Jesajan kirjan toista pääosaa kutsutaan ”kansojenkirjaksi” (Jes. 13:1-23:18). Siihen on koottu Herran tuomionsanoja pakanakansoille. Otan tähän lyhyen kappaleen profetiasta Nubiaa vastaan.
”Voi sinua, siipien sirinän maa, sinä Nubian virtojen takainen maa! Sinä lähetät edustajasi Egyptin virtaa pitkin, lähetät heidät ruokoveneillä vesien yli. – Palatkaa, te nopsajalkaiset sanansaattajat! Palatkaa kookaskasvuisen ja kiiltäväihoisen kansanne luo, kansan, jota pelätään lähellä ja kaukana, oudosti ääntelevän, jalkojaan tömistävän kansan, jonka maata virrat huuhtovat mukaansa.
Maanpiirin asukkaat, te kaikki, joilla on asuinsijanne maan päällä, katsokaa, milloin vuorille nostetaan merkkiviiri, kuunnelkaa, milloin torven ääni kajahtaa! Sillä näin on Herra minulle sanonut: – Minä pysyn hiljaa ja katselen kaikkea asumuksestani kuin väreilevä kuumuus kirkkaalla taivaalla tai kuin auer elonkorjuun helteessä. Mutta jo ennen korjuuaikaa, kun kukat ovat kukkineet ja raakileet ovat näkyvillä, kypsymässä rypäleiksi, köynnösten oksat katkaistaan vesurilla ja rehevät versot revitään irti ja heitetään pois.” (Jes. 18:1-5)
Tekstissä Assyria valmistautuu käymään taisteluun Nubiaa vastaan. Assyrian armeijan edetessä hitaasti kohti Nubian maita Jumala ei tee mitään pysäyttääkseen sitä. Näyttää siltä, että he saavat tehdä aivan mitä tahtovat, koska Jumala katsoo vain sivusta: ”– Minä pysyn hiljaa ja katselen kaikkea asumuksestani kuin väreilevä kuumuus kirkkaalla taivaalla”.
– Minä pysyn hiljaa ja katselen kaikkea asumuksestani kuin väreilevä kuumuus kirkkaalla taivaalla
Jumalan hiljaisuus lepää heidän yllään uhkaavan hiljaa niin kuin auringon paahde kirkkaalta taivaalta. On kuin Herra ei välittäisi eikä tekisi mitään. Jumalan hiljaisuudessa he odottavat varmaa tuhoa, mutta sitten seuraava jae jatkaa. Tulee hetki ”jo ennen korjuuaika”, kun Jumala puuttuu tapahtumien kulkuun ja Assyrian ylpeä armeija on tuhottu yhtä helposti kuin köynnösten oksat ja versot karsitaan.
Mietipä tätä kuvaa. Kuinka kaunis kuva tässä on Jumalasta, joka on vaiti ja katsoo elämää. Jumalan vaikeneminen on suvereenia vaikenemista. Hän ei ole vaiti siksi, että hän ei voi tai tahdo auttaa, vaan sen tähden, että hän odottaa oikeaa aikaa. Jumalan suvereenius pitää sisällään ajan. Hän tuntee jokaisen hetken.
Jumalan vaikenemista ei pidä sekoittaa passiiviseen hiljaa hyväksymiseen tai myöntymykseen. Se ei ole vaikenemista sen tähden, ettei kykene muuhun. Herra yksinkertaisesti pidättäytyy puuttumasta elämän kulkuun. Mutta hän kyllä nousee auttamaan omalla hetkellään, kun on aika toteuttaa ajassa se, mitä hän on suunnitellut jo ennen aikojen alkua.
Muista tämä silloin, kun katsot hädissäsi tämän maailman pahuutta, näet miten väärintekijät menestyvät tai todistat monen kärsivän vahvojen sorrossa. Muista tämä teksti silloin, kun sinusta tuntuu siltä, että pahuus voittaa ja oikeutta ei ole. Muista silloin Jumalan sanat:
”– Minä pysyn hiljaa ja katselen kaikkea asumuksestani kuin väreilevä kuumuus kirkkaalla taivaalla”
Miksi Jumala odottaa?