Otan tekstiini tarkastelun alle yhden Asafin psalmeista (Ps. 81) – eli riemullisen Asafin ylityslaulun. Laulussa Asaf kehottaa Israelia nousemaan ylistykseen, koska heidän Jumalansa on suuri ja ihmeellinen.
Lainaan psalmin keskeltä säkeistön, jossa Asaf muistuttaa Israelia erämaavaelluksen tapahtumista:
”Minä nostin taakan sinun harteiltasi, sait irrottaa kätesi kantokorista. Sinä huusit hädässäsi, ja minä pelastin sinut, minä vastasin sinulle ukkospilvien kätköistä ja koettelin sinua Meriban veden luona.
’Kuule, kansani, minä varoitan sinua. Kunpa kuulisit minua, Israel! Muuta jumalaa sinulla ei saa olla, vierasta jumalaa älä kumarra. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Minä johdatin sinut pois Egyptin maasta. Avaa suusi, niin minä annan mitä tarvitset.” (Ps. 81:7-11)
Psalmisti muistuttaa lukijaa Meriban ihmeestä, kun Jumala antoi janoisen kansan juoda erämaassa kalliosta (2. Moos. 17:1-7). Herra olisi voinut johdattaa kansan suoraan virkistäville lähteille, mutta hän tahtoi antaa kansalleen enemmän. Hän antoi heille jotain kestävää – sellaista, jonka kansa saattoi omistaa vasta, kun sen luottamus Jumalaan oli koeteltu. Koettelemus vahvistaa uskon ja luottamuksen. Usko ei ole pelkästään uskoa johonkin – se on myös elämän luottamista sen jonkin varaan.
Herra koetteli kansan Meribassa.
On helppo puhua uskosta tai teorioida uskon olemusta. Mutta edes paljon puhuttu tai tiukaksi malliksi puristettu usko ei yksin täytä uskon ’laatuvaatimuksia’.
Usko on kuin hissi tai silta. Voimme rakentaa hissin tai sillan kestämään. Jos lujuuslaskelmat laaditaan oikein, kestää silta varmasti tiukimmassakin puristuksessa ja kuormassa. Silti silta ei saa virallista hyväksyntää ennen kuin sen kestävyys on koeteltu ja testattu.
Samalla uskomme joutuu tulikokeeseen koettelemuksessa. Jumalan ei tarvitse uskomme lujuutta koetella – kyllä hän sen tuntee. Koetus on meitä itseämme varten. Vasta koetuksessa havaitsemme itse, että usko Herran lupauksiin todella kantaa.
Koetuksessa Herra puhdistaa meidät ja uskomme kuona-aineista. Koettelemus jalostaa luottamuksemme Jumalaan, eli se tekee saman uskollemme, mitä tuli tekee kullalle, kun se erottaa puhtaan kullan kuona-aineista.
Olkaamme onnelliset, jos elämän hirmumyrskyt puhaltavat ylitsemme, kun seilaamme elämän vesillä. Olkaamme kiitolliset, kun meri oikein raivoaa ympärillä. On näet parempi oppia luovimaan myrskyssä yhdessä Kristuksen kanssa kuin purjehtia tyynillä vesillä ilman häntä.
On kumma, että kovin helposti tyydymme elämään antamatta ajatustakaan Kristukselle, jos elämä on tasaisen mukavaa eikä kovat tuulet puhalla.
Vastoinkäymiset tuovat meidät lähemmäs Herraa ja vahvistavat luottamuksemme häneen niin kuin Meriban koettelemus vahvisti Israelin luottamusta Herraan.
Elämän myrskyn kohtaaminen katse tiukasti Herraan Jeesukseen kiinnitettynä on arvokkaampaa kuin seesteinen ja helppo elämä katseen vaeltaessa päämäärättömästi horisontissa.
En sano, että uskovan pitäisi rukoilla vastoinkäymisiä elämäänsä, mutta muista vastoinkäymisten hetkellä, että tuolloin voit todentaa uskon kantavan. Vaikeuksissa Herra antaa apunsa odottaa ihan vain sen tähden, että nuo kallisarvoiset hetket synnyttävät elämässämme jotain ajallista vapautusta kestävämpää. Se on usko – usko, joka kantaa meidät perille ikuiseen juhlaan Kristuksen meille valmistamaan pelastukseen.
Pohdittavaa
Mikä on koettelemuksen arvo uskovalle?