Otsikko ”Vapauteen Kristus meidät vapautti” on käsiteltävän Paavalin tekstin johtolause. Se korostaa vapautta, jonka vastakohta on luonnollisesti orjuuden alaisuus. Galatalaiskirjeen viidennessä luvussa vapaus asettuu vastakkain ympärileikkaamisen (Gal. 5:2-3) ja lain...
2019
Pelastettujen kiitosvirsi
Kirkkovuosi lähenee loppuaan. Vietämme kirkkovuoden viimeistä edellistä kirkkopyhää. Evankelisluterilaisessa kirkossa sunnuntaita kutsutaan ”Valvomisen sunnuntaiksi”. Sen sanoma korostaa hengellistä valvomista ja Kristuksen paluun odotusta. Pyhä muistuttaa...
Onko Jumala puolellamme?
Arkipäivän ongelmien keskellä itse kukin meistä huutaa Jumalaa avuksi. Hän kuulee, kun etsin hänen luotaan lohtua tai pyydän voimaa ja viisautta elämän mutkakohdissa. Toisinaan olen vailla suuntaa, kun taas toisinaan kuljen määrätietoisesti maalia kohti. En ole...
Isä!
Vuonna 1967 alallaan tunnettu kuvataiteilija Andy Warhol lausui itseään monin verroin kuuluisammaksi tulleen hokeman: "In the future everybody will be world-famous for 15 minutes" eli "Tulevaisuudessa jokainen on maailmankuulu 15 minuutin ajan." Andyn ajatusta on...
Haavoitettu ja apua vailla
Daavidin psalmi 62 puhuu sielun hiljentymisestä Jumalan edessä. En tiedä, mitä sielun hiljentyminen sinulle merkitsee, mutta minulle iso osa sielun hiljentymistä on valinta luottaa Jumalaan. Jumalaan luottaminen ei synnytä tyhjää hiljaisuutta. Se tekee tilaa Jumalalle...
Katsoa kaukaa vai astua alas?
Edellisen sunnuntain tekstissä käsiteltiin Jeesuksen opetusta rukouksesta. Siinä Jeesus käytti herättelevänä esimerkkinä fariseuksen rinnalla publikaania eli vieraanvallan vihattua virkamiestä, veronkerääjää. Tämän päivän tekstissä tapaamme yhden tällaisen publikaanin...
Vihaa syntiä, älä syntistä
Jos keskusteluissa sivutaan jotain synniksi tunnistettua asiaa, kuulee tuon tuosta tällaisen 'moton': ”vihaa syntiä, mutta älä syntistä”. Positiivisemmin saman asian voi sanoa näinkin: ”rakasta syntistä, mutta älä syntiä”. Yleensä tosin siitä kuulee siteerattavan...
Lyhyestä virsi kaunis
Pari viikkoa ennen tämän tekstin kirjoittamista sain etuoikeuden löytää mielenkiintoisen artistin. Saan kiittää löydöstäni Googlea, jonka musiikkipalvelu ehdotti minulle entuudestaan tuntematonta artistia sen perusteella, miten Goole on musiikkimakuani vuosien...