Hartaudet

Tuo arvo ja maku esiin

Tuo arvo ja maku esiin

Luin Paavalin kirjeestä kolosalaisille kirjeen päättävää kehottavaa osaa. Tekstistä nousi eteeni tuttu raamatunkohta, josta varmaan minäkin olen saarnannut tai ainakin opettanut. Tekstin – tai ainakin sen periaatteet – kuulee usein myös todistamiseen tai...

Iisoppi – ai, mikä?

Iisoppi – ai, mikä?

Alkuviikosta, kun pesin muutaman koneellisen pyykkiä edellisen työkomennuksen jäljiltä, tuli mieleen pyykkejä kuivumaan laittaessa yksi vanha paitani. Tuo paita oli minulla usein matkassa, koska se tuntui hyvältä päällä ja oli riittävän siisti monenlaisiin...

Henki elämän keskellä

Henki elämän keskellä

Onpa ihminen kummallinen otus. Hän muistaa parhaiten alut ja loput, vaikka kuitenkin tärkein ja enin on se, mitä tapahtuu niiden välissä. Elämämme elämän keskellä – vaellamme alati jonkin alun ja lopun välillä. Silti juhlimme tyypillisesti vain alkuja – syntymä, häät,...

Tykkää, jaa, seuraa

Tykkää, jaa, seuraa

Muistan hyvin tuon ajan, kun sosiaalinen media oli uusi ja se aiheutti minussakin sydämentykytyksiä ja esimerkiksi FOMOa (”Fear Of Missing Out”) eli pelkoa jäädä paitsi. Oli pakko seurata (follow) kaikkia tuttavia sekä lisäksi trendikkäitä merkkihenkilöitä, jotka...

Sanojen varjosta valaan vesille

Sanojen varjosta valaan vesille

Useat meistä sanoittavat elämäänsä. Mitäkö tällä tarkoitan? Mietipä nyt päivääsi ja ajattele sanan voimaa, jonka olet sille antanut. Eipä näet ole juuri askaretta, mitä et sanoiksi pukisi mielesi maailmoissa, tekstinä ruudulla tai puheena toiselle ihmiselle. Eikä...

Melkisedekin pappeus

Melkisedekin pappeus

Ehkä olet kuullut saarnattavan 'Melkisedekin pappeudesta' tai olet kuullut pastorin sivuavan kyseistä 'kaanaankielistä' (lue: kristittyjen sisäpiirin harjoittama kapulakieli) sanontaa? Itse olen kuullut asiaa sivuttavan useita kertoja enkä ole ollenkaan vakuuttunut,...

Helluntain ihmettä

Helluntain ihmettä

Suottako sitä aina pyörää keksii uudelleen – etenkään jos ei ole merkittävää uutta lisättävää. Tällä kertaa tapailenkin helluntain ihmettä yhtenäisen kirkon ajan kirkkoisä ja opettaja piispa Irenaeuksen (130 - 202) ajatuksin. Mukailen seuraavassa vapaasti hänen...

Sinun käsiisi…

Sinun käsiisi…

Otsikko viittaa luottamiseen. Siinä on kaksi sanaa, joista ensimmäinen, eli 'sinulle', sisältää käytännön haasteen. Sana haastaa luottamaan elämän käänteet jonkun muun käsiin kuin omiini. Haasteellista luottaminen on etenkin silloin, kun taas kerran tiedän itse...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.