Tämä on ensimmäinen osa syksyn saarnasarjaa, jonka teema on ”Seurakunnan kulmakivi”. Sarjan tarkoitus on tuoda meidät sen yhden ja ainoan kulmakiven eteen, jonka varaan Herran Jeesuksen seurakunta on rakennettu.

Tarkoitus on vahvistaa seurakunnan identiteettiä Kristuksessa, koska ikäväkseni olen nähnyt, että seurakunnassa Kristus on ’vain yksi juttu’ monien joukossa. Kenelle ovat tärkeintä armolahjat, kenelle kolehti, kenelle saarna, jne. Seurakunnissa vannotaan erilaisten ilmiöiden, menetelmien ja poppakonstien varaan ja hyljeksitään todellista kulmakiveä.

Yksi sanoo elävän seurakunnan perustuksen olevan aina avoin alttari, toinen vannoo kirkkotaiteen nimeen, kolmas on vakuuttunut siitä, että rukous on seurakunnan kulmakivi. Ja taisi sieltä joku huutaa, että seurakunta joka ei tee lähetystyötä on kuollut ja ilman evankeliointia ei tietenkään ole mitään.

Ja tässä vaiheessa heräävät teknokraatit unestaan ja muistuttavat, että moderni ihminen tarvitsee värivalot, vähän savua, hyvä äänentoiston, videotykin ja mielellään teknisesti tasokasta musiikkia.

Teknokraatin puheenvuoro herättää traditionalistien puolueen, jotka näkevät elävän seurakunnan perustan lepäävän yksin seurakunnan perinteessä, viimeiseen asti mietityssä liturgiassa ja sukupolvien jatkumossa.

Edelliseen liikkeenjohdon konsultti tahtoo vielä lisätä, että toki kestävän seurakunnan perusta on selkeissä arvoissa, näyssä ja strategiassa, jota vuotuinen toimintasuunnitelma noudattaa. Viimeistään tässä vaiheessa tietenkin nuoriso älähtää.

Mutta jos hiljaisuuden kaipuu ei olisi niin läpitunkeva, takapenkistä kuuluisi vielä hiljaisuuden ystävien vieno ääni, joka sanoo elävän seurakunnan perustan olevan päinvastoin yksinkertaisessa elämässä, paastossa, hiljaisuudessa ja kynttilän valon piirtämässä lepattavassa kuvassa alttarin Raamattua vasten.

Ja kuten ymmärrät, niin tätä sarkastiseen sävyyn pilke silmäkulmassa laadittua luetteloa voi jatkaa loputtomiin. Luettelo on omalla tavallaan hauska, mutta samaan aikaan surullinen.

Kristus – seurakunnan kulmakivi

Jos seurakunnan perusta on jokin edellisistä – toki tarpeellisista ja tärkeistä – elementeistä, niin olen tehnyt vakavan virheen astuessani sisään seurakuntaan. Minä hölmö kun luulin kohtaavani seurakunnassa Jeesuksen Kristuksen.

Häntä minä ensimmäisen kerran 1990-luvun alussa seurakunnasta tulin etsimään ja hänen vuokseen olen nämä vuosikymmenet seurakunnassa elänyt. Toki te ihmiset, työmuodot ja yhteinen puuha ovat mukava lisä, mutta ikävä kyllä joudutte pettymään, koska Kristusta minä olen seurakuntaan tullut kohtaamaan ja niin teen vastaisuudessakin. Toivottavasti kohtaan hänet puuhassa, toiminnassa kuin myös teissä sisarissa ja veljissä.

Kristuksen ja seurakunnan suhde on mielenkiintoinen. Se on samaan aikaan erottamaton ja rikkumaton yhteys, mutta myös Herran ja palvelijan suhde. Seurakunta on toisaalta olemassa yksin Kristusta varten, mutta onpa Kristuskin seurakuntaa varten. Seurakunta olemme Kristuksessa, mutta samaan aikaan Kristus asuu seurakunnassaan. Näin voisi sanoja pyörittää enemmänkin, mutta eiköhän tämä riitä jo perusteeksi sille, että seurakunnan ja Kristuksen suhdetta kannattaa avata eri näkökulmista. Ensimmäinen näkökulma on ”Kristus – seurakuntarakennuksen (hylätty) kulmakivi”.

Tällä kertaa luon perustaa tälle ajatukselle kahden raamatuntekstin näkökulmasta. Toinen tulee Jesajasta (Jes. 28:7-16) ja toisessa ääneen päästetään apostoli Pietari (1. Piet. 2:4-8).

Vainko yksi perusta – yksi kulmakivi?

Kun väitän, ettei ihminen tai seurakunta tarvitse enempää kuin yhden kestävän perustan, pysäyttää sanat kaiken liikkeen ja kääntää odottavat katseet puhujaan. Väite on kuin mainos – liian hyvää ollakseen totta.

Kun sitten sanon, että ’kulmakivi’ on olemassa ja että hänen nimensä on Jeesus Kristus, katseet muuttuvat osaaottaviksi ja ihmiset jatkavat matkaa. Jos niin tekevät uskosta osattomat, samoin tekevät mielessään myös monet uskovat. He toki sanovat aamenet väitteelleni ja varmasti allekirjoittavatkin sen osittain. Mutta kun he kuulevat, että väitän vakavissani Jeesuksen olevan ainoa kestävä perustava elämälle mukaan lukien terveys, ihmissuhteet, talouden, vapaa-aika ja lepo, niin he ajattelevat minun olevan naiivi, muuten yksinkertainen tai idealisti.

Ajattelin lähestyä hämmästyttävää väitettäni perustellen sitä vanhalla tekstillä, joka tulee niin kaukaa kuin profeetta Jesajan ajalta. Teksti on oivallinen kahdesta syystä:

• Ensinnäkin se puhuu Jeesuksesta Kristuksesta kestävänä kulmakivenä, jonka varaan ihmisten tulisi elämä rakentaa.

• Toiseksi teksti on loistava esimerkki siitä, miten ihmiset kovin helposti hylkäävät Kristus kulmakiven ja rakentavat elämän jonkin muun varaan.

Jesaja: Keneen turvaat?

Jesajan teksti on kirjoitettu ihmisille, jotka laskivat elämänsä perustan ja toivon Herran sijaan maallisiin tukirakenteisiin – sotilasliittoihin, juonimiseen ja valheeseen.

’Sokeutuminen’

Ennen Jesajan sitaattiamme (Jes. 28:1-4) profeetta kuvaa, kuinka hänen aikansa päättävät ihmiset olivat luopuneet Herrasta. Herrasta oli tullut heille nimellinen turva heidän elämäänsä.

Herra oli toki osa heidän uskonnollista kulttuuriaan, mutta Herralle ei ollut sitä asemaa heidän elämässään, joka kaikkivaltiaalle kuului. Ihmiset olivat ummistaneet korvansa ja kieltäytyivät kuuntelemasta Herraa.

Tekstin aloittavat jakeet kuvaavat sitä, miltä näiden viisaiden ihmisten toiminta Herran silmissä näytti. He itse tuskin näkivät toimintaansa näin, koska he olivat sokeutuneet itselleen. Todellisuudessa he olivat paitsi lakanneet luottamasta Herraan, he olivat hylänneet myös hänen parempaan elämään ohjaavat moraaliarvonsa. Heistä Jesaja kirjoittaa näin:

”Nuokin ovat viinistä humaltuneita, horjahtelevat väkevien juomien huumaamina: pappi ja profeetta juovat ja horjuvat, viini on vienyt heidät mukaansa. He horjuvat juopuneina, hoippuvat näkyjä nähdessään ja kompastuvat oikeutta jakaessaan. Kaikki pöydät ovat täynnä oksennusta, kaikkialla saastaa, ei missään puhdasta paikkaa.” (Jes. 28:7-8)

Jesajan maalaama kuva ei ole halvasta kapakasta, vaan kuninkaan huoneesta, jonne niin profeetat ja papisto ovat kokoontuneet kuninkaan neuvonantajina. Kuninkaan virkamiehet, profeetat ja papisto pöhöttyivät kaikki saman valheellisen elämän pauloissa. He ’pitivät hauskaa’ ja viettivät ’mukavaa elämää’, minkä tähden he eivät välittäneet kuunnella Herraa, koska hän ei ymmärtänyt ollenkaan mukavan elämän päälle.

Herran avusta piittaamatta he olivat rakentaneet elämänsä toiselle perustalle – mukavan elämän, sotilasliittojen ja ihmisten mahdollisuuksien varaan. He tiesivät asiat niin paljon paremmin, etteivät he tarvinneet Jesajan kaltaista profeettaa heille jankkaamaan sitä samaa vanhaa juttua… Heidän elämänsä oli turvattua, he olivat vauraita ja elivät yltäkylläisyydessä – mihin he Herraa tarvitsivat!

Sitaatti (Jes. 28:7-8) kuvaa sitä, miltä näiden ihmisten elämä oikeasti näytti ulkopuolisin silmin katsottuna. He itse eivät nähneet tilaansa niin kuin Jesaja sen kuvaa, vaan he kuvittelivat itsestään vaikka mitä mahtavaa. Todellisuudessa he olivat eksyksissä kuin lampaat ja rypivät kuin siat.

He olivat siis sokeutuneet itselleen, mutta sokeus koski myös sitä, miten he tulkitsivat profeetan puheen. (Jes. 28:9-10). Teksti jatkaa kertoen, kuinka he loukkaantuivat Jesajan sanoista, kun hän nuhteli heitä. Heillä oli kaikki paremmin kuin hyvin, joten he eivät tarvinneet ketään ohjaamaan heitä:

”Ja Jumalan profeetasta he sanovat: ’Kenelle hän luulee järkeä opettavansa, keille jankuttaa sanomaansa? Varmaan sylilapsille, vastikään äitinsä rinnoilta vieroitetuille! Muista aina, muista aina, mieleen paina, mieleen paina hiukan sitä, hiukan tätä!’” (Jes. 28:9-10)

Jumalasta etääntyneille ihmisille profeetan sanat edustivat vain kieltoja ja vaateita – he eivät näe sanan elävää voimaa ohjata ihminen elämään siunattua ja tasapainoista elämää. Etääntyneen ihmisen korvaan armon ja levon sana kuulostaa hullutukselta.

Pelottavaa tässä Jesajan kuvauksessa on se, etteivät viisaat ihmiset itse nähneet elämänsä rappioita, vaan pitivät sitä Herran tietä parempana ja houkuttelevampana. Herran tahto ja lupaus oli kääntynyt heidän kohdallaan kauhistukseksi, kun moraaliton ja jumalaton elämä oli saanut heidän kohdallaan tavoiteltavan arvon.

Jumalan tahto ja lupaus

Mikä sitten olisi ollut Jumalan tahto Israelin seurakunnalle heidän itseriittoisuutensa tilalle? Jumalan huolenpitoon kuuluivat toki kaikki ne aineelliset seikat, jota ihmiset etsivät, mutta suurin siunaus Jumalan tarjoamassa perustassa oli kokonaisvaltainen lepo.

Ihmisen hyvinvointi lähtee hengellisestä levosta. Herra oli tarjonnut sitä heille jo aiemmin, koska tekstin mukaan (Jes. 28:12) nämä ’viisaat’ olivat torjuneet hänen levontarjouksensa:

”Ja vieraalla kielellä, oudoin sanoin hän on vastedes puhuva tälle kansalle, hän, joka oli sanonut heille: — Tässä on lepopaikka. Sallikaa väsyneiden hengähtää, täällä on lepo ja virvoitus. Mutta he eivät tahtoneet kuulla. Niinpä Herran sana on oleva heille vain tätä: ’Muista aina, muista aina, mieleen paina, mieleen paina hiukan sitä, hiukan tätä!’ Ja niin he kulkiessaan kompastuvat ja loukkaantuvat, tarttuvat ansaan, jäävät kiinni.” (Jes. 28:11-13)

Lupaus levosta toteutuu Herran kuuntelemisessa. Herran kuunteleminen on lepoa. Kun kuuntelen jotain, huomioni keskittyy ääneen ja äänen lähteeseen. Jos kuuntelen Herraa, huomaan olevani häntä lähellä ja lepääväni hänen tahdossaan.

Jos taas erehdyn kuuntelemaan itseäni tai muita, saattaa olla, että Herrassa luvattu lepo muuttuu kuluttavaksi ponnisteluksi niin kuin kävi Jesajan aikalaisille, joiden mielestä Jumalan seuraaminen on jotain ”Muista aina, muista aina, mieleen paina, mieleen paina hiukan sitä, hiukan tätä!’”

Lepo Jumalassa ei tule siitä, että puuhaamme sitä ja tätä, vaan että kuuntelemme ja kunnioitamme häntä. Lepo Herrassa on kuin istumista rakennuksen peruskiven päällä tuntien sen, miten kivi kannattelee.

Tänään on meidän vuoromme miettiä, tahdommeko vastaanottaa kokonaisvaltaisen siunauksen Herran levossa, vai rakennammeko elämän ja seurakunnan mieluummin itse muiden asioiden varaan?

Jesajan aikalaiset päättivät rakentaa rakennuksensa itse eikä tulos ei ollut mairitteleva. Heille ei kelvannut Jumalan tarjoama lepo ja hänen osoittamansa kestävä perusta. He valitsivat rakentaa elämän petollisten suunnitelmien ja viekkauden varaan. He tosin kuvittelivat rakentaneensa varmalle pohjalle, mutta toisin oli:

”Näin olette sanoneet: ’Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa, tuonelan kanssa olemme solmineet sopimuksen. Kun tuhotulva vyöryy kohti, se ei saavuta meitä, sillä viekkaus on taannut meille turvapaikan, valheen suojaan me olemme piiloutuneet.’” (Jes. 28:14-15)

Jesajan ajan päättäjien perusta oli valheen ja epävarmuuden varaan rakennettua elämää. Se oli toiveajattelua, että vahvalta näyttävä mutta silti heikko perusta kestäisi myrskyssä.

Todellinen perusta – kulmakivi

Vaihtoehto tälle epäluotettavalle perustalle on Jesajan tekstin viimeisessä jakeessa (Jes. 28:16). Se on ainoa kestävä ja luotettava perusta, jonka varaan ihmisen on hyvä laskea koko elämänsä.

Tämä on se yksi ja ainoa luja kulmakivi, joka riittää kestävän elämän perustaksi. Viimeisessä jakeessa profeetta puhuu kulmakivestä, jonka varaan ihmisen on turvallista rakentaa elämänsä. Se on perusta, jonka Jumala on antanut ihmiselle kestävän elämän rakentamista varten:

”Katsokaa: minä lasken Siioniin peruskiven, huolella valitun kivipaaden, kallisarvoisen kulmakiven sitomaan vankkaa perustaa. Joka uskoo, ei horju.” (Jes. 28:16)

Tässä on lupaus, että Jumala itse laskee perustan – eikä mitä vain perustaa, vaan huolella ennalta valitun ja valmiiksi rakennetun perustan, joka on kallisarvoisen ja vankan kulmakiven varassa.

Me tiedämme, kuka tämä kulmakivi on! Jesajan aikalaiset eivät häntä vielä nimeltä tunteneet, mutta sama kulmakivi sopi perustaksi heidänkin elämälleen. Tämän kulmakiven vastaanottaminen ei vaadi täydellistä ymmärrystä, ei erityisosaamista eikä kalliita hankintoja, vaan riittää, kun ottaa uskossa vastaan Jumalan lupauksen. Se, joka rakentaa uskossa Jumalan laatiman perustan varaan, ei horju.

Sanat ”Joka uskoo, ei horju” tarkoittavat sitä, että kuka luottaa elämänsä tälle perustalle, hän ei horju. Se ei tarkoita sitä, etteikö ihminen horjuisi uskossa, vaan sitä, että kulmakivi, johon uskossa saamme luottaa, ei horju, vaikka maailmanhistoria kirjoitettaisiin uusiksi.

Tämä perusta on pantu paikalleen jo ikuisuudessa ja ihmiskunta tuli tietoiseksi siitä Jesajan sanan kautta 700 vuotta ennen kuin tämä kulmakivi tuli näkyviin ajassa. Se on perusta, joka kantoi Jesajan aikalaisia, jotka laittoivat uskonsa Herraan. Sama perusta teki Mooseksen liitosta kantavan. Edelleen sama perusta kannattaa myös Uuden testamentin ajan uskovia tai sinua ja minua, jotka olemme kutsutut elämää rakentamaan. Se on tuo yksi ja sama perusta – ei mikään seurakunnallinen ”hokkuspokkus” tai sinne päin!

En usko tässä vaiheessa olevan enää yllätys kenellekään, kun juhlallisesti paljastan että Jesajan mainitsema kulmakivi on Herra Jeesus Kristus (Room. 9:33; Room. 10:11; 1. Piet. 2:4-6). Jeesuksen Kristuksen sovitustyö ja pelastus on se absoluuttinen perusta, jonka varaan kestävä elämä rakentuu. Kristuksen persoonan varaan rakentuu paitsi hengellinen elämä, myös kaikki muu kestävä, mikä ihmisyyteen tai seurakuntaelämään kuuluu. Kristus-kulmakivi täyttää lupauksen kestävästä perustasta huolimatta siitä, katsommeko me siihen jo täytettynä tekona, vai vielä lupauksena, kuten Jesajan aikalaiset tekivät.

Pietari: koko elämän kulmakivi

Jotta kenellekään ei jää mielikuvaa, että olen väkisin yhdistänyt Jesajan tekstin kulmakivestä Uuden testamentin samaiseen vertauskuvaan Jeesuksesta Kristuksesta, tarjoan vielä lyhyesti yhden sitaatin Pietarin kirjeen tekstiin. Hän siteeraa kahdesti samaa Jesajan tekstiä kohdassa, jossa hän kehottaa seurakuntaa pysymään Kristuksessa Jeesuksessa:

”Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden.

Sanotaanhan Raamatussa: — Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään. Te, jotka uskotte, saatte siis osaksenne tämän arvon ja kunnian, mutta niille, jotka eivät usko, ’kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakivi, kompastuskivi ja kallio johon langetaan’. Koska he eivät tottele sanaa, he kompastuvat, ja se heidän osakseen on määrättykin.” (1. Piet. 2:4-8)

Jakeissa 4 ja 6 Pietari viittaa Jesajan tekstiin (Jes. 28:16), minkä lisäksi hän siteeraa jakeissa 7 ja 8 kahta muuta Vanhan testamentin tekstiä, joissa Jeesuksesta kirjoitetaan hylättynä kulmakivenä (Ps. 118:22) sekä kompastuskivenä (Jes. 8:14) tottelemattomille.

Jeesus ei ole kulmakivi ainoastaan ihmisen hengelliseen hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Jesaja ja Pietari puhuvat kumpikin kestävästä perustasta koko elämälle. Hengellinen hyvinvointi on toki tärkein, mutta miksi emme rakentaisi koko elämää kestävän kulmakiven varaan? Miksi ottaa vain vähän, kun tarjolla on enemmän?

Mielenkiintoisinta Pietarin sitaatissa on se, että hän siteeraa Jesajan tekstiä täsmälleen samasta näkökulmasta kuin Jesaja. Jesaja kirjoitti lupauksen perustasta sille kansalle, joka oli valinnut laskea elämänsä perustan jonkin muun kuin Herran varaan. Sama tilanne on myös Pietarin kehotuksessa.

Pietari kirjoittaa kirjettä seurakunnalle, joka oli kiusattu elämään moraalitonta elämää (1. Piet. 2:1; 1. Piet. 2:11-12) ja etsimään sisältöä uskonelämään vieraista lähteistä, kuten pakanuudesta tai juutalaisesta lakiuskosta. Vieras kulmakivi johdatti heitä pois oleellisesta. Sen tähden Pietari – Jesajan tavoin – kehotti lukijoita palaamaan Jumalan luokse ja luottamaan Jeesuksen Kristuksen varaan koko elämänsä

Mitä tästä kaikesta opimme?

Lupaus kulmakivestä opettaa ihmistä rakentamaan tai paremminkin luottamaan elämän kestävälle pohjalle – mitä kokonaisvaltaisemmin, sen parempi. Luottakaamme uskossa elämä Jumalan käsiin yhä kokonaisvaltaisemmin. Antakaamme Herralle Jeesukselle enemmän tilaa elämässämme. Siinä on kestävän levon siunaus, joka edelleen takaa mielekkään elämän Jumalan tahdossa.

Tämä on Jeesuksen kutsu tuntemaan hänet. Tekstit on annettu kehotukseksi entistä kokonaisvaltaisempaan luottamukseen pelastuksemme antajaan. Kielikuva ei puhu Jeesuksesta vain pelastusopillisesti hengellisen ’syntisairauden’ voittajana, vaan koko elämän voittajana ja kristillisen vaelluksen peruskivenä. Teksti on koko seurakunnalle kutsu palata kulmakiven luo ja rakentaa kaikki yksin Kristus-kulmakiven varaan.

Kaikkein kirkkain on kuitenkin se totuus, että Herra Jeesus tahtoo seurakunnan antautuvan kokosydämisesti luottamaan häneen. Herra Jeesus kutsuu meitä jokaista arvioimaan elämän perustaa ja tulemaan hänen luo etsimään apua oikean perustan löytämiseksi.

Sama itsetutkistelu koskee koko seurakuntaruumista. Jos seurakunta on keskittynyt 100 % Kristukseen, se ei jahtaa omaa varjoaan, epäoleellisia asioita, hengellisiä ”asioita” tai aina lisääntyvää ”tietoa” Kristuksesta.

Kun seurakunta löytää Kristuksen kulmakiveksi, seurakunta elää Kristuksen tuntemisesta, hänen persoonansa tutkimisesta, kohtaamisesta, hänen nimensä kunnioittamisesta, hänen rakastamisestaan ja hänen tunnetuksi tekemisestä. Elävän seurakunnan salaisuus on kulmakivi Jeesus Kristus.

Uskon täten, että apostoli Pietarin kehotus kuuluu täten meille kaikille:

”Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen.” (1. Piet. 2:4)

Pohdittavaa

Kuka on seurakunnan kulmakivi?
Kuka on elämäni kulmakivi?

ämä on ensimmäinen osa syksyn saarnasarjaa, jonka teema on ”Seurakunnan kulmakivi”. Sarjan tarkoitus on tuoda meidät sen yhden ja ainoan kulmakiven eteen, jonka varaan Herran Jeesuksen seurakunta on rakennettu.

Tarkoitus on vahvistaa seurakunnan identiteettiä Kristuksessa, koska ikäväkseni olen nähnyt, että seurakunnassa Kristus on ’vain yksi juttu’ monien joukossa. Kenelle ovat tärkeintä armolahjat, kenelle kolehti, kenelle saarna, jne. Seurakunnissa vannotaan erilaisten ilmiöiden, menetelmien ja poppakonstien varaan ja hyljeksitään todellista kulmakiveä.

Yksi sanoo elävän seurakunnan perustuksen olevan aina avoin alttari, toinen vannoo kirkkotaiteen nimeen, kolmas on vakuuttunut siitä, että rukous on seurakunnan kulmakivi. Ja taisi sieltä joku huutaa, että seurakunta joka ei tee lähetystyötä on kuollut ja ilman evankeliointia ei tietenkään ole mitään.

Ja tässä vaiheessa heräävät teknokraatit unestaan ja muistuttavat, että moderni ihminen tarvitsee värivalot, vähän savua, hyvä äänentoiston, videotykin ja mielellään teknisesti tasokasta musiikkia.

Teknokraatin puheenvuoro herättää traditionalistien puolueen, jotka näkevät elävän seurakunnan perustan lepäävän yksin seurakunnan perinteessä, viimeiseen asti mietityssä liturgiassa ja sukupolvien jatkumossa.

Edelliseen liikkeenjohdon konsultti tahtoo vielä lisätä, että toki kestävän seurakunnan perusta on selkeissä arvoissa, näyssä ja strategiassa, jota vuotuinen toimintasuunnitelma noudattaa. Viimeistään tässä vaiheessa tietenkin nuoriso älähtää.

Mutta jos hiljaisuuden kaipuu ei olisi niin läpitunkeva, takapenkistä kuuluisi vielä hiljaisuuden ystävien vieno ääni, joka sanoo elävän seurakunnan perustan olevan päinvastoin yksinkertaisessa elämässä, paastossa, hiljaisuudessa ja kynttilän valon piirtämässä lepattavassa kuvassa alttarin Raamattua vasten.

Ja kuten ymmärrät, niin tätä sarkastiseen sävyyn pilke silmäkulmassa laadittua luetteloa voi jatkaa loputtomiin. Luettelo on omalla tavallaan hauska, mutta samaan aikaan surullinen.

Kristus – seurakunnan kulmakivi

Jos seurakunnan perusta on jokin edellisistä – toki tarpeellisista ja tärkeistä – elementeistä, niin olen tehnyt vakavan virheen astuessani sisään seurakuntaan. Minä hölmö kun luulin kohtaavani seurakunnassa Jeesuksen Kristuksen.

Häntä minä ensimmäisen kerran 1990-luvun alussa seurakunnasta tulin etsimään ja hänen vuokseen olen nämä vuosikymmenet seurakunnassa elänyt. Toki te ihmiset, työmuodot ja yhteinen puuha ovat mukava lisä, mutta ikävä kyllä joudutte pettymään, koska Kristusta minä olen seurakuntaan tullut kohtaamaan ja niin teen vastaisuudessakin. Toivottavasti kohtaan hänet puuhassa, toiminnassa kuin myös teissä sisarissa ja veljissä.

Kristuksen ja seurakunnan suhde on mielenkiintoinen. Se on samaan aikaan erottamaton ja rikkumaton yhteys, mutta myös Herran ja palvelijan suhde. Seurakunta on toisaalta olemassa yksin Kristusta varten, mutta onpa Kristuskin seurakuntaa varten. Seurakunta olemme Kristuksessa, mutta samaan aikaan Kristus asuu seurakunnassaan. Näin voisi sanoja pyörittää enemmänkin, mutta eiköhän tämä riitä jo perusteeksi sille, että seurakunnan ja Kristuksen suhdetta kannattaa avata eri näkökulmista. Ensimmäinen näkökulma on ”Kristus – seurakuntarakennuksen (hylätty) kulmakivi”.

Tällä kertaa luon perustaa tälle ajatukselle kahden raamatuntekstin näkökulmasta. Toinen tulee Jesajasta (Jes. 28:7-16) ja toisessa ääneen päästetään apostoli Pietari (1. Piet. 2:4-8).

Vainko yksi perusta – yksi kulmakivi?

Kun väitän, ettei ihminen tai seurakunta tarvitse enempää kuin yhden kestävän perustan, pysäyttää sanat kaiken liikkeen ja kääntää odottavat katseet puhujaan. Väite on kuin mainos – liian hyvää ollakseen totta.

Kun sitten sanon, että ’kulmakivi’ on olemassa ja että hänen nimensä on Jeesus Kristus, katseet muuttuvat osaaottaviksi ja ihmiset jatkavat matkaa. Jos niin tekevät uskosta osattomat, samoin tekevät mielessään myös monet uskovat. He toki sanovat aamenet väitteelleni ja varmasti allekirjoittavatkin sen osittain. Mutta kun he kuulevat, että väitän vakavissani Jeesuksen olevan ainoa kestävä perustava elämälle mukaan lukien terveys, ihmissuhteet, talouden, vapaa-aika ja lepo, niin he ajattelevat minun olevan naiivi, muuten yksinkertainen tai idealisti.

Ajattelin lähestyä hämmästyttävää väitettäni perustellen sitä vanhalla tekstillä, joka tulee niin kaukaa kuin profeetta Jesajan ajalta. Teksti on oivallinen kahdesta syystä:

• Ensinnäkin se puhuu Jeesuksesta Kristuksesta kestävänä kulmakivenä, jonka varaan ihmisten tulisi elämä rakentaa.

• Toiseksi teksti on loistava esimerkki siitä, miten ihmiset kovin helposti hylkäävät Kristus kulmakiven ja rakentavat elämän jonkin muun varaan.

Jesaja: Keneen turvaat?

Jesajan teksti on kirjoitettu ihmisille, jotka laskivat elämänsä perustan ja toivon Herran sijaan maallisiin tukirakenteisiin – sotilasliittoihin, juonimiseen ja valheeseen.

’Sokeutuminen’

Ennen Jesajan sitaattiamme (Jes. 28:1-4) profeetta kuvaa, kuinka hänen aikansa päättävät ihmiset olivat luopuneet Herrasta. Herrasta oli tullut heille nimellinen turva heidän elämäänsä.

Herra oli toki osa heidän uskonnollista kulttuuriaan, mutta Herralle ei ollut sitä asemaa heidän elämässään, joka kaikkivaltiaalle kuului. Ihmiset olivat ummistaneet korvansa ja kieltäytyivät kuuntelemasta Herraa.

Tekstin aloittavat jakeet kuvaavat sitä, miltä näiden viisaiden ihmisten toiminta Herran silmissä näytti. He itse tuskin näkivät toimintaansa näin, koska he olivat sokeutuneet itselleen. Todellisuudessa he olivat paitsi lakanneet luottamasta Herraan, he olivat hylänneet myös hänen parempaan elämään ohjaavat moraaliarvonsa. Heistä Jesaja kirjoittaa näin:

”Nuokin ovat viinistä humaltuneita, horjahtelevat väkevien juomien huumaamina: pappi ja profeetta juovat ja horjuvat, viini on vienyt heidät mukaansa. He horjuvat juopuneina, hoippuvat näkyjä nähdessään ja kompastuvat oikeutta jakaessaan. Kaikki pöydät ovat täynnä oksennusta, kaikkialla saastaa, ei missään puhdasta paikkaa.” (Jes. 28:7-8)

Jesajan maalaama kuva ei ole halvasta kapakasta, vaan kuninkaan huoneesta, jonne niin profeetat ja papisto ovat kokoontuneet kuninkaan neuvonantajina. Kuninkaan virkamiehet, profeetat ja papisto pöhöttyivät kaikki saman valheellisen elämän pauloissa. He ’pitivät hauskaa’ ja viettivät ’mukavaa elämää’, minkä tähden he eivät välittäneet kuunnella Herraa, koska hän ei ymmärtänyt ollenkaan mukavan elämän päälle.

Herran avusta piittaamatta he olivat rakentaneet elämänsä toiselle perustalle – mukavan elämän, sotilasliittojen ja ihmisten mahdollisuuksien varaan. He tiesivät asiat niin paljon paremmin, etteivät he tarvinneet Jesajan kaltaista profeettaa heille jankkaamaan sitä samaa vanhaa juttua… Heidän elämänsä oli turvattua, he olivat vauraita ja elivät yltäkylläisyydessä – mihin he Herraa tarvitsivat!

Sitaatti (Jes. 28:7-8) kuvaa sitä, miltä näiden ihmisten elämä oikeasti näytti ulkopuolisin silmin katsottuna. He itse eivät nähneet tilaansa niin kuin Jesaja sen kuvaa, vaan he kuvittelivat itsestään vaikka mitä mahtavaa. Todellisuudessa he olivat eksyksissä kuin lampaat ja rypivät kuin siat.

He olivat siis sokeutuneet itselleen, mutta sokeus koski myös sitä, miten he tulkitsivat profeetan puheen. (Jes. 28:9-10). Teksti jatkaa kertoen, kuinka he loukkaantuivat Jesajan sanoista, kun hän nuhteli heitä. Heillä oli kaikki paremmin kuin hyvin, joten he eivät tarvinneet ketään ohjaamaan heitä:

”Ja Jumalan profeetasta he sanovat: ’Kenelle hän luulee järkeä opettavansa, keille jankuttaa sanomaansa? Varmaan sylilapsille, vastikään äitinsä rinnoilta vieroitetuille! Muista aina, muista aina, mieleen paina, mieleen paina hiukan sitä, hiukan tätä!’” (Jes. 28:9-10)

Jumalasta etääntyneille ihmisille profeetan sanat edustivat vain kieltoja ja vaateita – he eivät näe sanan elävää voimaa ohjata ihminen elämään siunattua ja tasapainoista elämää. Etääntyneen ihmisen korvaan armon ja levon sana kuulostaa hullutukselta.

Pelottavaa tässä Jesajan kuvauksessa on se, etteivät viisaat ihmiset itse nähneet elämänsä rappioita, vaan pitivät sitä Herran tietä parempana ja houkuttelevampana. Herran tahto ja lupaus oli kääntynyt heidän kohdallaan kauhistukseksi, kun moraaliton ja jumalaton elämä oli saanut heidän kohdallaan tavoiteltavan arvon.

Jumalan tahto ja lupaus

Mikä sitten olisi ollut Jumalan tahto Israelin seurakunnalle heidän itseriittoisuutensa tilalle? Jumalan huolenpitoon kuuluivat toki kaikki ne aineelliset seikat, jota ihmiset etsivät, mutta suurin siunaus Jumalan tarjoamassa perustassa oli kokonaisvaltainen lepo.

Ihmisen hyvinvointi lähtee hengellisestä levosta. Herra oli tarjonnut sitä heille jo aiemmin, koska tekstin mukaan (Jes. 28:12) nämä ’viisaat’ olivat torjuneet hänen levontarjouksensa:

”Ja vieraalla kielellä, oudoin sanoin hän on vastedes puhuva tälle kansalle, hän, joka oli sanonut heille: — Tässä on lepopaikka. Sallikaa väsyneiden hengähtää, täällä on lepo ja virvoitus. Mutta he eivät tahtoneet kuulla. Niinpä Herran sana on oleva heille vain tätä: ’Muista aina, muista aina, mieleen paina, mieleen paina hiukan sitä, hiukan tätä!’ Ja niin he kulkiessaan kompastuvat ja loukkaantuvat, tarttuvat ansaan, jäävät kiinni.” (Jes. 28:11-13)

Lupaus levosta toteutuu Herran kuuntelemisessa. Herran kuunteleminen on lepoa. Kun kuuntelen jotain, huomioni keskittyy ääneen ja äänen lähteeseen. Jos kuuntelen Herraa, huomaan olevani häntä lähellä ja lepääväni hänen tahdossaan.

Jos taas erehdyn kuuntelemaan itseäni tai muita, saattaa olla, että Herrassa luvattu lepo muuttuu kuluttavaksi ponnisteluksi niin kuin kävi Jesajan aikalaisille, joiden mielestä Jumalan seuraaminen on jotain ”Muista aina, muista aina, mieleen paina, mieleen paina hiukan sitä, hiukan tätä!’”

Lepo Jumalassa ei tule siitä, että puuhaamme sitä ja tätä, vaan että kuuntelemme ja kunnioitamme häntä. Lepo Herrassa on kuin istumista rakennuksen peruskiven päällä tuntien sen, miten kivi kannattelee.

Tänään on meidän vuoromme miettiä, tahdommeko vastaanottaa kokonaisvaltaisen siunauksen Herran levossa, vai rakennammeko elämän ja seurakunnan mieluummin itse muiden asioiden varaan?

Jesajan aikalaiset päättivät rakentaa rakennuksensa itse eikä tulos ei ollut mairitteleva. Heille ei kelvannut Jumalan tarjoama lepo ja hänen osoittamansa kestävä perusta. He valitsivat rakentaa elämän petollisten suunnitelmien ja viekkauden varaan. He tosin kuvittelivat rakentaneensa varmalle pohjalle, mutta toisin oli:

”Näin olette sanoneet: ’Me olemme tehneet liiton kuoleman kanssa, tuonelan kanssa olemme solmineet sopimuksen. Kun tuhotulva vyöryy kohti, se ei saavuta meitä, sillä viekkaus on taannut meille turvapaikan, valheen suojaan me olemme piiloutuneet.’” (Jes. 28:14-15)

Jesajan ajan päättäjien perusta oli valheen ja epävarmuuden varaan rakennettua elämää. Se oli toiveajattelua, että vahvalta näyttävä mutta silti heikko perusta kestäisi myrskyssä.

Todellinen perusta – kulmakivi

Vaihtoehto tälle epäluotettavalle perustalle on Jesajan tekstin viimeisessä jakeessa (Jes. 28:16). Se on ainoa kestävä ja luotettava perusta, jonka varaan ihmisen on hyvä laskea koko elämänsä.

Tämä on se yksi ja ainoa luja kulmakivi, joka riittää kestävän elämän perustaksi. Viimeisessä jakeessa profeetta puhuu kulmakivestä, jonka varaan ihmisen on turvallista rakentaa elämänsä. Se on perusta, jonka Jumala on antanut ihmiselle kestävän elämän rakentamista varten:

”Katsokaa: minä lasken Siioniin peruskiven, huolella valitun kivipaaden, kallisarvoisen kulmakiven sitomaan vankkaa perustaa. Joka uskoo, ei horju.” (Jes. 28:16)

Tässä on lupaus, että Jumala itse laskee perustan – eikä mitä vain perustaa, vaan huolella ennalta valitun ja valmiiksi rakennetun perustan, joka on kallisarvoisen ja vankan kulmakiven varassa.

Me tiedämme, kuka tämä kulmakivi on! Jesajan aikalaiset eivät häntä vielä nimeltä tunteneet, mutta sama kulmakivi sopi perustaksi heidänkin elämälleen. Tämän kulmakiven vastaanottaminen ei vaadi täydellistä ymmärrystä, ei erityisosaamista eikä kalliita hankintoja, vaan riittää, kun ottaa uskossa vastaan Jumalan lupauksen. Se, joka rakentaa uskossa Jumalan laatiman perustan varaan, ei horju.

Sanat ”Joka uskoo, ei horju” tarkoittavat sitä, että kuka luottaa elämänsä tälle perustalle, hän ei horju. Se ei tarkoita sitä, etteikö ihminen horjuisi uskossa, vaan sitä, että kulmakivi, johon uskossa saamme luottaa, ei horju, vaikka maailmanhistoria kirjoitettaisiin uusiksi.

Tämä perusta on pantu paikalleen jo ikuisuudessa ja ihmiskunta tuli tietoiseksi siitä Jesajan sanan kautta 700 vuotta ennen kuin tämä kulmakivi tuli näkyviin ajassa. Se on perusta, joka kantoi Jesajan aikalaisia, jotka laittoivat uskonsa Herraan. Sama perusta teki Mooseksen liitosta kantavan. Edelleen sama perusta kannattaa myös Uuden testamentin ajan uskovia tai sinua ja minua, jotka olemme kutsutut elämää rakentamaan. Se on tuo yksi ja sama perusta – ei mikään seurakunnallinen ”hokkuspokkus” tai sinne päin!

En usko tässä vaiheessa olevan enää yllätys kenellekään, kun juhlallisesti paljastan että Jesajan mainitsema kulmakivi on Herra Jeesus Kristus (Room. 9:33; Room. 10:11; 1. Piet. 2:4-6). Jeesuksen Kristuksen sovitustyö ja pelastus on se absoluuttinen perusta, jonka varaan kestävä elämä rakentuu. Kristuksen persoonan varaan rakentuu paitsi hengellinen elämä, myös kaikki muu kestävä, mikä ihmisyyteen tai seurakuntaelämään kuuluu. Kristus-kulmakivi täyttää lupauksen kestävästä perustasta huolimatta siitä, katsommeko me siihen jo täytettynä tekona, vai vielä lupauksena, kuten Jesajan aikalaiset tekivät.

Pietari: koko elämän kulmakivi

Jotta kenellekään ei jää mielikuvaa, että olen väkisin yhdistänyt Jesajan tekstin kulmakivestä Uuden testamentin samaiseen vertauskuvaan Jeesuksesta Kristuksesta, tarjoan vielä lyhyesti yhden sitaatin Pietarin kirjeen tekstiin. Hän siteeraa kahdesti samaa Jesajan tekstiä kohdassa, jossa hän kehottaa seurakuntaa pysymään Kristuksessa Jeesuksessa:

”Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden.

Sanotaanhan Raamatussa: — Katso, minä lasken Siioniin kulmakiven, valitun kiven, jonka arvo on suuri. Joka häneen uskoo, ei joudu häpeään. Te, jotka uskotte, saatte siis osaksenne tämän arvon ja kunnian, mutta niille, jotka eivät usko, ’kivestä, jonka rakentajat hylkäsivät, on tullut kulmakivi, kompastuskivi ja kallio johon langetaan’. Koska he eivät tottele sanaa, he kompastuvat, ja se heidän osakseen on määrättykin.” (1. Piet. 2:4-8)

Jakeissa 4 ja 6 Pietari viittaa Jesajan tekstiin (Jes. 28:16), minkä lisäksi hän siteeraa jakeissa 7 ja 8 kahta muuta Vanhan testamentin tekstiä, joissa Jeesuksesta kirjoitetaan hylättynä kulmakivenä (Ps. 118:22) sekä kompastuskivenä (Jes. 8:14) tottelemattomille.

Jeesus ei ole kulmakivi ainoastaan ihmisen hengelliseen hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Jesaja ja Pietari puhuvat kumpikin kestävästä perustasta koko elämälle. Hengellinen hyvinvointi on toki tärkein, mutta miksi emme rakentaisi koko elämää kestävän kulmakiven varaan? Miksi ottaa vain vähän, kun tarjolla on enemmän?

Mielenkiintoisinta Pietarin sitaatissa on se, että hän siteeraa Jesajan tekstiä täsmälleen samasta näkökulmasta kuin Jesaja. Jesaja kirjoitti lupauksen perustasta sille kansalle, joka oli valinnut laskea elämänsä perustan jonkin muun kuin Herran varaan. Sama tilanne on myös Pietarin kehotuksessa.

Pietari kirjoittaa kirjettä seurakunnalle, joka oli kiusattu elämään moraalitonta elämää (1. Piet. 2:1; 1. Piet. 2:11-12) ja etsimään sisältöä uskonelämään vieraista lähteistä, kuten pakanuudesta tai juutalaisesta lakiuskosta. Vieras kulmakivi johdatti heitä pois oleellisesta. Sen tähden Pietari – Jesajan tavoin – kehotti lukijoita palaamaan Jumalan luokse ja luottamaan Jeesuksen Kristuksen varaan koko elämänsä

Mitä tästä kaikesta opimme?

Lupaus kulmakivestä opettaa ihmistä rakentamaan tai paremminkin luottamaan elämän kestävälle pohjalle – mitä kokonaisvaltaisemmin, sen parempi. Luottakaamme uskossa elämä Jumalan käsiin yhä kokonaisvaltaisemmin. Antakaamme Herralle Jeesukselle enemmän tilaa elämässämme. Siinä on kestävän levon siunaus, joka edelleen takaa mielekkään elämän Jumalan tahdossa.

Tämä on Jeesuksen kutsu tuntemaan hänet. Tekstit on annettu kehotukseksi entistä kokonaisvaltaisempaan luottamukseen pelastuksemme antajaan. Kielikuva ei puhu Jeesuksesta vain pelastusopillisesti hengellisen ’syntisairauden’ voittajana, vaan koko elämän voittajana ja kristillisen vaelluksen peruskivenä. Teksti on koko seurakunnalle kutsu palata kulmakiven luo ja rakentaa kaikki yksin Kristus-kulmakiven varaan.

Kaikkein kirkkain on kuitenkin se totuus, että Herra Jeesus tahtoo seurakunnan antautuvan kokosydämisesti luottamaan häneen. Herra Jeesus kutsuu meitä jokaista arvioimaan elämän perustaa ja tulemaan hänen luo etsimään apua oikean perustan löytämiseksi.

Sama itsetutkistelu koskee koko seurakuntaruumista. Jos seurakunta on keskittynyt 100 % Kristukseen, se ei jahtaa omaa varjoaan, epäoleellisia asioita, hengellisiä ”asioita” tai aina lisääntyvää ”tietoa” Kristuksesta.

Kun seurakunta löytää Kristuksen kulmakiveksi, seurakunta elää Kristuksen tuntemisesta, hänen persoonansa tutkimisesta, kohtaamisesta, hänen nimensä kunnioittamisesta, hänen rakastamisestaan ja hänen tunnetuksi tekemisestä. Elävän seurakunnan salaisuus on kulmakivi Jeesus Kristus.

Uskon täten, että apostoli Pietarin kehotus kuuluu täten meille kaikille:

”Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen.” (1. Piet. 2:4)

Pohdittavaa

Kuka on seurakunnan kulmakivi?
Kuka on elämäni kulmakivi?