Joulun vietto alkaa Suomessa yleensä jo aattoiltana. Aatosta on ehkä lahjaperinteen myötä tullut sekulaarissa juhlinnassa juhlan suurin päivä. Kristillisessä perinteessä joulukuun 25. päivä on kuitenkin varsinainen joulupäivä.
Joulun ajankohta on muinaisen roomalaisen kalenterin talvipäivänseisauksen päivämäärä. Suomen kielen sana joulu ja juhla ovat skandinaavisia lainasanoja. Sana joulu tulee alun perin ennen kristinuskoa vietetyn talvipäivänseisauksen juhlan muinaisgermaanisesta nimestä. Joulussa ovat yhdistyneet kristillinen juhla, muinainen roomalainen saturnalia-juhla sekä Euroopan pohjoisten kansojen maatalousvuoden päättäjäis- ja keskitalven juhla (’yule’), Suomessa vanha vuodenvaihteenjuhla kekri.
On totta, ettei jouluaatto tai joulupäivä ole kummatkaan Vapahtajamme ’todellisia’ syntymäpäivä, jos ajattelemme sitä syntymän vuosipäivänä. Yhtä naivia kuin hylätä joulun juhlinta sitä varten, että se ei ole Herramme syntymän vuosipäivä, on ajatella syntymäpäiviä vietetyn aina niin kuin me niitä nykyään vietämme. Nykymuotoisia syntymäpäiviä on Suomessakin alettu viettämään tiettävästi vasta 1940-luvulta lähtien.
Herran syntymän juhla on ajoitettu valon juhlan kohdalle korvaamaan pakanallinen juhla-aika kristillisellä perinteellä. Toisaalta valonjuhlan aikaan vanhan ajan kuninkaalliset, kuten Rooman keisarit, viettivät syntymän juhlaa, joten Kristuksen juhlan ajoittaminen samaan aikaan puhuu vahvasti Herramme kuninkuudesta.
Herramme kuninkuuden ylistys
Maailmankaikkeuden kuninkaana hän onkin kaiken ylistyksemme arvoinen. Miksi emme antaisi tänään ylistystämme hänelle niin kuin paimenet kedolla jouluevankeliumin tekstissä:
”Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu” (Luuk. 2:20)
Toivottavasti sama kiitos ja ylistys kaikuu sydämessänne tänä jouluna. Ja miksei se voisi kaikua muutenkin. Ehkä sydämessäni voisikin tässä merkityksessä vallita ”Joulu joka päivä”, niin kuin Arja Koriseva joululevyllään aikanaan lauloi.
Joulujuhlan perinteestä katsottuna Herran kuninkuuden ylistys on erottamaton osa juhlaa, mutta se on sitä myös joulun ajan Raamatun teksteissä.
Minäkin olen jo vuosia vuosien pitänyt joulusaarnoja, puhunut joulun juhlan puolesta ja siitä, miten Herra Jeesus on ylistyksemme arvoinen alhaisten ihmisten keskelle syntynyt kuningas.
Raamatun kutsu ylistykseen
Tuttujen joulun tekstien edessä jäin miettimään tänä vuonna, että onko näissä teksteissä vielä jotain sellaista, mitä en ole niistä sanonut tai löytänyt. Yllätykseksi jotain sellaista vielä löytyikin. Kun luin tekstejä taas kerran uudelleen, tällä kertaa en voinut olla panematta merkille teksteistä toistamiseen nousevaa ylistyksen sanomaa.
Aina nuo samat sanat ovat edessäni olleet, mutta nyt jotenkin tekstistä nousi uusi teema. Sain nähdä taas kerran jotain uutta.
Havaitsin jouluteksteistä uuden johdonmukaisuuden – ja vieläpä yli evankeliumirajojen. Nimittäin joka kerran, kun kertomuksissa ihmiset pääsivät kosketuksiin lihaksi syntyneen Kristuksen – tuttavallisesti Jeesus-lapsen – kanssa, he vastasivat näkemäänsä välittömästi ylistyksellä ja kiitoksella.
Tämä johdonmukaisuus on silmiinpistävä, kun sen vain ymmärrät tekstistä lukea esiin. Kristuksen kuninkuuden kohtaaminen johtaa syntymäkertomuksissa vääjäämättä syvään ylistykseen.
Kerään nuo kohdat tähän luetteloksi, jotta ymmärrät, mitä tarkoitan ja voit itse nauttia tästä löydöstä hiljaisuudessa oman Raamattusi edessä. Hämmästy, kuinka spontaani ylistys kumpuaa Herran kohdanneista, jokaisesta omalla tavallaan.
-
Maria oli saanut tiedon olevansa jo raskaana, kun hän meni Elisabetin luo häntä auttamaan. ”Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä!” (Luuk. 1:41-42)
-
Maria itse puhkesi hänkin ylistykseen raskautensa tähden. ”Silloin Maria sanoi: – Minun sieluni ylistää Herran suuruutta, minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, ” (Luuk. 1:46-47)
-
Kun Sakarias sai lopulta puhekykynsä takaisin, hän puhkesi ylistykseen. ”Sakarias, lapsen isä, täyttyi Pyhällä Hengellä ja puhui profeetallisin sanoin: Ylistetty olkoon Herra, Israelin Jumala! Armossaan hän on katsonut kansansa puoleen” (Luuk. 1:67-68)
-
Enkelit ylistivät. ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” (Luuk. 2:14)
-
Paimenet ylistivät Jumalaa. ”Paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.” (Luuk. 2:20)
-
Itämaantietäjät ylistivät hekin Herraa. ”Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa.” (Matt. 2:10-11)
-
Temppelissä vanha Simeon puhkeaa ylistykseen ”Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: – Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. ” (Luuk. 2:27-29)
-
Samoin Hanna puhkesi kiitokseen, kun hän näki Jeesuksen. ”Siellä oli myös naisprofeetta Hanna, Asserin heimoon kuuluvan Penuelin tytär. Hän oli jo hyvin vanha. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, mutta nyt hän oli ollut leskenä jo kahdeksankymmenenneljän vuoden ajan. Hän ei poistunut temppelistä minnekään, vaan palveli Jumalaa yötä päivää paastoten ja rukoillen. Juuri sillä hetkellä hän tuli paikalle, ja hän ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta.” (Luuk. 2:36-38)
Kaikki edellä mainitut saivat armon kohdata Jeesus-lapsen. He tunnistivat hänessä Jumalan suuruuden ja puhkesivat ylistykseen. Kohtaamiset kertovat meille, Kristuksen suuruudesta. Hän ei ollut kenellekään hänet tavanneista arkipäiväinen itsestäänselvyys, vaan odotusten täyttymys. Kohtaaminen Kristuksen kanssa – hänen eteensä tuleminen – oli heille jokaiselle elämän merkkipaalu. Se oli ainutlaatuinen kohtaaminen; he katselivat Jumalan Poikaa kasvoista kasvoihin.
Mitä kohtaaminen Kristuksen kanssa on sinulle tänään? Onko sinun ensimmäinen reaktiosi puhjeta kiitokseen ja ylistykseen? Onko kohtaaminen sinun odotuksesi täyttymys?
Täyttääkö ylistys ja kiitos sinun sydämesi Jeesuksen läsnäolossa? Vai latistuuko kohtaaminen arkipäiväiseksi luetteloksi taas niistä kaikista tarpeista, joita sinulla olisi täytettävänä? Täyttyykö sinun mielesi Kristuksen rakkaudella vai yritätkö vain täyttää hänen mielensä sinun muka tärkeillä tarpeilla?
Voisitko kohdata hänet löytääksesi hänen luotaan ylistyksen ja kiitoksen elämääsi? Voisitko kerrankin luottaa Herraan Jeesukseen edes sen verran, että antaisit arkisten huoliesi jäädä hetkeksi taustalle ja uskoa, että Herra kyllä tuntee sinun tarpeesikin?
Pohdittavaa
Onko minun kohtaamisessani Herran kanssa jotain samaa joulukertomusten henkilöiden kohtaamisien kanssa?
Kirjoitit: ”Yhtä naivia kuin hylätä joulun juhlinta sitä varten, että se ei ole Herramme syntymän vuosipäivä…”
Nämä Raamatunkohdat eivät ole naiveja:
”Mutta hän vastasi ja sanoi: ”Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.” (Joulu ei ole Taivaallisen Isän istutus.) ”Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.” (”pyrkii muuttamaan ajat ja lain”. Mikäli Jeshua HaMasiach’in syntymän juhlaa vietetään, niin ”ajat” ovat merkityksellisiä. Myöskään edellä annettua ”lakia”, ”on juurineen revittävä pois”, ei pidä muuttaa.) Vielä, ”Vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan”, kertoo sen, että kun joulu on laitettu kohtaansa, on siinä tietenkin iljettävän Saturnaalia-juhlan hapatusta. Vertaa vaikka pikkujoulujen viettoihin, ne menot ovat monin paikoin vähintäänkin sopimattomia.
Ymmärrän tämän puolen toki. Jos pidämme kiinni ’ajoista’, emme voi Herran syntymän juhlaa viettää lainkaan. Ja tällöin joulun voi antaa senkin kokonaan pakanalliseen käyttöön, mihin se on jo nyt hyvää vauhtia yleisesti palaamassakin.
Harmi vain, että sen jälkeen joulu ei enää palvele edes vähässäkään evankeliumia.
Ilmeisesti olet samaa mieltä myös pääsiäisen vietostamme – siinä on myös pakanallista ainesta sekoittuneena. Ja onhan sekin laitettu ’väärään’ aikaan, jos sitä vertaa juutalaiseen kalenteriin. ks. esim. https://fi.wikipedia.org/wiki/Pääsiäisen_laskeminen
Ja tietty samat ajoitusongelmat koskevat myös ’uudenvuoden’ juhlaa sekä ylipäätään kalenterivuoden vaihtumista eri kulttuureissa ja uskonnoissa.
No, mielipiteitä mahtuu ja kunnioitan sinun näkemystäsi, vaikka käytin ehkä vähän värittynyttä sanaa ’naivia’ tuossa blogitekstissä – se nyt menee kirjoittajan huolimattomuuden piikkiin. Anteeksi siitä.
Kiitos kommenteista ja oikein siunattua alkavaa gregoriaanista kalenterivuotta sinulle!