Tämän kerran teksti jatkaa sarjaa Jeesuksen ”minä olen” -julistautumista ja nyt on vuorossa ”minä olen maailman valo {KR38: valkeus}”. Minä olen – eli kreikan ”ego eimi” – on viittaus heprean JHVH -tetragrammiin. Jokainen julistuksista tuo esiin jonkin piirteen Jumalan persoonasta, kuten tässä ”valkeus tai valo”.

Johannes mainitsee ”maailman valo” -julistuksen ensimmäisen kerran evankeliumin kahdeksannessa luvussa. Nimitän tässä ensimmäistä julistautumista ’valon’ teologiseksi julistukseksi. Toisen kerran Jeesus julistautuu valkeudeksi seuraavassa luvussa sokeana syntyneen miehen parantamisen yhteydessä. Sitä nimitän ’valon’ julistukseksi voimassa.

Ensimmäinen julistautuminen

Aloitetaan valon ’teologisesta julistuksesta’. Oli lehtimajajuhlan aika (Joh. 7:10,14) ja Jeesus oli lähtenyt hänkin juhlille. Jeesus siis vietti juutalaisen tavan mukaan juhlaa Jerusalemissa. Julistus seuraa tekstissä välittömästi Jeesuksen ja aviorikoksesta tavatun naisen kohtaamista (Joh. 7:53-8:11) juhlan kolmannen päivän varhaisena aamuhetkenä (Joh. 8:2). Tapaaminen oli mitä ilmeisimmin fariseusten ja kirjanoppineiden järjestämä kohtaaminen ’testiksi’ Jeesukselle.

Naisen kiinniottaneet eivät välittäneet naisesta ihmisenä. Heille nainen oli järjestetty tilaisuus saada Jeesus ansaan väärästä tuomiosta. He kielsivät naisen ihmisarvon ja alistavat hänen elämänsä teologisen oppikysymyksen kohteeksi. He luulivat olevansa valon lapsia, mutta tekivät pimeyden tekoja. Vastakohtana heidän teolleen Jeesus julistautui ”maailman valoksi” kohtauksen jälkeen.

”Jeesus puhui taas heille ja sanoi: ’Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeydessä, vaan hänellä on elämän valo.’” (Joh. 8:12)

Tämä ensimmäinen julistus on valon ’teologinen julistus’. Vastauksena Jeesuksen julistuksen fariseukset kyseenalaistivat hänen sanansa ja vaativat todistusta hänen väitteelleen (Joh. 8:13). Jeesus vastaa heidän kyselyynsä pitkästi ja perustelee, miksi hänen todistuksensa on pätevä (Joh. 8.14-20), mutta emme käsittele sitä tässä.

Mutta miksikö Jeesus valitsi puhua tuossa tilanteessa juuri valosta ja valkeudesta? Siihen oli syynsä.

Lehtimajajuhla oli viikon pituinen juhlajakso ja tässä vaiheessa vietettiin kolmannen päivän aamua (Joh. 8:2). Puhuessaan valosta Jeesus oli temppelialueella naisten esipihalla. Tapahtumapaikasta todistaa myös 8. luvun maininta ”Nämä sanat Jeesus puhui uhriarkun ääressä opettaessaan temppelissä” (Joh. 8:20). Temppelissä oli kolmetoista uhriarkkua, joihin kansa sai tuoda uhrilahjansa. Ne kaikki oli sijoitettu naisten esipihaan, ja kuhunkin oli merkitty, mihin tarkoitukseen varat menivät.

Paikkana naistenpiha on ’valon’ kannalta merkityksellinen, koska juuri naisten esipihalla lehtimajajuhlan aikana sytytettiin esipihalla oleviin suuriin kynttilänjalkoihin joka ilta tuli. Niiden valo näkyi kaikkialle Jerusalemissa, kun temppelialueella tanssittiin ja iloittiin aamunkoittoon asti. Aamulla illan juhla oli ohi ja soihdut olivat sammuneet. Niitä ei sytytetty aamun hämärässä.

Tässä tilanteessa Jeesus astui esiin ja sanoi olevansa ”maailman valo”. Maailman hämärässä Jeesus julistautuu valoksi muistuttaen kuulijoita illan ja yön soihtujen valomerestä.

Useissa profetioissa oli ennustettu, että messias olisi valkeus sekä juutalaisille että pakanoille (Jes 9:1; 42:6; 49:6; 60:3). Jeesus oli aikaisemmin sanonut seuraajiaan ”maailman valkeudeksi” (Matt 5:14), mutta heidän valonsa on vain heijastus hänestä itsestään.

Jeesus itse oli se valo, josta Vanha testamentti puhui. Hän oli se valo, joka kajasti kauas ja johti pyhiinvaeltajat temppeliin häntä palvomaan ja juhlimaan. Hän on se valo, jonka kajossa mekin saamme juhlia hänen nimeään ja Jumalan kunnia tulee kirkastetuksi. Jeesus on valo, joka kutsuu ihmisen etsiytymään Jumalan luo.

Toinen julistautuminen

Katsotaanpa vielä mainitsemaani toista ”valkeuden julistusta”. Jos ensimmäistä nimitin ”teologiseksi julistukseksi”, toinen olkoon sitten nimeltään ”herruuden ja voiman julistus”. Jeesuksen toinen julistautuminen valkeudeksi seuraa pian juhlien jälkeen, kun Jeesus tekee matkaa Siloan altaan luona (Joh. 9:7).

Lähtökohta oli tälläkin kerralla samankaltainen kuin ensimmäisen julistautumisen kohdalla. Ensimmäisellä kerralla syntisestä naisesta oli tehty fariseusten ’teologian keppihevonen’. Tällä kertaa sokeana syntynyt mies edusti teologista ongelmaa. Nyt asiaa pohtivat opetuslapset.

”Opetuslapset kysyivät: ”Rabbi, kuka teki syntiä, hänkö vai hänen vanhempansa, niin että hän syntyi sokeana?”Jeesus vastasi: ”Ei hän tehnyt syntiä eivätkä hänen vanhempansa, vaan näin on tapahtunut, että Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Niin kauan kuin on päivä, meidän tulee tehdä lähettäjäni tekoja. Tulee yö, jolloin kukaan ei voi tehdä työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.” Tämän sanottuaan Jeesus sylki maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi hänelle: ”Mene peseytymään Siloan altaalle” – nimi merkitsee: lähetetty. Niin hän meni, peseytyi ja palasi näkevänä.” (Joh. 9:2-7)

Mies oli syntynyt sokeana, mikä teki hänen kärsimyksestään teologisesti hankalan juutalaisen syntikäsityksen mukaan. Tästä syystä miehen sokeuden syy askarrutti myös opetuslapsia (Joh. 9:2).

Juutalaiset näet ajattelivat kärsimyksen olevan aina seuraus ihmisen itsensä tai hänen vanhempiensa synnistä. Äärimmäiset tahot jopa opettivat, että lapsi on voinut syyllistyä synnintekoon jo kohdussa tai että synti on hänen sielunsa tekemää syntymää edeltävässä ’välitilassa’. Tämä äärimmäinen juutalainen käsitys on hyvin lähellä idän uskonnoista tuttua karman lakia pois lukien ajatus jälleensyntymisestä.

Juutalaisen näkemyksen mukaan kärsimyksen suuruus oli suorassa suhteessa sen synnin suuruuteen, mistä kärsimys seurasi. Mitä ikävämpi kärsimys ihmistä kohtasi tai mitä häpeällisemmin hän kuoli, sen suurempaan syntiin se heidän mielestään viittasi (Joh. 9:34).

Opetuslapsille miehen sokeus oli täten ’mielenkiintoinen’ teologinen ongelma. He olivat varmasti vilpittömät kysyessään, mutta kysymys paljasti heidän kuitenkin ohittaneen miehen kärsimyksen teologisen ongelman kustannuksella.

Jeesukselle mies oli ensisijaisesti ihminen – ei teologinen ongelma. Hän oli ihminen, joka tarvitsi paljon kipeämmin ’valoa’ kuin järjenvaloa kaivanneet opetuslapset. Vastauksessa opetuslasten kysymykseen Jeesus julistautui toistamiseen ’valkeudeksi’ ja hän näytti käytännössä sen, mitä hänen edustamansa valkeus tarkoitti. Hän antoi miehelle näön, jota hänellä ei koskaan ollut. Jeesus loi uutta.

Jeesus julistautui ’valkeudeksi’ kaikessa voimassa. Hän näytti, että Taivasten valtakunnan valo on enemmän kuin vertauskuva. Se on valkeutta voimassa. Se on valkeutta, joka voittaa paitsi ihmisjärjen sokeuden; se voittaa kaiken pimeyden mukaan lukien sokeuden.

Kristuksen valkeus on siis luonteeltaan yhtä mullistavaa kuin on kokemus sokeana syntyneellä miehellä, joka ensimmäistä kertaa elämässään sai nähdä. En voi kuin kuvitella miltä miehestä tuntui, kun valo tulvi hänen silmiensä verkkokalvoille ensimmäistä kertaa hänen elämässään. Samaa me saamme odottaa kokevamme Jumalan valon ja kirkkauden edessä. Tämä kertokoon jotain siitä voimasta, mikä on Jeesuksen sanoissa ”minä olen maailman valo”.

Herra Jeesus Kristus – meidän valkeutemme

Herra kutsuu meidät valkeuteen. Hän kutsuu meidät ulos järjen yöstä etsimään hänen voimansa suuruutta. Hänen kirkkautensa näkyy pimeydessä ja vetää puoleensa meitä pyhiinvaeltajia.

Herra Jeesus ei kutsu meitä ainoastaan katsomaan kaukaa hänen valoaan. Hän kutsuu meidät kokemaan hänen valonsa voiman, niin kuin hän kutsui sokeana syntyneen miehen ennennäkemättömään valkeuteen. Hän tahtoo meidän kokevan yhteydessään samaa hämmästystä, mitä sokeana syntynyt mies, kun valo tulvi ensimmäistä kertaa näköaistimuksena hänen verkkokalvoilleen. Samoin Jeesus tahtoo meidän kokevan hänen valonsa muuttavan ja uudeksitekevän voiman elämässämme.

Ystäväni, meidät on kutsuttu valkeuteen. Ei vain toteamaan Kristuksen valkeutta sivusta, vaan tulemaan osallisiksi siitä omassa elämässämme. Tulkoon valkeus!

Pohdittavaa

Millä tavoin Jeesuksen ”valo” vaikuttaa ajassamme?
Millä tavoin Jeesuksen ”valo” vaikuttaa minussa?