olisi asettanut kutsua sisimpääni. Muutenhan olisin jo luovuttanut, antanut periksi: antaa olla. En voi muuttaa...

Suuri pala taivasta ja pieni pala maata

Ihmettelen. Miten joku niin pitkään salassa ollut asia voi aueta kuin aivan yllättäen? Kuin jumiinmennyt kaivonkansi, jota itse olin koittanut avata: välillä kangella vääntäen, välillä päällä hyppien. Toisinaan taas unohtaen ja antaen kannen hautautua mullan peittoon,...

Sydämen hiljaisuus

Näin joulun lähestyessä on hyvä pysähtyä ja jäädä miettimään oman sydämen tilaa suhteessa Herraan Jeesukseen Kristukseen. On niin helppoa mennä ja touhuta ympäriinsä, ja joulunaika antaa siihen ns.”virallisen luvankin”. Kaikki muut tekevät myös niin ja varsinkin...

Kuljetettavana

Kuluvan syksyn aikana olen elänyt muutoksen aikaa. Isoin muutos, joka elämääni on tullut, ei ole lähtöisin itsestäni enkä voi sanoa sitä koskaan tavoitelleenikaan. Kuitenkin tiedän, että juuri tämä muutos on se, johon Herrani Jeesus Kristus on minut nyt kutsunut. Hän...

Kasvu yhteyteen

Paljon kuulemme puhuttuvan siitä, että meidän tulisi olla yhtä ja yhdessä rakentua seurakuntana kohti Kristusta. Joskus tuo yhteys voi olla hankalaa ja sivuun jääminen tuntuu helpommalta vaihtoehdolta kuin yhdessäoleminen muiden uskovien kanssa. Totta on, että yhteys...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.