Pidän kiireettömästä kahdenkeskisestä dialogista kasvokkain. Monet elämäni käännekohdat ovat lähteneet liikkeelle kahdenkeskisestä keskustelusta, jossa kummatkin ovat läsnä ja etsivät yhteistä ymmärrystä.

Pidän hyvistä puheista. Suosittu amerikkalainen Ted-talk kuuluu suosikkeihini. Se on tällä hetkellä ainoa sarja, mitä jaksan mediasta seurata edes kerran kuukaudessa tahtiin. Ted-talk ei ole väriä ja loistetta, vaan siinä valokeilassa on yksi ihminen. Puhujat kertovat lyhyesti niistä asioista, joille he ovat elämänsä omistaneet ja joille heidän sydämensä palaa.

Hyvä puhe ei silti muuta mitään; se pitää kuulla, ottaa vastaan ja mieluusti jakaa. Tässä olemme taas dialogin äärellä. Vaikka pidän puheista ja keskustelusta, en pidä lainkaan puhelimesta, sähköpostista tai sosiaalisesta mediasta keskustelun välineenä. Ne ovat kelvollisia välineitä tiedon välittämiseen, mutta eivät keskusteluun.

Sosiaalisen median keskustelu on usein puhumista puhumisen vuoksi tai jatkuvia tiedonantoja omasta tai toisten elämästä. Harvoin sähköisessä maailmassa tapaa keskustelua, jossa ajatus on keskinäisen ymmärryksen jakaminen. Yleensä se on parhaimmillaankin vain sitä, että jokainen odottaa vuoroaan kertoa ’oman totuutensa’ ilman, että yrittäisi ymmärtää ensin toisen ’totuutta’.

Jeesuksen aikaan osattiin silloinkin puhua, käännyttää, huutaa omaa mielipidettä, mutta myös keskustella. Sekä kreikkalainen kulttuuri että juutalainen rabbiininen kulttuuri kannustivat kummatkin keskusteluun.

Evankeliumiteksteissä ei ole puutetta keskusteluista. Jeesuksen opetukset ja vertaukset vaikuttavat meistä saarnoilta ja puheilta, kun usein repäisemme ne irti muusta tekstistä. Jos luet tekstin huolella, huomaat Jeesuksen ’puheiden’ nivoutuvan melko usein keskusteluihin. Näissä keskusteluissa ei yleensä ollut läsnä kuin korkeintaan kourallinen ihmisiä. Usein ei Jeesuksen seurassa ollut kuin toinen ihminen. Voisin ottaa esimerkiksi miltei minkä tahansa opetuksen tai vaikkapa dialogin Nikodemuksen kanssa tai samarialaisen naisen kanssa kaivolla.

Median näkökulmasta Jeesus haaskasi aikaansa, koska hän olisi helposti voinut saavuttaa paljon suuremman joukon opetuksillaan. Väitän, että Jeesus tiesi paremmin. Mitä hyötyä olisi ollut tavoittaa sanomalla tuhannet korvat mutta ei yhtään sydäntä? Jos hän saavutti keskustelussa yhden sydämen, se oli paljon enemmän kuin ne tuhat mahdollista korvaparia.

Nostan esiin Jeesuksen keskustelusta yhden tekstin, joka on kirjoitettu kaikkiin kolmeen synoptiseen evankeliumiin (Matt. 17:1-13; Mark. 9:2-13; Luuk. 9:28-36). Se on mielenkiintoinen sen tähden, että muistamme sen oikeastaan kaikesta muuta paitsi juuri tuosta keskustelusta.

Se on teksti Jeesuksen, Mooseksen ja Elian kohtaamisesta kirkastusvuorella. Paikalla olivat myös opetuslapset Johannes, Jaakob ja Pietari – tällä kertaa todistajan ja sivustaseuraajan roolissa. Kertomus Jeesuksen kirkastumisesta on varsin ihmeellinen teksti.

Teksti nousee kertomuksesta lukijan eteen kuin varkain. Se hypähtää tekstistä esiin häkellyttäen lukijan, kun hän on ehtinyt tottua kulkemaan Jeesuksen seurassa maakunnissa ja tutustunut hänen perin inhimilliseen toimintaansa. Aivan kuin evankelistat muistuttaisivat lukijaa kesken matkan Jeesuksen ainutlaatuisesta kaksoisluonnosta: hän on täysi ihminen ja täysi Jumala.

Olen tekstin lukenut useat kerrat. Olen ihmetellyt Jeesuksen kirkkautta ja sitä, miten kaksi vuosisatoja sitten pois nukkunutta Vanhan testamentin merkkihenkilöä ovat täysissä voimissa Jeesuksen seurassa. Hämmästyksissäni olen ohittanut kokonaan sen, mitä Jeesus, Mooses ja Elia vuorella tekivät. Se on jäänyt minulle sivuseikaksi, vaikka kaikki kolme evankeliumitekstiä mainitsevat sen.

”Samassa heille ilmestyivät Mooses ja Elia, jotka keskustelivat Jeesuksen kanssa.” (Matt. 17:3)

”Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa.” (Mark. 9:4)

”Samassa siinä oli kaksi miestä, Mooses ja Elia, keskustelemassa hänen kanssaan. He ilmestyivät taivaallisessa kirkkaudessa ja puhuivat Jeesuksen poislähdöstä, joka oli toteutuva Jerusalemissa.” (Luuk. 9:30-31)

Minä pysähdyn miettimään ’ilmestymistä’, mutta Jeesus keskustelee Mooseksen ja Elian kanssa. Siinä he olivat kaikki kolme pitämässä neuvonpitoa ja keskustelemassa. Me ihmiset – opetuslapset mukaan lukien – keskitymme hämmästelemään ilmestystä ja kirkastumista, mutta Jeesus, Mooses ja Elia keskustelevat.

Oletko ajatellut, minkä takia he keskustelivat? Teksti ei sano, että Jeesus olisi opettanut Moosesta tai Eliaa. Teksti ei myöskään sano, että kirkkaudesta meidän aikaamme vierailulle piipahtanut kaksikko olisi tullut opastamaan Jeesusta. Olen varma, että Jeesus oli täysin ajan tasalla tehtävästään. En siis usko, että kyse oli opastavasta neuvonpito.

Uskon keskustelun olleen rakentava keskustelu. Ehkä se oli keskustelu, jossa etsittiin yhteistä ymmärrystä ja katsottiin vielä kerran yhdessä ’pelikirjaa’. Ehkä se oli sellainen keskustelu, mikä käydään urheilumaailmassa joukkueen kanssa ennen ratkaisuhetkeä. Siinä ei enää luoda uutta, vaan keskitytään kohtaamaan yhdessä ratkaisun hetket.

Opetuslapset olivat paikalla todistamassa kirkastusvuoren tapahtumia, joten uskon Jeesuksen valinneen tietoisesti kohdata Vanhan testamentin merkkihenkilöt keskustelun merkeissä. Jeesus olisi voinut vaikkapa saarnata Moosekselle ja Elialle, mutta hän valitsi keskustella heidän kanssaan.

Mikä olisi voinut ollut vahvempi viesti opetuslapsille Jumalan valtakunnan tavasta toimia yhdessä kuin keskustelu? Se oli varmasti hyvä esimerkki opetuslapsille siitä, miten syntyvät seurakunta tulee sekin rakentumaan keskustelun ja yhteisen ymmärryksen varaan.

Seurakunta ei ole saarnojen ja puheiden luvattu maa. Se on yhteisen tekemisen ja yksimielisten sydämien tyyssija. Seurakunta on Jumalan pyhien yhteys. Se on kokoontuminen yhteisen mission äärelle. Se on yhteisen mission jakamista. Seurakunta ei ole ”yksi tekee ja toiset katselee” -kulttuuria, vaan se on yhteisen mission jakamista. Me voitamme yhdessä, iloitsemme yhdessä, itkemme yhdessä. Seurakunnan pitäisi olla täten myös keskustelun ja yhteisen ymmärryksen tutkimisen kehto.

Jeesus antoi meille esimerkin siitä, miten tehtävämme on yhteinen. Hänellä oli aina aikaa keskusteluun. Hänelle oli tärkeämpää löytää yhteinen ymmärrys kuin ’suolata’ puheella kymmeniä tuhansia. Ilmestysvuoren keskustelu on oiva esimerkki tästä. Jeesus olisi voinut valita tehdä aivan mitä tahansa muuta, mutta hän valitsi keskustella.

Yhteinen tehtävä voi toki saada alkunsa ’palopuheesta’, mutta ilman keskustelua puhe ei sytytä sydämen paloa – korkeintaan pienen ruohikkopalon, joka sammuu itsestään. Keskustelu sen sijaan saa aikaan sydänten yhteistä sointia.

En tietenkään väitä, että keskustelu olisi jokin kadoksissa ollut ’poppakonsti’ seurakuntien syttymiseen. Sanonpa vain, että laadukas keskustelu on nykypäivän julistus ja ’huuto’ -kulttuurissa jäänyt pahasti paitsioon. Toteanpa vain, että jos Jeesuksella oli aikaa keskustella – jopa kirkastusvuorella – niin luulisi seurakunnista löytyvän sieltäkin paikka keskustelulle.

Itse mieluummin keskustelen muutaman ihmisen kanssa tunnin kuin saarnaan puolituntia pelkille korville. Tosin tämäkin kirjoitus on vain yksi kuollut huuto miljoonien samanlaisten huutojen joukossa.

Pohdittavaa

Minkä tähden meillä ei ole aikaa keskustella kuunnellen sydämellä?