2019

Tulkaa pyhyyteen

Tulkaa pyhyyteen

Vuonna 1660 puritaanisaarnaaja Richard Alleine kirjoitti kirjan ”Jumalisuuden puolustuspuhe” ('Vindiciae Pietatis'). Kirja oli luonteeltaan syvän hengellinen. Se kutsui sitoutumaan kokosydämisesti Jumalalle. Vajaan sata vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen se löysi...

Se on rohkeutta

Se on rohkeutta

Viimeisen vuoden aikana on käyty keskustelua kesä- ja talviajan tarpeellisuudesta. Ensimmäisenä kesäaika otettiin käyttöön Saksassa vuonna 1916 ensimmäisen maailmansodan aikaan. Seuraavina vuosina sen ottivat käyttöön Britannia ja Yhdysvallat. Sen jälkeen Euroopan...

Vainko yksi maku?

Vainko yksi maku?

C.S. Lewis kirjassa ”Mere Christianity” käyttää Jeesuksen puheista tuttua vertauskuvaa suolasta. Hän nostaa suolan ominaisuuksista esiin näkökohdan, joka Raamatun teksteissä tulee parhaiten Paavalin kirjeessä kolosalaisille: ”Puhukaa aina ystävällisesti, kuitenkin...

Valmis luopumaan?

Valmis luopumaan?

Kukapa ei olisi mielellään saamapuolella – ainakin, kun puhutaan talouteen liittyvistä asioista. On aina kiva saada etuuksia tai vaikkapa taloudellisia helpotuksia. Harva juuri vastustelee ylimääräisten etuisuuksien edessä. Mutta silloin, kun yhteisen hyvän nimissä...

Kaikki, mikä painaa

Kaikki, mikä painaa

Heprealaiskirjeen 11. luku on tutkielma uskosta. Luku alkaa 'teoreettisella viitekehyksellä' siitä, mitä usko tarkoittaa. ”Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy. Sen kautta saivat isät todistuksen. Uskon kautta me ymmärrämme, että...

Pistä paketti kiertoon

Pistä paketti kiertoon

Mieleeni piirtyi elokuva nimeltä ”The History Boys” (2006), jonka näin ensimmäisen kerran muistaakseni joskus kesällä 2012. Elokuvassa oli varsin keskeisessä roolissa oppilaiden keskuudessa pidetty kirjallisuuden opettaja, joka ui vastavirtaan niin henkilökohtaisessa...

Hopeahääpäivän juhlaa

Hopeahääpäivän juhlaa

Jaan muutaman sanan Mooseksen lain kirjasta – ehkä hieman yllättäen, jos ajatellaan hopeahääpäivän kontekstia, jossa tässä olemme. En kuitenkaan malta olla puhumatta Israelin siviililakiin kuuluneesta asetuksesta, jossa käsitellään heprealaisten orjien kohtelua....

Siunattua syntymäpäivää!

Siunattua syntymäpäivää!

Helluntaitavietetään 50 päivää pääsiäisviikon sapatin jälkeen, mistä tuleejuhlan kreikankielinen nimi ”Πεντηκοστή (Pentikostí)” eli 'viideskymmenes'. Hepreaksi helluntai on ”shavuot” eli 'viikot', mistä tulee juutalaisessa juhlaperinteen mukainen nimi 'viikkojuhla' (7...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.