Valitsin pohjatekstiksi Hesekielin profetian hänen kirjoittamansa kirjan luvuista 22 ja 23. Tarkoitus on näin laajentaa näkemystämme profetian olemuksesta. Ja toivon, että se olisi näin opiksi ’profetian nälkäisille’ lukijoille. Teksti jakautuu päätasolla kahteen osaan lukujen mukaan:

• Jerusalemin synti (Hes. 22)

• Allegoria sisaruksista Ohola ja Oholiba (Hes. 23)

Luvut käsittelevät yhteistä teemaa. Niissä Herra perustelee tulevan tuomion syyt. Teksti on erilainen profetia ja sen vuoksi erinomainen esimerkki profetian moniulotteisesta luonteesta.

Ohola ja Oholiba

Jos sanon taikasanan ’profetia’, kuulijoiden tarkkaavaisuus kasvaa – mikä on hyvä asia – ja samaan aikaan huomio ajassa kiinnittyy tulevaan. Sekin on toki joskus paikallaan, mutta se ei ole profetian päätarkoitus. Parempi olisi siirtää katse omaan aikaan ja ehkä myös itseensä Herra edessä.

Profetian tehtävä on toki kertoa tulevastakin, mutta huomio ja profetian kärki on suunnattu hetkeen, missä se lausutaan julki. Profetia vaikuttaa nykyhetkessä esimerkiksi lohdutusta ja parannusta. Se voi samoin ohjata ihmisiä tekemään tänään oikean Jumalan tahdon mukaisen valinnan, joka kantaa hedelmää sitten tulevaisuudessa.

Vanhan testamentin profeettoja lukiessa lohtu ja parannuksenteon saarna käyvät käsi kädessä. Toisaalta he kutsuvat ihmisiä parannukseen – pois vääriltä teiltä, mutta yhtä lailla ahdistuksen aikana se on kutsu lohdutukseen ja kestävyyteen vaikeuksien yli.

Entä miksikö lukuteksti on hyvä oppitunti profetian luonteesta? Se tavallaan rikkoo yksipuolisen ennakkokäsityksemme profetiasta. Se on preesens muodossa kutsu parannukseen, ja perustelu miksi jo käynnistynyt Jumalan sallima rangaistus oli oikeutettu.

Tekstin Jerusalemin syyllisyyttä käsittelevässä ensimmäisessä osassa Herra kertaa Juudan kerryttämän syntitaakan:

• Tahallinen tottelemattomuus Herran liitossa (Hes. 22:1-16)

• Tuomion puhdistava vaikutus (Hes. 22:17-22)

• Turmeltuneet johtajat (Hes. 22:23-31)

Ensimmäinen profetia asetti näin Jerusalemin syyn alaiseksi. Kun luit profetian, huomasitko, että se oli kirjoitettu suurimmaksi osaksi menneessä aikamuodossa? Profetia kehottaa ihmistä myös katsomaan taakseen ja ottamaan vastuun myös menneistä teoista. Tässä Hesekielin profetia levitti kuulijoiden eteen Jerusalemin historian. Se näytti miltä sen historia vaikuttaa Jumalan perspektiivistä tarkasteltuna.

Profetian toisessa osassa kenttä laajenee. Jälkimmäinen profetia on kirjoitettu sen viimeistä osaa lukuun ottamatta kokonaan menneessä aikamuodossa. Jos edellisessä profetiassa puhuttiin Jerusalemin synnistä – epäjumalanpalveluksesta ja jumalattomasta hallinnosta – toisessa osassa Herra näyttää koko Israelin synnin. Se osoittaa sekä edesmenneen pohjoisen Israelin että kuolinkamppailuaan kirjoitushetkellä käyneen eteläisen Juudan syyllisyyden.

Teksti on allegoria, eli vertauskuva, jossa alkuperäinen käsite tai idea korvataan toisella. Allegoria sisaruksista Ohola (Samaria) ja Oholiba (Jerusalem) vertaa epäjumalanpalvelusta seksuaalisiin himoihin ja synteihin. Se on likainen tarina, joka saa lukijan korvat kuumottamaan:

• Israelin likainen nuoruus Egyptissä (Hes. 23:1-4)

• Samarian prostituutio(Hes. 23:5-10)

• Jerusalemin prostituutio(Hes. 23:11-35)

• Tuomio prostituutiosta (Hes. 23:36-49)

Mielestäni allegoria likaisista sisaruksista Ohola (”hänen telttansa”) ja Oholiba (”telttani on hänessä”) on Raamatun paras kuvaus siitä, miltä epäjumalanpalvelus näyttää Jumalan silmissä ja miltä se hänestä tuntuu. Allegorian teksti tuntuu lukiessa jopa rivolta. Jos tekstin lukee seurakunnassa ilman, että kuulijat tietävät sen olevan Raamatusta, he varmaan kivittävät puhujan törkeän kielenkäytön ja rivon vertauksen tähden.

Allegorian voima on juuri sen likaisuudessa. Suora puhe uskottomuudesta ja seksuaalisten himojen täyttymystä etsivistä tyttäristä, tuntuu iljettävältä, koska me ihmiset pidämme seksuaalista kanssakäymistä intiiminä ja herkkänä alueena. Allegoria kertoo täten meidän omalla kielellämme sen, miltä epäjumalanpalvelus tuntuu Herrasta. Me puhumme epäjumalanpalveluksesta toki kauhistuttavana, mutta emme koe sitä niin. Se on vain ’synti syntien joukossa’. Onneksi tämän allegorian rinnastus kertoo meille epäjumalanpalveluksen todellisesta irstaudesta ja rumuudesta.

Epäjumalanpalvelus ei ole vain ’ikävä juttu’, vaan se on kaikkein suurin iljetys Jumalan silmissä. Se on lyönti vasten kasvoja. Ja sellaisena meidän tulee se ymmärtää. Harha-askel elämässäsi pieneen epäjumalanpalvontaan on Herraa Jeesusta kohtaan jotain samaa kuin, että tapaat puolisosi häpeämättä irstailemassa jonkun muun kanssa.

Mieti tätä taustaa vasten pientä ’uskottomuuttasi’ Herraa kohtaan. Kun seuraavan kerran käyt uhraamassa jonkin modernin epäjumalan alttarilla – mikä se nyt onkaan: raha, valta, ihmiset, kunnia, jne. – pohdi tätä allegoriaa. Kaiva teksti esiin, laita itsesi siihen Herran paikalle ja mieti, miltä sinusta tuntuisi, kun sinun rakkaasi tekisi sinulle samoin kuin Ohola tai Oholiba. Ehkäpä tämä antaa perspektiiviä siihen, kuinka turmelevaa ja iljettävää ’vähäiseltä rikkeeltä’ kuulostava epäjumalanpalvelus on.

Pohdittavaa

Kuinka iljettävänä pidin allegoriaa sisaruksista? Entä kuinka iljettävää on mielestäni epäjumalanpalvelus?