Tämä ihmisen mieli on mielenkiintoinen kapistus. Mikään ei ole lähempänä minua kuin mieleni. Vietän sen kanssa aikaa elämäni ajan 24/7. Hallitsenko minä sitä vai se minua? En tiedä. Unet nyt ainakin ovat sen hallintavallassa; ja taitaa olla paljon muutakin. Niin...
2022
Miksi viattomat kärsivät?
Otsikon kysymys olisi helppo kaataa pienellä saivartelulla. Voi näet aina kysyä, että kuka langenneen ihmiskunnan jäsenistä lopulta on 'viaton' sanan perimmäisessä merkityksessä. On kuitenkin totta, että maailmassamme moni kärsimykseen viaton joutuu kärsimään – sitä...
Omistajaohjausta ja arvoa
Luin jonkin aikaa sitten korinttilaiskirjeestä entuudesta tuttua kohtaa, jossa Paavali opettaa korinttilaisia tekemään kaiken Jumalan kunniaksi. Siinä Paavali kehotti seurakuntaa elämään niin kuin tekisivät kaiken Jumalan silmien alla. Tekstissä sanottiin esimerkiksi...
Heikko, tyhjä ja tarpeeton?
On aikoja, kun tunnen itseni vahvaksi, pystyväksi, tarpeelliseksi ja jopa Jumalalle hyödylliseksi. Mutta on myös aikoja, kun tunnen olevani heikko, tyhjä ja tarpeeton jopa niin, ettei edes Jumala löydä elämälleni mitään järjellistä selitystä – tarkoituksesta nyt...
Tetelestai
Kristinuskon keskeisin ydinopetus on kiteytetty yhteen sanaan. Toki kristilliseen perinteeseen kuuluu tuhansia miljoonia sanoja teologiaa, perimätietoja, etiikkaa ja kaiken maailman johdannaisia ties mihinkin elämäntieteeseen. Pidän niitä kuitenkin toissijaisina tämän...
Katso kuinka liljat kasvavat!
Oletko pannut merkille, että Jeesus ottaa melko paljon esimerkkejä luonnosta vertauksiin, joissa hän puhuu Taivasten valtakunnasta? Jeesus otti valtavan määrän esimerkkejä luonnosta – paljon enemmän kuin ihmisen rakentamisista. Epäilen, ettei Jeesus tänäänkään suosisi...
Läsnä epäilyksessäkin
Lähetyskäsky. Siitä on tiivistetty edustamani kansainvälisen metodistikirkon 'mission statement' eli näkylauseke. Sana 'näky' ei arkikielessämme enää tarkoita samaa mitä Raamatun kielessä, kun näkyjä nähtiin ja ne olivat Jumalan puhetta ihmisille. Meidän kielessämme...
Arvokkaampaa kuin mikään muu
Olet varmasti kuullut eri yhteyksissä sangen suureelliselta kuulostavaan ”tieto on valtaa” -sloganin. Mitä kukin sillä yrittää sanoa ja mitä kuulija sillä ymmärtää riippuu asiayhteydestä. Kyseisen iskulauseen on alun perin kirjoittanut englantilainen filosofi ja...