Tämä on viimeinen osa saarnasarjaa, jonka teemana on ollut ”seurakunnan kulmakivi”. Sarjassa olemme seurakuntana palanneet yhden ja ainoan kulmakiven ääreen tarkastelemaan häntä – Jeesusta Kristusta.

Jos et ole vielä huomannut, niin paljastan sinulle nyt viimeisen osan kohdalla, että jokainen sarjan osa on paitsi avannut käsitellyn vertauskuvan, se on avannut sen pohjalta myös uuden näkökulman seurakuntaan ja itseemme. Vertauskuvat ovat täten tulleet jokainen lähelle meitä siinä, että ne ovat pakottaneet meidät katsomaan itseämme uusin silmin.

• Kristus kulmakivi – seurakunta rakennus

• Kristus seurakunnan pää – seurakunta ruumis

• Kristus esikoinen – seurakunta ’seuraa’ perässä ja tunnustaa esikoisen

• Kristus liiton laatija ja perusta – seurakunta liiton edunsaaja

Viimeinen viides osa piirtää eteemme sulhasen. Seurakunta puolestaan pukeutuu tässä vertauskuvassa morsiamen vaatteisiin. Sulhanen on mitä kaunein kuva siitä, miten Herra Jeesus sulhasena näkee morsiamen ja määrätietoisesti toimii saattaakseen morsiamen tulevaisuudessa uuteen arvoon vaimonaan. Niin kuin sulhanen katsoo morsianta, niin katsoo Kristus seurakuntaa.

Kristus sulhasena on voimakkaasti eskatologinen kuva, minkä vuoksi tämä on paras mahdollinen vertauskuva päättää tämä sarja.

Kun Raamattu puhuu Kristuksen toisesta tulemuksesta, siihen liittyy melko usein vertauskuva sulhasesta, hääjuhlasta ja morsiamesta. Vertauskuvassa Kristus on sulhanen, joka ei tule hakemaan epämääräistä hänelle uskollisten joukkoa, vaan erityisen silmäteränsä – valitun morsiamen – Kristuksen seurakunnan.

Hääjuhla – sulhanen ja morsian yhdessä

Uuden testamentin opetus Herran paluun päivän ylös otosta, liitetään Raamatussa aina seurakuntaan – ei yhteen uskovaan, vaan kaikkiin yhdessä. Herra ei tule noutamaan vain sinua tai minua, vaan koko seurakunnan. Se on kaikki tai ei mitään. Ehkä rikkain vertauskuva tästä tapahtumasta on hääjuhla – sulhanen ja morsian vihdoin yhdessä. Ajatus ei ole ensisijaisesti yksilössä, vaan seurakunnasta yhdessä.

Raamattu ei tahdo antaa sellaista kuvaa, että kohtaisimme sen enempää viimeisiä aikoja kuin suurta lunastuksen päivää yksilö ihmisinä yksin – tai edes yksin viimeisenä sukupolvena – juuri siihen aikaan ’joutuneina’ uskovina.

Raamattu tahtoo meidän mieluummin näkevän asian isommin ja kohtaavan niin pelon kuin ilon yhtenä seurakuntana – Kristuksen morsiamena, jota Kristus – sulhanen – niin rakastaa.

Toisin sanoen, vaikka kohtaisimme viimeiset päivät tai ylösnousemuksen tässä lihassa ja ruumiissa henkilökohtaisesti, kohtaamme ne samalla seurakuntana yhdessä kaikki sukupolvet mukaan lukien. Vaikka olisimme saaneet kutsun ikiroudan ihanaan maahan jo ennen viimeistä aikaa, olemme silti Kristuksen morsiamena läsnä myös sulhasen saapuessa. Kristuksen morsian on kokonaisuudessa läsnä ajassamme niin kuin se oli läsnä silloin, kun Kristus ylösnousi ja edelleen se tulee olemaan läsnä, kun Herra Jeesus tulee takaisin.

Voit kysyä, mitä merkitystä on sillä, että ajattelenko Kristuksen toisen tulemuksen yhteydessä koko seurakuntaa vai pelkästään tuossa ajassa eläviä uskovia? – Mielestäni siinä on suuri ero. Jos ajattelemme Kristuksen tulemista aikaan ja historiaan sidottuna tapahtumana niin kuin hänen syntymänsä maanpäällä ja ristinkuolemansa, tulee ajatus, että ne ihmiset, jotka ovat elossa silloin, kun Herran paluu tapahtuu, ovat erityisessä asemassa, koska he saavat kokea miltä ’morsiosta’ tuntuu, kun hänen rakas sulhasensa vihdoin saapuu häntä hakemaan. Siitä tulee vähän sellainen mieli, että aikaisemmat sukupolvet jäivät jostain paitsi. Melko usein sitä kuuleekin ihmisten puhuvan, että olisi se vain hienoa olla osallinen Kristuksen tulemisen päivään.

Mutta Raamattu ei puhu Kristuksen tulemisen yhteydessä siitä, että Herra tulee noutamaan vain siinä ajassa elävät uskovat hääjuhlaan. Kristus tulee hakemaan seurakuntansa, joka on odottanut hänen paluutaan jo siitä hetkestä, kun se on morsiamena kihlattu sulhaselle. Kristus ei hae kirkkauteen vain sitä osaa, joka elää tuona aikana, vaan koko morsiamen kaikessa loistossaan.

Ei ole kuin yksi morsian ja se on seurakunta. Se on se sama seurakunta, joka on odottanut sulhasta palaavaksi jo siitä lähtien, kun sulhanen lähti 40 päivää ylösnousemuksen jälkeen valmistamaan häämajaa morsianta varten.

Emmehän me laske itseämme osattomaksi Kristuksen ristintyöhönkään sen tähden, että emme itse eläneet silloin, kun Herramme ristiinnaulittiin ja maksoi sovitun hinnan morsiamestaan. Miksi ajattelisimme sen enempää, että jäämme jostain paitsi, kun elämme aikaa jolloin morsian odottaa sulhasta hakemaan itsensä taidolla valmistettuun häämajaan?

Väitän, että kenenkään ei tarvitse olla kademielellä siitä, että tapahtuuko Herran paluu minun aikanani vai vasta sen jälkeen, koska Kristuksen morsiamena olemme jokainen konkreettisesti osalliset sulhasen paluusta aivan siinä missä olemme osalliset kaikesta muustakin, mitä sulhanen on tehnyt.

Tämän näkemyksen vahvistaa apostoli Paavali, jonka kirjeestä on peräisin ehkä varhaisin eskatologinen opetus, jonka hän jakoi Tessalonikan seurakunnalle, joka odotti hartaasti Herran paluuta. Se kuuluu näin:

”Ilmoitamme teille, mitä Herra on sanonut: Me elossa olevat, jotka saamme jäädä tänne siihen asti kun Herra tulee, emme ehdi poisnukkuneiden edelle. Itse Herra laskeutuu taivaasta ylienkelin käskyhuudon kuuluessa ja Jumalan pasuunan kaikuessa, ja ensin nousevat ylös ne, jotka ovat kuolleet Kristukseen uskovina. Meidät, jotka olemme vielä elossa ja täällä jäljellä, temmataan sitten yhdessä heidän kanssaan pilvissä yläilmoihin Herraa vastaan. Näin saamme olla aina Herran kanssa. Rohkaiskaa siis toisianne näillä sanoilla.” (1. Tess. 4:15-18)

Ajatus tuntuu ehkä mullistavalta, mutta eikö koko ruumiin ylösnousemus ole jo sekin itsessään käsittämätön tapahtuma, joten miksipä Herra ei toteuttaisi tätäkin kirjoitusta juuri niin kuin se on kirjoitettu. Hurjalta se kuulostaa, mutta tämän minä uskon näkeväni.

Hääjuhla, morsian, sulhanen…

Uudessa testamentissa pelastusta ja taivaallista autuutta verrataan usein heprealaiseen hääjuhlaan ja sen eri vaiheisiin (Matt. 22:1-; Matt. 25:2-). Seurakunta on morsian, Kristus on sulhanen ja hääjuhla on pelastushistorian juoni.

Kristuksen toista tulemista edeltävä aika voidaan tulkita kihlausajaksi. Tämän päivän seurakunta on kihlattu Kristukselle. Yhdistyminen tapahtuu, kun Herra on noutanut seurakunnan ’häähuoneeseen’. Ja pian tuon jälkeen vietetään Karitsan hääjuhlaa (Ilm. 19:7-9). Morsiamesta tulee vaimo ja sulhasesta hänen miehensä. Mitä on ajassa valmistettu, täydellistyy ikuisuudessa.

Seurakunta on Kristuksen morsian ja sellaisena se osallistuu hääjuhlan kaikkiin eri vaiheisiin ajassa. Ja morsiamella tarkoitan uskovia kaikkina aikoina. Vertauskuvassa morsian on yksi ja sama, vaikka hän esiintyy eri tilanteissa ja hääjuhlan vaiheissa. Samoin pelastushistoriassa on aina kyse yhdestä seurakunnasta – ei yksilöistä tai sukupolvesta vain tietyssä ajassa. Uskovina osuutemme on samaistua seurakuntamorsiameen ja kuulua siihen – sen jälkeen kaikki Kristuksen työ koskettaa meitä seurakuntamorsiameen liitettyinä. Kristus ei nouda osaa ’morsiamesta’, vaan koko morsiamen!

Kristus puolestaan on sulhanen. Hän on samoin yksi, jakamaton ja iäti oleva. Kristus sulhasena on sama sulhanen, joka ilmestyi ”Herran enkelinä” jo Vanhan testamentin sivuilla. Hän on sama sulhanen, josta luemme evankeliumeista. Hän on edelleen sama sulhanen, joka ilmestyy ja toimii Apostolien teoissa, Uuden testamentin kirjeissä, kirkkohistoriassa, meidän aikanamme ja vielä Ilmestyskirjan apokalyptisessä kerronnassa.

Heprealainen hääjuhla on kertomuksen juoni, joka yhdistää nämä kaksi: sulhasen ja morsiamen. Se on tarinan kehys, joka nuotittaa sulhasen ja morsiamen tulemisen yhteen ja siitä, miten he löytävät toinen toisensa. Se on kaunis tarina siitä, miten ’tyttö’ ja ’poika’ monien vaiheiden jälkeen saavat toisensa. Se on myös selkeä Raamatun vertauskuva siitä, miten Jumala valmistaa ja hakee oman kansansa suureen iloon. Yhtä varmaa kuin hääjuhlassa on tytön ja pojan liiton toteutuminen, on seurakunnan ja Kristuksen rakkaustarinan onnellinen päätös.

Miksi hääjuhla on vertauskuvana?

Heprealaiseen hääjuhlaan liittyvä vertauskuva pelastushistoriasta on kaunis, mutta minkä tähden Herra on valinnut juuri sen vertauskuvaksi? Se on niin täydellinen vertaus, että olen miettinyt, olisiko heprealaisen hääjuhlan kaava Jumalan ajatuksissa muotoutunut nykyiseen muotoonsa, jotta näkisimme sen kautta kirkkaammin hänen työnsä seurakuntamorsiamen hyväksi.

Lähdetään liikkeelle lyhyen psalmin (Ps. 127) tekstistä, joka antaa viitekehyksen hääjuhlalle. Se on päällekirjoituksen mukaan Salomon psalmi. Psalmin loppupuolella puhutaan lapsista – erityisesti pojista – siunauksena isälleen (Ps. 127:4-5). Tästä syystä psalmista on tullut ’hääpsalmi’. Luetaanpa se.

”Jos Herra ei taloa rakenna, turhaan näkevät rakentajat vaivaa. Jos Herra ei kaupunkia vartioi, turhaan vartija valvoo. Turhaan te nousette varhain, turhaan valvotte myöhään ja raadatte leipänne tähden. Yhtä lailla Herra antaa omilleen, vaikka he nukkuisivat.

Lapset ovat Herran lahja, kohdun hedelmä on hänen antinsa. Kuin nuolet soturin kädessä ovat nuorena saadut lapset. Onnellinen se mies, jonka viini on nuolia täynnä! Hän ei jää tappiolle, kun hän kaupunginportissa käräjöi vihamiestensä kanssa.” (Ps. 127)

Varsinainen syy, minkä tähden nostan psalmin hääjuhlan tarkastelun lähtökohdaksi siinä, että hääjuhlassa se muistuttaa meitä ’morsianta’ Jumalan osuudesta onnistuneen avioliiton antajana.

• Ensimmäiseksi psalmi muistuttaa meitä Jumalan välttämättömästä osuudesta kaikessa, mikä tuottaa todellista elämää (Ps. 127:1-2).

• Toiseksi psalmi on heprealaisessa hääjuhlaperinteessä nk. ’avioliitto’ psalmi, ja se lähes poikkeuksetta lauletaan jokaisessa hääjuhlassa.

• Psalmi tulee esiin hääjuhlassa sulhasen kotitalon pihalla sen jälkeen, kun on rukoiltu ja luettu kirjallinen avioliittosopimus sekä siunaus. Tällöin morsiuspari juo yhteisestä viinimaljasta, ja heidän ylleen luetaan psalmin sanat: ”Niin kuin nuolet sankarin kädessä, niin ovat nuoruudessa synnytetyt pojat.” (Ps. 127:4).

Toisin sanoen tämä hääpsalmi muistuttaa morsiusparia sekä hääjuhlavieraita juhlan hengellisestä luonteesta siinä, että ainut kestävä pohja avioliiton rakentamiseksi on Jumalan työssä. Jumalan antama siunaus on se osa, joka tekee liitosta kestävän.

Kun seuraavaksi käymme läpi heprealaisen hääjuhlan vaiheet eskatologisen vertauskuvan näkökulmasta, pidä mielessäsi psalmin 127 sanat. Nimittäin koko vertauskuva sulhasen ja morsiamen matkasta hääjuhlaan ja edelleen aviopariksi on Jumalan työtä. Samoin Isä on läsnä poikansa Kristuksen ja hänen morsiamensa seurakunnan hääjuhlassa.

Heprealaisen hääjuhlan vaiheet

Käydään vielä läpi heprealaisen hääjuhlan vaiheet ja peilataan hääjuhlan symboliikkaa siihen, miten Jumala on läsnä yhtä lailla ikuisessa hääjuhlassa, jota kohdin me jokainen Kristuksen seurakuntamorsiamessa tälläkin hetkellä matkaamme.

Matkaamme aikeesta kihlautua kulkee hääjuhlan kautta avioliittoon, millaisena se on vertauskuva Jumalan pelastussuunnitelmasta ja hyvistä aikeista seurakuntaa kohtaan.

• Liikkeellepaneva sysäys avioliittohankkeelle tulee sulhasen isältä. Sulhasen isä järjestää avioliiton parhaan ennalta tietämyksen ja harkinnan perusteella, joka hänellä. Isä täten valitsee sopivan morsiamen pojalleen. Samalla tavalla Isä on valinnut seurakunnan morsiameksi pojalleen jo ennen aikojen alkua, mistä Jeesus todistaa jäähyväisrukouksessa: ”Minä rukoilen heidän puolestaan. Maailman puolesta minä en rukoile, vaan niiden, jotka sinä olet minulle antanut, koska he kuuluvat sinulle.” (Joh. 17:9)

• Sulhanen kosii isän valitsemaa ja hänelle osoittamaa nuorta naista. Sulhanen antaa naiselle ja hänen isälleen aviosopimuksen merkiksi siitä, että hän tahtoo ja aikoo kihlata hänet. Mitään ei tehdä salassa ja hankkeeseen ryhdytään kaikella vakavuudella. Sama koskee sitä, kun Jeesus lähestyy seurakuntaa ’kihlatakseen’ hänet.

• Avioliittohanke ei kuitenkaan etene ilman nuoren naisen hyväksyntää. Saadakseen vastauksen kosintaan, sulhanen kaataa viiniä kuppiin ja asettaa sen naisen eteen. Jos nainen hyväksyy sulhasen tarjouksen, hän juo kupista. Jos hän päättää odottaa toista miestä, hän siirtää lasin kauniisti syrjään. Jeesuksen sanoissa, joita käytämme ehtoollisen asettamisessa, on jotain samaa ”Sitten hän otti maljan, kiitti Jumalaa, antoi heille ja sanoi: Juokaa tästä, te kaikki. Tämä on minun vereni, liiton veri, joka kaikkien puolesta vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.” (Matt. 26:27-28)

• Jos nainen hyväksyy kosinnan, sulhanen maksaa morsiamesta rahan. Tätä kauppasummaa kutsutaan ”morsiamenhinnaksi”. Morsiamenhinnasta oli tapana neuvotella (1. Moos. 34:12). Se oli tavallisesti 50 hopeasekeliä (5. Moos. 22:29; 2. Moos. 22:16). Kihlauduttaessa summa maksettiin kokonaan tai osittain morsiamen isälle, joka käytti osan siitä morsiamen tarpeisiin. Morsiamenhinnan maksamisesta alkaen morsianta pidettiin sulhasen omana – hänelle luvattuna. Sulhanen siis maksoi hinnan naisesta, että hänestä tuli hänen morsiamensa. Kun taas ajattelet vertauskuvaa, niin Jeesus sulhasena on maksanut kovan hinnan morsiamestaan vuodattamalla oman verensä (1. Kor. 6:20; 1. Piet. 1:18-19).

• Seuraavaksi sulhanen antaa morsiamelle henkilökohtaisesti, tarkkaan valittuja lahjoja. Lahjojen tarkoitus on osoittaa morsiamelle, miten paljon sulhanen arvostaa häntä. Lahjat auttavat morsianta muistamaan sulhasensa pitkän kihlausajan aikana, jonka he ovat erillään toisistaan. Jotkut lahjoista voivat olla tarkoitettu käytettäväksi häähuoneessa ja yleensä lahjat on annettu morsiamen kaunistukseksi. Mitä tulee seurakunnan morsiuteen, niin eipä meidän sulhasemme ole jättänyt morsiantaan yksin odottamaan ilman asianmukaisia lahjoja: ”Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.” (Joh. 14:26) ja ”Hän nousi korkeuteen vangit voittosaaliinaan, hän antoi lahjoja ihmisille” (Ef. 4:8).

• Pari on tässä vaiheessa virallisesti kihlattu. He ottavat kumpikin erikseen rituaalisen kylvyn, joka vertauskuvallistaa puhdistautumista. Naista kutsutaan tästä eteenpäin aina morsiameksi ja miestä sulhaseksi. He ovat lain edessä sidotut toinen toisiinsa. Jos he tahtovat erilleen, heidän pitää erota. Kummallekin on selvää, että tämä prosessi tulee loppumaan hääjuhlaan, joka sitten täydellistää heidän solmimansa kihlauksen. Kyse on enää ajasta.

• Hääjuhla kuitenkin odottaa vielä ’kaukana’ tulevaisuudessa. Yleensä hääjuhlaa vietettiin aikaisintaan vasta yhden tai kahden vuoden kihlauksen jälkeen. Tämä aika oli varattu siihen, että morsian ja sulhanen valmistautuivat paitsi hääjuhlaan myös yhteiseen elämään siitä eteenpäin. Kihlauksen ajan sulhanen ja morsian käyttivät kumpikin tahollaan valmistuakseen avioliittoon. Tänä aikana morsian ja sulhanen eivät tapaa toisiaan. Ei ole täten ollenkaan ihme, että Jeesus antoi seurakunnalle lahjaksi Pyhän Hengen todistamaan ja muistuttamaan itsestään (Joh. 14:16-18).

• Kihlauksen ajan morsian peittää kasvonsa julkisilla paikoilla, mikä viestittää sitä, että hänet on erotettu ja pyhitetty tulevalle miehelleen. Hänet on valmistettu siihen asemaan. Samoin seurakunta on puhdistettu ja siten erotettu Kristukselle jo tässä ajassa, kun odotamme sulhasen saapuvan (Titus 3:5; Ef. 5:25– 26; 2. Kor. 11:2).

• Valmistautumisen aikana sulhanen valmistaa häähuoneen morsiamelle isänsä taloon. Häähuone on se paikka, jossa morsian ja sulhanen lopullisesti vahvistavat avioliiton ja heidän liittonsa näin täydellistyy avioliitoksi kaikkien tietoon. Se on samalla heidän hääyönsä vieton paikka – morsiussviitti.

• Häähuone on kaunis ja sen pitää vastata vaatimuksiin, joita sulhasen isä sille asettaa. Isän pitää kelpuuttaa sulhasen valmistama häähuone. Tästä ei liene vaikea löytää yhtymäkohtaa pelastushistoriaan: ”Minun Isäni kodissa on monta huonetta – enhän minä muuten sanoisi, että menen valmistamaan teille asuinsijan. Minä menen valmistamaan teille sijaa mutta tulen sitten takaisin ja noudan teidät luokseni, jotta saisitte olla siellä missä minä olen.” (Joh. 14:2-3)

• Kun sulhanen on saanut valmiiksi häähuoneen, hän palaa morsiamen luo. Morsian saa vihjeen ajankohdasta, milloin tämä mahdollisesti tulee tapahtumaan, mutta silti hän ei tiedä tarkkaa hetkeä tai päivää. Hänellä on varma tieto sulhasen tulosta, mutta hänen pitää olla valmistautunut, koska hän ei tiedä tarkkaa aikaa. Samoin seurakunta tietää Kristuksen palaavan ja voi seurata aikojen merkkejä, mutta tarkkaa hetkeä se ei tiedä (Matt. 16:3; Matt. 24:36).

• Kun morsian saa tiedon sulhasen paluun läheisyydestä, morsian pestään, meikataan ja puetaan kauniiksi. Hän jää odottamaan sulhasta hääasussa. Hän on tuossa hetkessä kuin kukka, joka on puhjennut kukkimaan.

• Sulhanen tulee seurueineen yöllä (ei koskaan päivällä) henkilökohtaisesti hakemaan morsiamen mukaansa. Hän on samoin pukeutuneena kaikkein kauneimpiin vaatteisiin ja päässään hänellä on kruunu.

• Morsian ja morsiusneidot odottavat joka yö sulhasta tulevaksi öljyä varattuna lamppuihinsa, jotta he voivat mennä sulhasta vastaan. Mutta kukaan ei tiedä sulhasen tulon tarkkaa hetkeä. Jeesuksen vertaukset ja Ilmestyskirjan kuva Kristuksen paluusta kertovat juuri tästä hetkestä (Matt. 24:36; Ef. 5:26; Matt. 25:1; Ilm. 14:14; Ilm. 21:2).

• Kun sulhanen sitten seurueineen lähestyy morsiamen kotia, sulhanen ei tule hiljaa ja salassa. Päinvastoin se on suuri ja julkinen tapahtuma. Sulhanen ilmoittaa tulostaan sofar-torvella tai huutaen. Tämä ei ole mikään morsiamen ryöstö, vaan se on hetki, jossa sulhanen huutaa rakkautensa kaikkien tietoon. Ajatus on siinä, että sulhasen paluu ei tapahdu salassa, vaan sulhasen tulo on jotain, minkä kaikki saavat tietää. Näin on oleva myös Kristuksen paluun päivänä. Hän ei nouda omiaan salassa, vaan tapahtuma on jotain suurta ja julkista (1. Tess. 4:16).

• Sulhanen ottaa morsiamen mukaansa ja vie hänet mukanaan omaan kotiinsa ja sinne valmistamaansa häähuoneeseen. Sulhasen ystävä puolestaan jää odottamaan häähuoneen ulkopuolelle ja odottaa siellä kuullakseen ”sulhasen äänen” julistaakseen avioliiton täydellistyneen. Tästä on kyse myös näissä Johanneksen evankeliumin sanoissa: ”Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen.” (Joh. 3:29)

• Ja kun avioliitto on sulhasen ystävän sanoin julistettu täydellistetyksi, häävieraat aloittavat juhlimaan. Mutta sulhanen ja morsian viettävät häähuoneessa vielä seitsemän päivää ja tällä välin häävieraat juhlivat ja juhlivat.

• Seitsemän päivän kuluttua sulhanen ja morsian tulevat yhdessä ulos häähuoneesta, mistä alkaa juhlien varsinainen hääateria, jossa kaikki kutsutut ovat täten läsnä. Morsian ei ole enää morsian, vaan hänestä on tullut vaimo. Tässä tullaan Ilmestyskirjan tuttuun kuvaan (Ilm. 19:7– 9; 21:9). Ja tähän juhlaan osallistuvat kaikki – taivasten enkeleitä myöten.

Lopuksi

Kun nyt ajattelet kuvaa hääjuhlasta ja sulhasesta – sitä, mitä Jeesus Kristus on tehnyt seurakuntansa eteen, on helppo todeta psalmin 127 sanoin, että kestävää on kaikki se, mitä Jumala tekee. Ei morsiamen rooli ole prosessissa kihlauksesta vaimoksi paljon muuta kuin vastaanottamista ja valvomista. Sulhanen ja hänen isänsä tekevät kaiken valmiiksi.

Samoin on seurakunnan laita. Me jokainen teemme omalta osaltamme päätöksen seurata Herraa ja olla hänelle uskollisia koko ’kihlauksen’ ajan. Tuona aikana meillä on varma tietämys Herramme paluusta, koska hän on antanut seurakunnalleen lahjoja, jotka muistuttavat hänestä ja kaunistavat seurakunnan valmiiksi ottamaan sulhasensa vastaan, kun tämä tulee öisenä hetkenä, jota kukaan ei tunne, todistamaan kaikelle maailmalle rakkaudestaan.

Jos jotain tahdon tästä hääjuhlasta kertovasta tekstistä jäävän sinun mieleesi, olkoon se siinä, ettei ole mitään väliä sillä, missä kohden historiaa olemme ja menemme, koska koko pitkä prosessi on vain sitä varten, että eräänä päivä olemme seurakuntamorsiamena valmiit käymään yhteiseen ikuisuuden viettoon Herramme Jeesuksen Kristuksen kanssa.

Emme ole osattomat mihinkään hääjuhlan tapahtumista, vaan osallisuutemme on siinä, että seurakunta – Kristuksen morsian on ikuinen. Vaikka emme ole yksilöinä osallistuneet jokaiseen pelastushistorian vaiheeseen, olemme silti olleet alati läsnä Jumalan ennalta tietämyksen kautta. Olemme osa pelastushistoriallista jatkumoa ja olemme seurakuntamorsiamessa olleet läsnä koko sen prosessin.

Kaikki tämä jo tapahtunut sekä se mikä on vielä tuleva, on osamme seurakuntana. Emme jää paitsi mistään. Kenenkään ei tarvitse olla kateellinen menneille sukupolville sen enempää kuin tulevillekaan siitä, mikä heidän ajallinen osallisuutensa pelastushistoriassa onkaan.

Me olemme Kristuksen morsiamena koko tämän juhlan läsnä ja vaikka matka hääaterialle tuntuu varsin pitkältä, niin se on kuitenkin lyhyt siinä, että hääateria on vasta alku kestävälle ja suurelle liitolle siitä eteenpäin.

Pohdittavaa

Miten kuva hääjuhlasta ja sulhasesta selventää Jumalan pelastussuunnitelmaa?