Käydäänpä aiheeseen tällä kertaa arjen ja keittiön kautta. Jokin aikaa sitten päivällispöytää kattaessa otteeni kirposi, keraaminen lautanen putosi lattialle ja meni rikki. Rikkoutuminen ei aiheuttanut sen suurempaa murhetta, koska rikkoutunut lautanen oli käyttöesine eikä sillä ollut minulle tunnearvoa.

Enempää ajattelematta kokosin sirpaleet pois roskikseen. Tunnelmat ja jatkotoimet olisivat olleet erilaiset, jos rikkoutunut esine olisi ollut minusta arvokas – arvoesine tai muisto – siis enemmän kuin pelkkä käyttöesine. Olisin varmaan yrittänyt korjata säröt ja palauttanut astian takaisin astiakaappiin.

Yhtä kaikki – astian rikkoutuminen herätti minut pohtimaan, miten Taivaallinen Isä suhtautuu rikkoutuneeseen ’astiaan’; ihmiseen, joka särkyy elämän kolhuissa. Arvioiko hänkin astiaa käyttöarvon mukaan? Toteaako Taivaallinen Isä rikki menneestä minusta, että pahoin särkynyt astia joutaa nyt roskikseen – turha sitä on ryhtyä korjaamaan. Kyllähän astioita kaapissa riittää ja aina voi hankkia uuden ja ehjän tuon särjetyn tilalle.

Tämä ei ole Taivaallisen Isän asenne luotujaan kohtaan. Hän arvioi arvoa eri tavoin. Hänen käsissään me astiat emme ole arvokkaat kätevyyden, hyödyn emmekä eheyden vuoksi. Taivaallinen Isä tunnistaa luodussa oman ainutkertaisen kädenjälkensä (Ps. 139:13-18), mikä antaa astialle ainutkertaisen mittaamattoman arvon.

Mutta mitä Taivaallinen Isä tekee, kun sinä tai minä – hänen rakas ’arvoastiansa’ särkyy? Tähän vastaa Herra Jumala itse profeettansa Jesajan kirjassa:

” – Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen.” (Jes. 57:15b)

Asiasta tietää jotain myös kuningas Daavid. Hän, jos kuka, koki elämässään, mitä on särkyä ja mennä rikki, ja ettei Jumala hylkää särkynyttä sydäntä. Katumuspsalmissa Daavid kirjoittaa:

” Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala.” (Ps. 51:19)

Jos nyt vain tyydyn toteamaan, ettei Jumala hylkää särkynyttä, ja ettei rikkimennyt astia hänen käsisään ole kadottanut arvoaan, olen kertonut vasta sen, mitä Jumala ei tee särkyneelle. Hän ei siis hylkää eikä heitä pois, mutta mitä rikkoutuneelle astialle Jumalan käsissä tapahtuu?

Vastauksia on yhtä monta kuin on meitä särkyneitäkin. Emme ole sarjatuotantoa, koska jokainen astia on Jumalan ainutlaatuista käsityötä. Ja yksilöllisesti hän myös meitä korjaa. Vaan miten kuvaisin hänen työtään särkyneessä astiassa? – Hän näet tekee enemmän kuin vain korjaa astian ja palauttaa sen käyttöön. Jumala ei tyydy ’paikkaamaan’, vaan hän luo särkyneestä uutta ja jalompaa.

Sain taannoin tutustua japanilaiseen ’kintsugi’ -taiteeseen. Japaninkielinen sana tarkoittaa ”kullalla yhdistetty” tai ”kultainen korjaus”. Kintsugi-mestarit tekevät taidetta särkyneestä. Kintsugi-taiteilijan käsissä särkyneen astian palat saavat uuden arvon, kun hän yhdistää ne hienon hienolla kultaseoksella takaisin muotoonsa. Kulta liimaa palat yhteen, mutta se ei häivytä halkeamaa. Päinvastoin se tuo halkeamat ja lohkeamat esiin tehden niistä uutta taidetta. Tarkan käsityön jälkeen halkeamat, säröt ja liitoskohdat hohtavat kauniin kultaisina. On syntynyt uusi taideteos vanhaa hävittämättä.

Kintsugitaidetta.

Kintsugi-taiteessa mitä tavallisin ja arkisin savityö muuttuu särkymisen jälkeen mestarin käsissä taiteeksi. Kultainen sidos kerran rikotussa antaa teokselle ainutlaatuisen kauneuden. Mestari ei siis häivytä säröjä ja rikottua, vaan hän tuo särjetyn esiin siten, että rikkoutumisen jäljet jäävät elämään kirjoitettua pysyvää historiaa. Mestari tuo esiin särkymisen muiston ja luo siitä jotain sanomattoman kaunista.

Jumala tekee saman työn särkyneessä ihmisessä. Hän ei häivytä mennyttä, vaan hän luo siitä uutta ja parempaa. Iankaikkisen Mestarin käsissä särkyneestä syntyy taidetta, jota me toiset särkyneet saamme ihailla.

Missä ihminen elämän kolhuissa särkyy, Mestari Jeesus Kristus luo hänessä uutta. Mikä oli aiemmin rikottua ja alhaista, saa hänen käsissään uuden arvon ja kauneuden. Mennyttä ei pyyhitä pois, vaan mestari Herra Jeesus tekee rikotusta sinusta ja minusta uutta taidetta.

Sanoisin, että Jumalan käsissä kerran särkynyt astia tulee astiaksi ”jalompaa käyttöä varten”. Herra ei heitä särjettyä pois, vaan luo särkyneestä entistä ehomman ja jalomman astian omaan käyttöönsä.

”Kyllä kai savenvalajalla on oikeus tehdä samasta savesta toinen astia arvokasta ja toinen arkista käyttöä varten?” (Room. 9:21)

Pohdittavaa

Mitä uutta Mestarin käsissä voi syntyä rikotusta minusta?