2016

Keritinpurolla

Keritinpurolla

Meillä ihmisillä on tapana kategorisoida ihmiset ja asiat. Mieluusti lyömme leiman ihmiseen tai ilmiöön sen mukaan, missä yhteydessä olemme ilmiöön tai ihmiseen tutustuneet. Esimerkiksi sana 'profeetta' värittyy sen perusteella, mistä taustasta me olemme lähtöisin....

Minä olen ovi

Minä olen ovi

Johanneksen evankeliumin 10. luvun tekstissä on kaksi Jeesuksen 'minä olen' -julistusta, jotka kummatkin selittävät Jeesuksen lammastarhaa koskevaa vertausta. Ensimmäiseksi allegorioista mainitaan ”lammasten portti” tai ”lammasten ovi” (Joh. 10:7, 9) ja sitä seuraa...

Yksin ja kiusattuna

Yksin ja kiusattuna

Eipä uskoisi, että ystävänpäivänä kirjoitan tekstiä tällä otsikolla. No, minulla on siihen syyni. Aloitetaan kuitenkin ystävänpäivästä. Suomessa ystävänpäiväjuhla on melko nuori. Sen vietto on pääosin korttien, tervehdysten ja pienten lahjojen vaihtamista. Vaikka...

Juoksijan taivas… ja hifistelyä

Juoksijan taivas… ja hifistelyä

Olen viimeisen vuoden ajan syventynyt elämään hiljaisuuden ja yksinkertaisen elämän perspektiivistä. Olen havainnut, ettei onnellisuus tarvitse fiiliksiä, kokemuksia eikä jonkin saavuttamista. Onnellisuus on yksinkertaisesti olemista läsnä tässä hetkessä sekä...

Kirkastusvuorella

Kirkastusvuorella

Moni meistä ratkoo mieluusti pieniä ongelmia ja tehtäviä. Yksi tykkää ristisanatehtävistä, toinen sudokuista, kolmas pelaa 'miinaharavaa' tai jotain strategia- tai seikkailupeliä. Minä teen nonogrammeja, jotka ovat japanilaisia ristikoita, joissa pelataan väreillä....

”Oma tietoni ylinnä”

”Oma tietoni ylinnä”

Palaan aamun lukuhetkissä aika ajoin jo omilta kouluajoilta tuttujen kotimaisten klassikkojen pariin. Tällä hetkellä minulla on jälleen kerran työn alla Kalevala. Jokin aikaa sitten pysähdyin sen kolmannessa laulussa pohtimaan tekstin ajattomuutta, kun siinä...

Vieläkin suurempi ilo

Vieläkin suurempi ilo

Minua taannoin pyydettiin puhumaan jotain sellaisen aiheen kuin 'ilo' tiimoilta. Iloitsin ennakkoon aiheesta vain kohta huomatakseni, että aiheena 'ilo' ei olekaan yhtä kepeä ja helppo kuin se on sydämen tilana. Ajatus ilosta ei silti liene täysin vieras kenellekään,...

Ultraajan vuosi 2016

Ultraajan vuosi 2016

  Kuvaavaa joulukuussa alkaneen uuden treenikauden osalta on se, että vasta nyt siitä tänne blogiin kirjoittelen. Treenit ovat kyllä käynnistyneet suunnitelman mukaisesti ja pääsääntöisesti kaikki keskeiset harjoitukset on kyllä tehtykin. Ohessa on linkki tämän...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.