2019

Minun Herrani ja Jumalani!

Minun Herrani ja Jumalani!

Oli sunnuntain, ensimmäisen pääsiäispäivän, ilta. Apostolit olivat yhä Jerusalemissa, koska oli pääsiäisjuhlan aika. Heitä piti Jerusalemissa myös läheisen kuolemaan yhteydessä vietettävä seitsemänpäiväinen suruaika, jota he siis viettivät Jeesuksen kuoleman tähden....

Sydämen riemua, nyt!

Sydämen riemua, nyt!

Pitkäperjantain ja pääsiäissunnuntain kirkkopyhien juhlan merkitys kristillisessä perinteessä on kirkkokansalle tuttuakin tutumpaa. Maanantaina vietettävän toisen pääsiäispäivän merkitys ei välttämättä olekaan niin selkeä. Joku voi alkaa laskea, että onko se...

Kuninkaasi tulee

Kuninkaasi tulee

Palmusunnuntaina muistellaan Kristuksen näyttävää saapumista Jerusalemiin aasilla ratsastaen. Kaikki neljä evankelistaa kirjoittavat tapahtumasta. Matteus, joka kirjoitti evankeliumin erityisesti juutalaisia lukijoita varten, siteeraa evankeliumissa laajalti Vanhan...

Arvovalintoja

Arvovalintoja

Tänään vietetään samana päivänä sekä eduskuntavaalipäivää että palmusunnuntaita. Illalla mitataan 2468 ehdokkaan kannatus, mitä sitten puntaroidaan 200 valitun osalta vielä seuraavat neljä vuotta. Ja voi sitä arvostelun määrää, kun ehdokas ei syystä tai toisesta...

Tekikö hän vaikutuksen?

Muistatko tilanteita, kun joku on tehnyt sinuun vaikutuksen? Ainakin kaikki avioliiton tielle astuneet muistanevat sen ainutlaatuisen hetken, kun ensimmäistä kertaa tapasivat puolisonsa ymmärtäen, että hän voisi olla 'se oikea'. Kerronpa vielä lapsuudestani...

Viisareita vääntämässä

Viisareita vääntämässä

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomi ja Eurooppa siirtyi kesäaikaan. Hetkessä kadotimme yöstä yhden tunnin, jonka saamme takaisin 'lainasta' syksyllä, kun siirrymme talviaikaan. Tosiasiassa emme menettäneet hetkeäkään – tuo tunti katosi yhteisestä sopimuksesta,...

Taivaallinen tooga

Taivaallinen tooga

Olin muutama viikko sitten taas kerran Tallinnassa työmatkalla ja tätä kirjoittaessa olen puolestani matkalla Kööpenhaminaan. Maasta toiseen matkustava henkilö tarvitsee passin. Se on todistus hänen kansalaisuudestaan. Passi takaa haltijalleen oikeudet sen maan...

Ei ole mieletön hän…

Ei ole mieletön hän…

Philip James Elliot lempinimeltään ”Jim” (1927 – 1956) oli evankelinen lähetyssaarnaaja. Minä puolestani opin tietämään hänet ja jotain hänen elämäntyöstään hänen nimissään kulkevan sanonnan kautta. Sanonta on itse asiassa hyvin samankaltainen kuin Philip Henryn...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.