Ei sitä lenkillä itseään kuvaile. Kelvatkoon tämä maaliviivan ylitys elämäni ensimmäisellä 100 km juoksulla.
Pastorin toimenkuva mielletään saarnaamiseksi ja edustamiseksi. No, on se sitäkin. Etenkin aikanaan ollessani piirikunnanjohtajan tehtävissä edustamisen ja kokoustamisen osuus oli moninkertainen. Suurin osa työstä on istumista – toisinaan kuunnellen, keskustellen. Ja tietenkin on myös päätetyöskentelyä toimistossa, kahvilassa tai junassa. Tällaisen arjen kaikki osaavat papin työhön ajatella, mutta se ei ole sitä, mihin tässä viittaan istumisella. Nimittäin tähän arjen istumiseen liitän toki tauot, venyttelyn ja jaloittelun. Muuten tämän syntymässä lahjaksi saadun kehon käyttöikä sen kuin lyhenisi.
Kultaisen kauriin kalliolla
Aamun tunteina annan ison osan itsestäni luovan työn äärellä, ja kohta sen jälkeen saa päivän mittaan kohdata monenlaista mukavaa ja vähemmän mukavaa.
Jos päivään ei muuta luovaa ja virkistävää tekemistä mahdu, niin hiljaiset hetket ovat minulle sydämen puheen ja latautumisen hetkiä. Olen varannut jokaiseen päivään – varhaiseen aamuun hetken olla kahden Jumalani kanssa. Ehkä istun kuuntelemassa tai lukemassa jotain omaksi rakennukseksi – sitäkin teen.
Useimmin istun hiljaa ja kuuntelen Jumalani puhetta, kuuntelen hengitystäni ja kehoni tuntemuksia. Toinen kutsuu sitä hiljentymiseksi, toinen meditaatioksi ja joku kontemplaatioksi. Minulle on yhdentekevää, millä nimellä sitä kutsutaan, minulle se on aikaa yhdessä Jumalani kanssa. Teenpä myös välillä venytyksiä ja kehollisia harjoituksia ’mielenliikuntana’, jotta saan ’jumit’ kehosta kuntoon. Kutsun sitä läsnäolevaksi ja tietoiseksi venyttelyksi, koska ei se minun harjoitteena täytä minkään hienomman sanan mittoja :-) Ajatus on olla läsnä liikkeissä ja puhua Jumalalle liikkeen kautta. Kyse on omistautumisesta elämässään Jumalalle. Mitä ikinä teen, kutsun Jumalan Pyhän Hengen mukaan. Näin myös arjen askereissa, joissa se tosin helposti unohtuu. Onneksi aamun hiljaisissa hetkissä minäkin maltan olla läsnä Jumalani edessä. Arjen menossa hänen läsnäolonsa jää varsin helposti taka-alalle.
Hiljaisuus ja Jumalan läsnäolon tuntu koetaan myös luonnossa ja juoksulenkillä. Tästä syystä juokseminen on henki ja elämä – se on tunnin tai parin hetki päivässä, kun mieli ja mies saa hetken olla vapaa. Jeesuksen rukous täyttää rytmikkäästi juoksuni. Se on liikuntaa yhdessä Herran kanssa.
Juoksulenkillä tunnetilat ja oravanpyörät nollataan. Se, että kutsun itseäni nimityksellä ultrajuoksija, kertoo varmasti tarpeeksi asiaan vihkiytyneelle.
Nyttemmin ultrajuoksun haasteet ovat vaihtuneet polkujuoksun. Se sopii vieläkin paremmin tällaiselle erakoituvalle ihmisiin väsyneelle persoonalle. Mikä on hienompaa kuin pakata reppuun päivän tarpeet ja lähteä juoksemaan tuntemattomille poluille ja metsäteille (tai Kallaveden jäälle) tietämättä sen tarkemmin mitä kaikkea reitiltä löytyy tai mihin lopulta päätyy taukoa pitämään.
Kilpaileminen ei ole enää minulle ’se juttu’. Kilpailut ovat olleet minulle tavoitteita, jotka saivat minut juoksemaan monipuolisemmin ja treenaamaan tosissaan. Kova treeni muistutti nuorempana minua siitä, että olen olemassa. Kilpailut eivät koskaan oleet minulle itsetarkoitus, joten kilpailu ja tuloksellinen kuntoilu on jäänyt. Minulle juoksulenkki on kiitollisuutta kehosta. On Jumalan armoa, että kykenen yhä juoksemaan.
Tarkoitus on vain nauttia hyvästä kunnosta ja ehkä mahdollisuuksien mukaan myös hyvästä seurasta. Nykyään sana retkijuoksija tai juoksuseikkailija sopii minuun edellisiä termejä paremmin. Viihdyn parhaiten yksinäisyydessä. Elin pitkään aikaa, että toimenkuvani työssä ei mahdollistanut säännöllistä treenaamista ilta-aikaan, joten tuolloin totuin lenkkeilemään siihen vuorokaudenaikaan, kun se kalenteriin sopii.
Jos sinua taas kiinnostaa, missä milloinkin juoksentelen tai millaisia reittejä olen löytänyt, niin jaanpa tähän statistiikkaa ja lenkkihistoriaa Strava-palvelun sivulta. Sinne nuo lenkkini automaattisesti tallentuvat, ja ovat sieltä aivan vapaasti hyödynnettävissä. Voit hyödyntää ’trackeja’ vaikkapa ideoimaan omia juoksureittejäsi, jos satut juoksemaan samoilla seuduilla, missä minä olen pyrähdellyt.