Joulukuun 27. päivä on vanhan ajan lopulta saakka omistettu apostoli Johannekselle, joka kirkon perinteessä on samastettu neljännen evankeliumin kirjoittajaan. Johanneksen päivän sijoittaminen joulunpyhiin johtunee siitä, että Johanneksen evankeliumin alku julistaa...
2015
Joulun ylistykseen
Joulun vietto alkaa Suomessa yleensä jo aattoiltana. Aatosta on ehkä lahjaperinteen myötä tullut sekulaarissa juhlinnassa juhlan suurin päivä. Kristillisessä perinteessä joulukuun 25. päivä on kuitenkin varsinainen joulupäivä. Joulun ajankohta on muinaisen roomalaisen...
Marian kiitosvirsi
Neljäs adventti on nimeltään ”adventus sanctificationis” eli ”pyhä adventti”. Tämä sunnuntai omistetaan lasta odottavalle Marialle, Herran äidille. Vapahtajan äidin odotus ja Herran kansan joulun odotus kuuluvat yhteen. Nimi Neitsyt Maria (”Virgin Mary”) yhdistyy...
Suvun synnyttäjät
Joulun juhla on syntymän juhlaa. Katse kiinnittyy Vanhan testamentin lupausten täyttymiseen Herran Jeesuksen Kristuksen syntymässä. Joulutarinan keskiö kätkeytyy enkelien ilmoitukseen paimenille: ”Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on...
Kutsu uudistavaan iloon
Kolmannen adventin kirkkopyhän latinankielinen nimitys ”adventus spiritualis et sanctificationis” viittaa Kristuksen ”hengelliseen tulemiseen”, vaikkakin evankeliumitekstin raamatullinen keskushenkilö on Johannes Kastaja. Johannes oli merkki siitä, että profeettojen...
Joulupöydässä
Vuosi vuodelta kauppojen joulusesonki alkaa aina vain aikaisemmin syksyllä. Adventin ajan vasta alkaessa joulutouhotusta on tänäkin vuonna jatkunut jo pitkään. Joulurauhan edellä vallitsee nykyään armoton kiireen aika. Lopullinen päätepiste kiireelle on perheemme...
Adventin matkalla
Joulunajan aloittaa adventin aika, joka kestää aina neljän sunnuntain yli. Jokaisella adventtisunnuntailla on oma aiheensa: nöyrtymisen-, kunnian- ja hengen adventit sekä neljäs pyhä adventti. Kaikkia neljää adventtia yhdistää kuitenkin sama teema Herran Jeesuksen...
Rakennetaanpa tälle perustukselle
"Jumalalta saamani armon mukaan olen taitavan rakentajan tavoin laskenut perustuksen, jolle joku toinen rakentaa. Mutta kukin katsokoon, miten rakentaa. Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea. Rakennetaanpa tälle...