Kuningas Amasja nousi Juudan valtaistuimelle isänsä Joasin jälkeen vuonna 796 eKr. Hän hallitsi Juudaa 29 vuotta vuoteen 767 eKr. saakka.

Amasja

Kummatkin historioitsijat arvioivat hänen hallintakautta pitäen sitä hyvänä ja Jumalan mielenmukaisena, mutta kuitenkin siitä puuttui jotain:

”Amasja teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, mutta ei täydestä sydämestään.” (2. Aik. 25:2)

”Amasja teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, olematta siinä kuitenkaan esi-isänsä Daavidin vertainen. Hän teki kaikessa isänsä Joasin tavoin. Uhrikukkuloista ei luovuttu, yhä edelleen kansa uhrasi ja suitsutti kukkuloilla.” (2. Kun. 14:3-4)

Kommentti ”mutta ei täydestä sydämestään” näkyy ulkoisesti kuninkaiden kirjan kommentissa siitä, ettei Amasja välittänyt puuttua kansan epäjumalanpalvelukseen uhrikukkuloilla.

Amasja teki oikein Herran silmissä, mutta hän ei tehnyt sitä sydämensä halusta, kuten esimerkiksi Daavid. Amasja mitä ilmeisemmin piti yllä rauhaa ja miellytti ihmisiä suosimalla Jerusalemin temppeliä, mutta myös jättämällä puuttumatta uhrikukkuloiden epäjumalanpalvelukseen.

Amasja on tässä mielessä esimerkki meidän aikamme ’suvaitsevaisista’, jotka hyväksyvät kaiken ja elävät mieluusti ihmisten kanssa rauhassa, mutta eivät sydämessään rakasta Herraa. Amasjan harjoittama ulkoinen hyveellisyys on myös kuva aikaamme vaivaavasta uskonnollisuudesta.

Uskonnollinen ihminen antautuu mieluusti jumalanpalvelukseen ja osallistuu seurakuntaelämään, mutta häntä eteenpäin vievä vaikutin ei ole hänen sydämensä rakkaus Jumalaan. Hän on ulkoisesti lähellä, mutta sydämessään kaukana Herrasta. Voi häntä.

Pohdittavaa

Olenko minä kokosydämisesti antautunut Herralle?