Muistanet Vanhan testamentin ehkä rakastetuimman kuninkaan ja psalmien kirjoittajan kuningas Daavidin. Hän on myös Israelin historian merkittävin hallitsija, jos menestystä arvioidaan sotilaallisten meriittien mukaan.

Profeetta Natan (Venäläinen ikoni 1700-luvulta)

Tällainen ’sliipattu’ kuva elätellään vielä meidän aikanakin tästä Jumalalle mieluisesta kuninkaasta. Hän ei kuitenkaan ollut ’Jumalan suosikki’ siksi, että hän oli niin ihan täydellinen vaan siksi, että hän piti ’tilivälit’ lyhyenä Jumalan suuntaan. Oli kuitenkin tilanteita, joissa edes tälle ’superkuninkaalle’ ei ollut helppoa nöyrtyä syntisen paikalle, vaan hän teki niin kuin me ihmiset tapaamme silloin tällöin tehdä: peitellä häpeää ja tehdä niin vaikka se vetäisi meidät syvemmälle suohon.

Luetaanpa pieni ote tällaisesta häpeän peittelystä, jonka kanssa Daavid oli piehtaroinut vajaan vuoden päivät. Tässä ote Natanin ja Daavidin kohtaamisesta.

”Herra lähetti Natanin …

Lisää...