Kolmannen adventin kirkkopyhän latinankielinen nimitys ”adventus spiritualis et sanctificationis” viittaa Kristuksen ”hengelliseen tulemiseen”, vaikkakin evankeliumitekstin raamatullinen keskushenkilö on Johannes Kastaja. Johannes oli merkki siitä, että profeettojen ennustukset olivat todella täyttymässä: Vapahtaja oli pian tuleva – pelastus oli lähellä.

Roomalaiskatolisessa perinteessä – kuten myös anglikaanisessa ja metodistisessa perinteessä – kirkkopyhää nimitetään latinankielellä ”gaudete” -sunnuntaiksi. Se on kutsu uudeksi tekevään iloon – pelastuksen iloon Kristuksessa.

Sana ’gaudete’ tulee päivän epistolatekstistä, joka alkaa latinankielisessä Vulgata -käännöksessä tähän tapaan:

”Gaudete in Domino semper: iterum dico, gaudete” (Fil. 4:4)

Suomeksi tuo tietenkin kuuluu näin:

”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!” (Fil. 4:4)

”Iloitkaa” on kutsu kestävään, uudistavaan ja uudeksi tekevään iloon, jonka ihmiselle voi lahjoittaa ainoastaan Herra Jeesus Kristus. Kolmas adventti on siis kutsu meille jokaiselle astua tuohon uudistavaan pelastavaan iloon. Se on kulkemista ja elämää pelastuksen ilossa.

Valitsin sanoa, että ”iloitkaa”, on kutsu pelastuksen iloon. Se on luonteeltaan kutsuva, koska siihen pitää astua sisälle. Kutsu on esitetty kaikille, mutta kutsun siunauksen vastaanottavat vain he, ketkä vastaavat kutsuun ja ottavat uskossa askeleen sitä kohti.

Kutsumisen problematiikkaa Jeesus valottaa vertauksessa ”kuninkaanpojan häistä” (Matt. 22:1-14), jonka viimeinen jae selventää kutsun tarkoitusta:

”Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.” (Matt. 22:14)

Kutsu esitetään monelle, mutta vain ne, jotka ottavat kutsun vastaan, pääsevät Herransa iloon. Kyse on halukkuudesta vastata kutsuun ja lähteä liikkeelle ottaakseen sen vastaan.

Johannes ilon kutsun sanansaattaja

Kolmannen adventtisunnuntain evankeliumin tekstissä (Luuk. 3:7-18) Johannes Kastaja on tämän kutsun esittäjä. Hän esittää lukijalle kutsun käydä sisään pelastuksen ovesta – Herran ilojuhlaan. Ja koska kyseessä on kutsu, niin pelkkä kutsun kuuleminen ei yksin riitä. Jotta voit astua sisälle ilonvaltakuntaan, pitää kutsu ottaa vastaan. Johanneksen julistus oli valmistava tie matkalla pelastuksen iloon. Tie kestävään iloon kulkee katumuksen ja kääntymyksen kautta. Se on sydämen muutos. Se on hetki, kun ihminen lopettaa hetkeksi oman navan tuijottamisen ja havahtuu astumaan sisälle valon ja ilon valtakuntaan.

Johannes ei kehota kuulijoitaan katumukseen ja parannukseen muuten vain, vaan ohjatakseen heidät sisään Jumalan valtakuntaan – täydellisen ilon lähteille. Johanneksen parannussaarna oli valmistava tie pelastuksen ilon edellä.

Vasta sen jälkeen, kun olemme ensin kohdanneet oman syyllisyytemme, olemme valmiit etsimään Jumalan kasvoja ja hänen iloaan. Oman elämän rujouden kohtaaminen valmistaa ihmisen vastaanottamaan pelastuksen ilon.

Johannes siis esittää omalla sangen omaperäisellä tavalla kutsun tulla Jumalan iloon parannuksen kautta. Hän kysyy meiltä jokaiselta yksinkertaisen kysymyksen ”Tahdotko sinä?”. Ilo on edessäsi, mutta tahdotko sinä käydä siihen sisälle? Tahdotko ottaa omaksesi ”ilon Herrassa”. Luetaanpa teksti.

”Kun ihmisiä tuli joukoittain kastettavaksi, Johannes sanoi heille: ’Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? Tehkää hedelmiä, joissa kääntymyksenne näkyy! Älkää ruvetko ajattelemaan: ’Olemmehan me Abrahamin lapsia.’ Minä sanon teille: Jumala pystyy herättämään Abrahamille lapsia vaikka näistä kivistä. Nyt on jo kirves pantu puun juurelle. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, kaadetaan ja heitetään tuleen.’
. . .
Kansa oli odotuksen vallassa. Kaikki pohdiskelivat, oliko Johannes ehkä Messias. He saivat Johannekselta vastauksen: ’Minä kastan teidät vedellä, mutta on tuleva minua väkevämpi. Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan. Jyvät hän kokoaa aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa tulessa, joka ei koskaan sammu.’” (Luuk. 3:7-9, 15-17)

Johannes Kastajan sanat tuntuvat kovilta rakkauden ja armon sanomaan tottuneen suomalaisen korviin, mutta Johanneksella oli syynsä käyttää kovaa kieltä.

Johanneksen aikalaiset etsivät näet halpaa iloa Johanneksen luota. He tahtoivat siunauksen ilman sitoumusta. He janosivat siunausta, mutta he eivät olleet valmiit käymään Jumalan lupaukseen sisälle itse. Toisin sanoen he etsivät helppoa leipää, ratkaisuja ajallisiin ongelmiin, pieniä siunauksia elämään ja helpotusta alati hankalaan arkeen. He ajattelivat messiaan vapauttavan heidät ja täyttävän heidän pyyntönsä.

Kansan odottama ajallinen ilon pilkahdus ei kuitenkaan ollut luonteeltaan sitä pelastuksen iloa, jonka Herra oli kansalleen profeettojen suulla luvannut. Jumalan lupauksen ilo oli syvempää, pysyvämpää ja parempaa. Kansa etsi vain Johanneksen luota ’leipää ja sirkushuveja’ – vastikkeetonta iloa, pieniä ajallisia siunauksia.

Johanneksen julistuksen tie valmisti matkaan uskaltaneet kohtaamaan suuremman ja kestävämmän ilon. Hänen oli herätettävä ’nukkuvat’ kuulijansa – tarvittiin tosi halu etsiä Herran kasvoja. Oli aika lopettaa siunausten metsästys ja käydä Jumalan ilon lähteelle. Johannes Kastaja tunsi itse tuon ilon.

Vai luuletko, ettei Johannes Kastaja olisi aikanaan punninnut tarkkaan ennen kuin oli omistautunut elämään Herran profeettana? Hän oli valinnut elää yhteiskunnallisesti ja aineellisesti alhaisissa oloissa. Hän oli luopunut ’normaalista’ elämästä elääkseen Jumalan yhteydessä. Johannes oli vastannut Herran kysymykseen astumisesta pelastuksen iloon ehdottoman ”minä tahdon”. Mitään muuta hänellä ei ollut eikä hän muuta elämältä halunnut.

Enpä usko Johanneksen saarnanneen parannusta kansalle ja kehottaneen ihmisiä etsimään Jumalan kasvoja ja hänen kirkkauttaan, ellei hän olisi itse ensin vakuuttunut julistamansa tien laadusta.

Väitän Johanneksen itsensä löytäneen elämäänsä sen ilon, jonka edellä kävijänä hän sai Jumalan armosta kulkea.

Johanneksen kutsu iloon

Johannes tiesi, mistä hän saarnasi. Hän julisti ihmisille kutsua vastaanottaa kauan odotetun pelastuksen ilon, josta profeetat olivat puhuneet jo vuosisatoja ennen häntä. Se oli odotettu sanoma – ilosanoma pelastuksesta. Johanneksen tehtävä oli kaivaa esiin ihmisessä hänen tarpeensa löytää elämälle uusi suunta.

Johanneksen saarna siis herätti ihmisissä janon löytää elämäänsä enemmän. Se oli kutsu nostaa katse pois ajasta ja kiinnittää se ikuiseen. Johannes esittää heille kutsun tarkastella elämäänsä kriittisesti. Hän kutsui heidät näkemään elämänsä oikeassa valossa. Hän esitti kutsun todeta ajallisen elämän ilon kestämättömyys. Se oli kutsu parannukseen ja kutsu sanoa Jumalalle ehdoton ”tahdon”.

Tänään Johannes kysyy sinulta, että tahdotko sinä elää pelastuksen ihmeessä? Tahdotko tuntea Herrasi syvemmin – iloita hänessä? Tahdotko nähdä hänen kasvonsa vieläkin lähempää? Hän kysyy sinulta, uskallatko sinä etsiä Jumalan iloa elämääsi enemmän kuin mitään muuta?

Tahdotko kohdata Herran siitä huolimatta, ettei mikään mitä hänen eteensä yrität tuoda, ei kestä hänen edessään? Sinun on tuleminen Herran eteen alastonna – ilman tekoja ja ansioita – kädessäsi vain kutsu pelastuksen iloon.

Tämä on kutsu oman itse läpivalaisuun, mutta samaan aikaan Jumalan todelliseen tuntemiseen – syvempään iloon, jossa ihminen on löytänyt paikan Herransa edestä.

Tänään saamme tunnustaa syntimme Jumalalle – olla hänen edessään alasti, koska meillä ei ole tuoda hänen eteensä mitään lahjaa puolustukseksemme. Tulemme hänen luokseen ’takki tyhjänä’ luottaen Kristuksessa annettuun pelastukseen. Se on ilomme.

Emme enää etsi siunausta tai ilon pilkahdusta ajalliseen elämään. Emme luule ansaitsevamme jotain parempaa. Emme enää pyydä Jumalaa vähän auttamaan, korjaamaan rikottua tai antamaan jotain uutta pientä kivaa, koska tiedämme hänen ilonsa olevan enemmän.

Emme etsi lohtua murheeseen, vaan etsimme Herran läsnäoloa perustaksi kestävälle ilolle. Lakkaamme vaatimasta häneltä ajallisia siunauksia, koska huomaamme tahtovamme kohdata vain hänet emmekä mitään muuta. Etsimme hänen edestään kestävää iloa – pelastuksen iloa.

Mutta ennen kuin voimme hänen eteensä käydä iloa etsimään, meidän on yksinkertaisesti riisuttava pois kaikki ne ’tuomiset’, joilla kuvittelemme häneltä iloa ostavamme. On vain yksi sana, jonka me saamme antaa hänelle tuomiseksi ja se on ehdoton ”tahdon” hänen kutsuunsa.

”Gaudete in Domino semper”

Tämä ilo, johon Johannes Kastaja meitä tänään kutsuu, on vastakohta ajalliselle ilolle, jota ihmiset mieluusti tavoittelevat ajattoman ilon sijaan. Nyt puhumme pelastuksen ilosta – ”Gaudete in Domino semper” – ilosta Herrassa Jeesuksessa.

Johannesta edelsi lukuisat profeetat, jotka vuorollaan julistivat Jumalan ilon valtakunnan tulemista. Yksi näistä oli profeetta Sefanja. Hän kuvaa ”iloa Herrassa” – Jumalan kestävää iloa – tähän tapaan:

”Iloitse, tytär Siion, huuda riemusta, Israel! Juhli ja laula täysin sydämin, tytär Jerusalem! Herra ottaa pois tuomiosi ja karkottaa vihollisesi. Herra, Israelin kuningas, on keskelläsi, sinun ei tarvitse pelätä mitään pahaa.

Sinä päivänä sanotaan Jerusalemille: – Älä pelkää, Siion, älä anna kättesi hervota! Herra, Jumalasi, on sinun kanssasi, hän on voimallinen, hän auttaa. Sinä olet hänen ilonsa, rakkaudessaan hän tekee sinut uudeksi, hän iloitsee, hän riemuitsee sinusta.” (Sef. 3:14-17)

Sefanjan kuvaa pelastuksen iloa, jota Raamattu kehottaa meitä jokaista etsimään elämäämme. Se on ajatonta ”iloa Kristuksessa”. Ikuisen – ajattoman ilon fokus ei ole tekemisessä, palvelemisessa eikä kokemuksen ’annoskoossa’ – se on luonteeltaan pysyvä niin kuin on sen lähde ja antaja – Jumala. Se ei ole iloa siitä, että elämä on mallillaan – se on iloa olosuhteiden yläpuolella.

Sefanjan kuvaama ”Ilo Herrassa” ei riistä ihmisen elämää tai orjuuta häntä alati kasvavaan ilon tai siunausten tavoitteluun, vaan päinvastoin se vapauttaa ihmisen elämään kestävän ilon perustalla.

Ajaton ja ikuinen ilo on löydettävissä ainoastaan Jumalan läheisyydestä. Se on tutkimusmatka Jumalan huoneeseen – äärellisen ihmisen matka äärettömän Luojan jalkojen juurille. Se on matka pelastuksen ilon sisäistämiseen.

Jumalan antama kestävä ilo on jotain sellaista, että sitä ei voi opettaa, ellei ihminen sitä tunne. Kestävän ilon salaisuus on siinä, että ihminen löytää syvimmän nautinnon Jumalan läsnäolosta. Tiedän, että vaikka sanoisin sen sinulle kuinka selvästi tahansa, sinä et voi sitä ymmärtää sanoistani, ellet oivalla asiaa sydämessäsi. Jos et ymmärrä itse, ei auta vaikka kaikki pyhät kerääntyisivät ympärillesi neuvomaan sinua.

Jumalan valittujen ilolle voi antaa monta nimeä, kuten ajaton ilo, kestävä ilo tai ikuinen ilo, mutta ennen kaikkea se on ”iloa Herrassa”. Se ei ole ”iloa Herrasta”, vaan iloa ”iloa Herrassa, Kristuksessa”. Ilo Herrasta olisi sekin halpaa iloa siinä, koska tällöin me iloitsisimme jostain ulkopuolisesta. Se on sama kuin iloitsisi vain Jumalan antamista ajallisesta siunauksista. Sekin on toki iloa, mutta ei kestävää sellaista.

Ilo Herrassa on iloa hänessä. Se on kestävää iloa, jota ihminen kokee, kun hän on ensin kohdannut elämänsä koko turhuuden, mutta sitten lopulta hän on löytänyt kestävän ilon Jumalassa.

Hän on saanut kokea armon – pelastuksen Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on löytänyt syvän ilon Kristuksessa. Se on pysyvää iloa, koska Kristus ei väisty tai katoa niin kuin maalliset ilon lähteet. Tuossa ilossa me saamme levätä itse ilon ympäröiminä ja tuo ilo sulkee meidät sisäänsä. Se on turva – ilo olosuhteiden yläpuolella:

”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!” (Fil. 4:4)

Johannes Kastajan kutsu iloon

Tämä on se ilo, johon Johannes Kastaja kutsui aikalaisiaan, jotka etsivät elämäänsä vaatimatonta pienempää iloa. He etsivät halpaa korviketta, mutta Johannes julistikin heille kutsun kestävän ilon äärelle. Ihmiset etsivät pientä apua, mutta Johannes kutsui heitä kertakaikkisen ilon lähteelle. Se ilo on pelastus Herrassa Jeesuksessa.

Tätä iloa ei voi ostaa – ei parhaimmillakaan teoilla, ei katumusharjoituksilla, ei millään. Pelastuksen ilon antajan Jeesuksen Kristuksen eteen ei ollut Johanneksellekaan mitään tuotavaa. Sanoohan Johannes hänestä:

”Minä en kelpaa edes avaamaan hänen kenkiensä nauhoja. Hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella. Hänellä on kädessään viskain, ja sillä hän puhdistaa puimatantereensa viljan.”

Kristuksen eteen ei ole minullakaan mitään kelpaavaa tuotavaa. Minun tekoni eivät kestä hänen tulensa kasteessa. Mutta minun suurin iloni onkin siinä, että saan elää ja iloita hänessä. Hän on minun Herrani – hänen edessään minulla ei ole mitään peiteltävää tai varjeltavaa.

Hän esittää kutsun Herran iloon tänäänkin. Se on esitetty jokaiselle meistä. Ja tänäänkin se pieni ”tahdon” riittää hänelle. Mitään muuta hän ei vaadi eikä kelpuuta. Joka päivä hän kysyy sinulta, että tahdotko sinä?

Kutsussa ei ole kyse siitä mitä minä haluan, vaan ainoastaan siitä, että tahdonko minä tänäänkin elää ja iloita hänessä.

Mitä vastaan hänelle tänään?

Elämä pelastuksessa on annettu sinulle tänään. Sinulla on siis täysi syy iloita lahjastasi. Saat vastata tänäänkin Herran kutsuun ”tahdon”. Ja samalla minä muistutan itseänikin elämän olosuhteet ylittävästä ilosta, sillä siitä minäkin tahdon pitää kiinni.

Tänäänkin Herra Jeesus muistuttaa meitä siitä ilosta, joka meille on annettu hänessä. Tahdonko elää pelossa ja puutteessa vai uskaltaudunko iloitsemaan Kristuksessa. Tänäänkin valinta on meidän. Katsommeko Kristukseen ja iloitsemme hänessä vai jäämmekö kiinni olosuhteisiin. Hän kutsuu meitä astumaan iloonsa. Hän kysyy, josko me tänään suostuisimme etsimään häneltä kestävää pelastuksen iloa maallisen siunauksen sijaan?

Uskaltaisinko käydä etsimään täyttymystä elämääni hänen läsnäolostaan vai roikunko sitkeästi kiinni ajallisessa ja huudan häneltä alati apua uusin ongelmiini? Nostapa katseesi ylemmäs ajallisesta ja käy etsimään ”ensin Jumalan valtakuntaa”.

Kolmannen adventin ’gaudete’ -kutsu on nyt esitetty. Kutsu on henkilökohtainen ja siihen liittyy ’vastauspyyntö’. Yksinkertainen ”tahdon” riittää vastaukseksi. Kutsu pelastukseen on kutsu kestävään ja elävään iloon Herrassa.

Käy siis rohkeasti tielle kestävään iloon Herrassa. Voin vakuuttaa sinulle, että ”ilo Herrassa” on syvyydeltään sitä luokkaa, että siinä riittää ammentamista loppuelämäksi. Aloita tutkimusmatkasi jo tänään.

”Gaudete in Domino semper: iterum dico, gaudete” / ”Iloitkaa aina Herrassa! Sanon vielä kerran: iloitkaa!” (Fil. 4:4)

Pohdittavaa

Kuinka pahoin olen kiinni ajallisessa? Olenko minäkin etsimässä vain ajallista siunausta Herralta? Miksen mieluummin siirtyisi syvemmälle hänen kestävään iloonsa?