Joulunajan aloittaa adventin aika, joka kestää aina neljän sunnuntain yli. Jokaisella adventtisunnuntailla on oma aiheensa: nöyrtymisen-, kunnian- ja hengen adventit sekä neljäs pyhä adventti.

Kaikkia neljää adventtia yhdistää kuitenkin sama teema Herran Jeesuksen tulemuksesta – tarkoittaahan sana ’adventti’ (latinan ”adventus Domini”) Herran saapumista ja tulemista.

Adventti on odotusta. Minä tulen herätyskristillisestä taustasta, joten luulin pitkään, että adventin aika on vertauskuva Kristuksen paluun odotuksesta. Sopii se siihenkin – ja tuokin puoli on hyvä muistaa.

Ensimmäinen adventtisunnuntai muistuttaa seurakuntaa siitä, ettei Jumala ei ole kaukana meistä, vaan hän lähestyy kansaansa antaakseen sille pelastuksen uuden ajan. Pelastuksen uusi aika on jo tänään – se on Herra Jeesus Kristus meissä.

Adventin ajan tekstit sopivat hyvin siihen, että puhutaan niistä asioista, joista ulkoisesti seurakunta tunnistetaan, kuten ”rakkaus, ilo, rauha ja toivo”. Puhe näistä teemoista saa kirkon vaikuttamaan jonkinlaiselta ”hyvyyden tavaratalolta”.

Adventin tekstit antavat meille oivan mahdollisuuden puhua adventista, jolla on vahva sanoma jokaiselle ihmiselle. Adventin sanoma on suurempi kuin pelkkä puhe hyvästä tahdosta ja mukavista asioista, joita me Herran omat seurakuntana välitämme omassa ajassamme ihmisille.

Adventti tuo jokaisen paljon suuremman sanoman äärelle. Se on sanoma odotuksesta ja siitä, miten Jumalan valtakunta tulee esiin askel askeleelta ihmisten keskellä. Adventin sanoma on paljon suurempi, mitä osaat ehkä odottaakaan.

Tänään tahdon avata sinulle näkymän adventin matkan odotukseen. Kuljen yhdessä kanssasi Vanhan testamentin odotuksen kautta adventin paikalle, jolta et ehkä osaa ajatella tänään löytäväsi itseäsi.

Jeremian aikalaisten odotukseen

Aloitan adventin matkan kaukaa Jeremian ajalta. Jo tuolloin Jumala oli tietoinen valtakuntansa tulemisesta. Jeremia sai olla hänkin osa Jumalan suurta suunnitelmaa, kun hän sai armon julistaa sen ajan koittamisesta, josta mekin tänään puhumme.

Riittää, jos tuntee Jeremian tilanteen ja siirtyy hetkeksi kaikkitietävän lukijan paikalta hänen asemaansa. Luvun alussa lukija tuodaan sisään kertomukseen:

”Juudan kuninkaan Sidkian kymmenentenä hallitusvuotena – se oli samalla Nebukadnessarin kahdeksastoista hallitusvuosi – Jeremialle tuli sana Herralta. Babylonian kuninkaan sotajoukko piiritti silloin Jerusalemia. Profeetta Jeremia oli pidätettynä Juudan kuninkaanlinnan päävartiossa, jonne kuningas Sidkia oli hänet sulkenut. Jeremia oli näet profetoinut kuningasta vastaan…” (Jer. 32:1-3a)

Jeremian sanojen perusteella elettiin vuotta 588/587 eKr. päätellen siitä, että Sidkia nousi valtaistuimelle 598/597 ja Nebukadnessar 605/604 eKr. Jälkimmäisen hallintoon kuului vajaa vuosi ennen virallista kruunaamista uudenvuoden päivänä. Jeremia oli tuolloin Jerusalemissa päävartiossa pidätettynä oman kuninkaansa käskystä. Babylonian sotajoukot olivat tuolloin piirittäneet Jerusalemia noin vuoden ajan ja tilanne näytti Jerusalemista katsottuna toivottomalta.

Lisäksi Jeremia profeettana tiesi Jumalan ilmoituksen perusteella, että piiritys tulisi päättymään Jerusalemin tappioon ja pakkosiirtolaisuuteen vieraalla maalla. Ja me tiedämme, että tämä toteutui noin vuosi näiden luvun 32 tapahtumien jälkeen. Konflikti oli siis parhaillaan menossa eikä se ollut kaukana; liiankin lähellä, etenkin Jeremian kannalta, kun häntä kohdeltiin oman kuninkaan vihollisena samaan aikaan, kun ylivoimainen vihollinen piiritti kaupunkia.

”Vielä toistamiseen Jeremialle tuli Herran sana hänen ollessaan vangittuna päävartiossa:” (Jer. 33:1)

Jeremia oli edelleen vangittuna, kun Herra antoi hänelle toisen profetian. Tämä profetia tuo meidät aikaan, jota itse elämämme päivittäin. Sekin on odotuksen aika. Katso ja kuuntele, miten Jeremia odotti Jumalan lupausta täyttyväksi.

”’Aika tulee’, sanoo Herra, ’jolloin minä täytän Israelin ja Juudan heimoille antamani lupauksen. Kun se aika koittaa, Daavidin suvusta nousee Vanhurskas Verso. Hän saattaa maassa voimaan oikeuden ja vanhurskauden. Niinä päivinä Juuda saa avun, ja Jerusalem elää turvassa. Häntä kutsutaan tällä nimellä: ’Herra on meidän vanhurskautemme’” (Jer. 33:14-16)

Mitä luulet Jeremian ja kohta hänen aikalaistensa odottaneen tämän profetian edessä?`Tarkoitan sitä, että minkälaisia ajatuksia ja suunnitelmia heillä ehkä oli siitä, miltä lupauksen toteutuminen tulee näyttämään? Jeremia itse istui vankeudessa Jerusalemissa ja odotti hetkeä, kun Jerusalemin puolustus lopullisesti murtuisi ylivoimaisen vihollisen edessä ja ne profetiat, joiden takia hän vankeudessa istui, toteutuisivat omalla karmealla tavallaan. Hän ei varmasti iloinnut Jerusalemin hävityksestä, mutta hän näki sen Jumalan tarkoituksena. Se auttoi häntä hyväksymään sen, mitä tapahtuisi.

Entä mitä luulet pakkosiirtolaisuudessa eläneen juutalaiskansan odottaneen näiden Jeremian sanojen merkitsevän? Odottivatko he näkevänsä Jerusalemin ensin kukistuvan vai ajattelivatko he suuren kuninkaan nousevan ja vapauttavan heidät Babylonian ikeestä? Tuskin he ainakaan odottivat sitä, mitä tapahtui Betlehemissä puoli vuosituhatta myöhemmin…

Entä mitä odotti se ’niskuriporukka’, joka lähti Jeremian neuvon vastaisesti Babyloniaa karkuun Egyptiin ja otti Jeremian ja Barukin sinne mukaan vasten heidän tahtoaan? Ajattelivatko he ”Vanhurskaan Verson” nousevan kenties Egyptistä heidän ihanan liittolaisensa riveistä?

Ja miten homma sitten toteutui

Nyt tietenkin me jälkiviisaat – myöhään syntyneet – voimme aina röyhistää rintaa ja kertoa tietämättömille varhaisille sukupolville, että Luukkaan evankeliumin toisesta luvusta löytyy se, mitä todella tapahtui! Sieltä voit itse asian lukea:

”Ja tapahtui niinä päivinä, että keisari Augustukselta kävi käsky, että kaikki maailma oli verolle pantava… teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa…” (Luuk. 2:1-20)

Voimme kertoa saman juutalaisille tänäkin päivänä. Teiltä puuttuu Messias, mitä te häntä enää odotatte – hän on tullut jo. Se on jo tapahtunut – ja tapahtui muuten jotain aivan muuta, mitä Jeremia tai hänen aikansa juutalaiset odottivat. Ja tapahtuipa asioita melkoisesti myös välissä olleen puolen vuosituhannen aikana.

Kuka olisi arvannut, mistä profetiassa oli kyse! Ei osannut Jeremia ennustusta varmaankaan myöhempiin tapahtumiin liittää – tuskin hän osasi edes nimetä, jotka edelsivät sitä. Jumala oli toki antanut hänelle profetian ja tarkan tiedon, mutta eipä Jeremia osannut nähdä sitä, minkälaisesta odotuksesta ja adventin ajasta oli kyse. Eipä hän osannut arvioida sen enempää tapaa miten kaikki toteutuisi kuin sitäkään, kauanko tapahtumien toteutuminen ottaisi aikaa.

Eikö vain olekin helppoa olla jälkiviisas? On niin helppoa lukea profetian sanaa, jonka näkee tapahtuneen jo historiassa. Mutta asia ei ole aivan näin saletti ja yksinkertainen, vaikka me tässä muutaman askeleen Jeremian aikalaisia lähempänä profetian huipennusta olemmekin.

Tässäkö oli koko odotus?

Tahdon haastaa sinut lukemaan uudelleen Jeremian profetian. Puhuiko Jeremia siinä vain Kristuksen syntymästä? Puhuiko vain siitä, mitä Jeesus teki maanpäällä? Puhuiko hän vain Kristuksen uhrikuolemasta? – No, ei puhunut. Luetaanpa vielä kerran Jeremian profetia:

”’Aika tulee’, sanoo Herra, ’jolloin minä täytän Israelin ja Juudan heimoille antamani lupauksen. Kun se aika koittaa, Daavidin suvusta nousee Vanhurskas Verso. Hän saattaa maassa voimaan oikeuden ja vanhurskauden. Niinä päivinä Juuda saa avun, ja Jerusalem elää turvassa. Häntä kutsutaan tällä nimellä: ’Herra on meidän vanhurskautemme’”(Jer. 33:14-16)

Jeremian profetia puhuu jostain, mikä on vielä paljon enemmän kuin adventin odotus – Herran syntymän juhlan edeltäjänä. Hän puhui paitsi ”Vanhurskauden Verson” syntymästä, myös siitä, mistä Jeesus puhui opetuslapsilleen yli 30 vuotta meidän ihastelemien syntymätapahtumien jälkeen. Ja Jeesus ei puhunut tuolloin edes ajasta, jossa hän eli, vaan hän puhui myös tulevasta ajasta.

Tulipa Jerusalem tuhottua siinä välissä vielä toisenkin kerran. Ja onpa Jeremian valtavan profetian toteutuminen merkinnyt Uuden testamentin aikalaisten elämässä aina vain lisääntynyttä ahdistusta ja tuhoa. Se ei ollut profetia auvoisista ajoista tai helposta pelastuksesta. Se ei ehkä ole vieläkään vastannut sitä uutta suuruuden aikaa, mitä Jeremia ja hänen aikalaisensa odottivat. Mutta tiedätkö, että sekin aika vielä tulee – ja se on meilläkin yhä edessä päin!

Mitä siis merkitsee Jeremian profetia, Jeesuksen tulemus ja hänen valtakuntansa murtautuminen meidän todellisuuteemme tänään? Odotammeko me ihanaa ja helppoa suuruuden aikaa – seurakunnan kukoistuksen aikaa ja jotain valtavan hienoa ja kaunista? Odotammeko näkevämme sen, että me uskovat koko seurakuntana olemme siunatut tässä ajassa ja Kristuksen valta murtautuu esiin sellaisella voimalla, mitä me janoamme nähdä? Tietenkin odotamme sen tapahtuvan hyvässä järjestyksessä ja suurena sellaisena ruusuisena herätyksen aikana.

Olemmeko tässä samanlaisia kuin Jeesuksen ensimmäiset opetuslapset, jotka iloitsivat kehällisistä asioista? Iloitsemmeko siitä, että henget tottelevat meitä ja sairaat paranevat vai iloitsemmeko mieluummin siitä, että Jumalan aika etenee vääjäämättä ja kello käy ahdistuksesta huolimatta meidän eduksemme?

Kysyn vielä uudelleen, että olemmeko me tänään yhtään sen näkevämpiä, mitä olivat Jeremia ja kumppanit, mitä tulee niihin odotuksiin, mitä meillä on Herran paluuta koskien.

Jeesus nimittäin näki tämän ’vääristymän’ omiensa odotuksessa. Ehkä hän sen vuoksi jätti meille ennussanan ja profetian siitä, mitä on tuleva niinä päivinä, kun Jumalan valtakunta ja ”Vanhurskauden Verso” murtautuvat lopullisesti esiin ajassa. Jeesus ennusti sen, mitä tapahtuu silloin, kun suuret lupaukset toteutuvat ja viimeiset sinetit avataan. Minäpä kerron sinulle, mitä Jeesus on sanonut:

”Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kaikki lamaantuvat pelosta odottaessaan sitä, mikä on kohtaava ihmiskuntaa, sillä taivaiden voimat järkkyvät.” (Luuk. 21:25-26)

Lupaus ”Vanhurskauden Verson” ajan koittamisesta ei ehkä synnytystuskin näkökulmasta miellytä meitä. Jeesuksen ennustus kertoo jotain niistä tämän maailman ajan tuskista, jotka täyttyvät ennen, kuin uutta voi täydessä mitassa murtautua esiin. Jokainen äiti tietää sen, mitä on se tuska, kun uusi elämä alkaa tulemaan ulos kohdusta. Kyseessä ei kuitenkaan ole ’tuska tuskan vuoksi’:

”Silloin nähdään Ihmisen Pojan tulevan pilven päällä suuressa voimassaan ja kirkkaudessaan. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.” (Luuk. 21:27-28)

Synnytystuskat edeltävät uuden syntymää. Herran omat eivät säiky näitä tuskia, koska he tietävät olevan syntymässä jotain sellaista, mitä he ovat koko elämänsä ajan odottaneet. Tapahtuu vihdoin se viimeinenkin silaus siitä, mitä Jeremia sai jo profetian kautta nähdä. Sanokaamme tuolloin toisillemme: ”nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä.”

Jeesus jatkaa profetiaa opetuksella viikunapuusta. Jos me ihmiset osaamme nähdä viikunapuun kasvusta kevään läheisyyden, me osaamme nähdä maailman synnytystuskasta Herran ”Vanhurskaan Verson” tulemisen.

”Hän esitti heille myös vertauksen: ’Katsokaa viikunapuuta, tai mitä puuta tahansa. Kun näette sen puhkeavan lehteen, te tiedätte ilman muuta, että kesä on jo lähellä. Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että Jumalan valtakunta on lähellä.

Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.” (Luuk. 21:29-33)

Ollakseni täten aivan rehellinen, emme ole mekään osuneet aivan kohdalleen omissa arvoissamme maailman ajan lopun ennustajina. Emme me eikä meitä edeltäneet sukupolvet. Silti tämänkin päivän synnytyspoltot kertovat meille Jumalan valtakunnan tulevan vääjäämättä. Emme ehkä ole tänä adventin aikana juuri sen viisaampia, mitä Jeremian aikalaiset profetian toteutumisen suhteen, mutta me voimme silti odottaa ja uskoa niin kuin hekin tekivät.

Olemme samassa tilanteessa Jeremian aikalaisten kanssa. Meillä on monesti selkeät odotukset siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi, mutta ovatko meidän käsityksemme niistä aina niin selkeät. Jeremian aikalaiset elivät hekin synnytyspolttojen keskellä – ja niin elämämme myös me.

Jumalan valtakunnan tuleminen ja Jumalan suunnitelmat tapahtuvat hämmästyttävällä tarkkuudella. Se on jotain muuta kuin meidän ihmisten valtakunnat ja suunnitelmat. Meidän suunnitelmamme tapahtuvat yleensä vain vähän sinne päin ja toteutuminen on sekin usein jotain muuta kuin mitä olimme mielissämme suunnitelleet.

Jumalan valtakunta on siinä erilainen kuin ihmisten rakennelmat, että se tulee ja täyttyy Jumalan suunnitelmassa juuri niin kuin hän on hyväksi nähnyt. Jokainen ennussanan piirto toteutuu. Ja kun asiat lopulta tapahtuvat, me ihmiset hämmästelemme sitä, mitä Jumala on suunnitelmillaan tarkoittanut. Hänen suunnitelmansa ovat paljon enemmän, mitä me odotimme.

Adventin sanoma on enemmän

Jeremian profetia ja adventin odotus kiteytyvät lukemamme Jeesuksen ennustuksen loppusanoihin. Jeesuksen kuvaus valtakuntansa lopullisesta tulemisesta ja vertaus odottamisesta viikunapuu allegorian sanoin avaavat meidän eteemme todellisen adventin.

Jeesus lopettaa adventin odotuksen sanoman kehotukseen – joka puhutelkoon tänään meitä jokaista. Hän ei lupaa pelkkää kaunista ja kivaa – siunauksia tai sitä, että uusi valtakunta syntyisi koko kirkkaudessa aikaamme ilman synnytystuskia.

Oleellisempaa kuin se, miten kaikki on lopulta tapahtuva, on se, että meidän sydämemme elää lakkaamatta adventin ’tilassa’. Ei ole ollenkaan niin tarpeellista nähdä oikein ja tarkasti sitä, miten Herra kaiken lopulta tekee. Oleellisinta meidän kannaltamme on oma tilamme adventin aikana.

Tästä Jeesus muistuttaa vielä ennustuksensa loppukehotuksessa:

”Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät niin kuin ansa. Sitä päivää ei vältä yksikään, joka maan päällä elää.” (Luuk. 21:34-35)

Me tulemme kohtaamaan maailmanlaajuista kärsimystä, pysäyttämättömiä mullistuksia – emme mitään jatkuvaa ihanaa kehitystä siten, miten ”maailman rauha ja ihmisten hyvä tahto” kehittyvät keskuudessamme täyteen mittaan kunnes valtaavat maailman. Päinvastoin Jeesus sanoo:

”Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät niin kuin ansa.”

Meidän jokaisen on oltava valmiit ja valppaat. Odottaminen on hänen odottamistansa. Se on aktiivista odottamista; ei ajan tappamista ja päivien laskemista. Se on valmistautumista siihen hetkeen, kun ”Vanhurskauden Verso” ottaa vallan ja tulee keskuuteemme täydessä kirkkaudessa.

Missä sinä ja minä olemme, kun Jumalan valtakunta tulee kaikessa voimassa? Ja tuo kysymys on jotain, minkä me kysymme itseltämme ja toisiltamme tänään, kysymme sen uudelleen illalla, kysymme taas huomenna, jne.

Seurakunnallisesti on kyse siitä, että miten seurakuntamme pysyy valppaana, kun Kristuksen tulemus lähestyy hetki hetkeltä ja maailman kärsimys ja synnytystuskat kasvat. Olemmeko me hereillä, vai onko maailman murhe ja kauhistus sokaissut meidät Kristuksen todellisuudelta tai mikä pahinta, onko se saanut meidät tuuditettua ikiuneen?

Miten sinä ja minä vastaamme Herran Jeesuksen Kristuksen heittämään haasteeseen tänään, ”niin ettei se päivä yllättäisi meitä niin kuin ansa”? Pohdi millä tavoin sinä olet kiusattu omalla kohdallasi turtumaan elämän edessä? Mitä sinun elämässäsi tarkoittaa käytännössä Jeesuksen sanat ”pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä”? Entä miten sinä teet oman osasi auttaaksesi ystäväsi ja lähimmäisesi hereille?

Miten me ajattelemme Herran lupausten toteutuvan omassa elämässämme? Onko meillä aina selvät sävelet siitä, miten Herra on täyttävä minkäkin Raamatun lupauksen tai rukouksessa ja profetiassa annetun sanan? Ehkä olisi viisainta ottaa lusikka kauniiseen käteen ja arvioida uudelleen näkemykset Jumalan lupauksista rukouksin ja kaikessa nöyryydessä. Se on kestävämpi tie kuin se ainainen vaatimuksen tie, jossa me muistutamme toistuvasti Herraa siitä, miten me tahdomme lupausten kohdallamme toteutuvan.

Ehkä me joudumme tunnustamaan niidenkin edessä oman ymmärryksemme vajavaisuuden? Ehkä lupaukset eivät täyty aina juuri siten kuin me odotamme niiden täyttyvän? Ja vielä kerran – olkoon adventin sanoma meille on tänään:

”Pitäkää varanne, etteivät juopottelu ja päihtymys tai jokapäiväisen elämän huolet turruta teitä, niin että se päivä yllättää teidät niin kuin ansa. Sitä päivää ei vältä yksikään, joka maan päällä elää.” (Luuk. 21:34-35)

Pohdittavaa

Mistä adventti puhuu minulle tänään?
Olenko minä hereillä vai elänkö jonkinlaisessa valveunessa?