Ihmiskunta sairastaa – eikä se ole uusi ilmiö. Yhtä vanha se on kuin ihmiskuntakin. Sairauden oireet näkyvät elämisenä vastoin rakkauden kaksoiskäskyä (Matt. 22:37-40), joka toteutuneena täyttäisi terveen ihmisyyden koko mitan.

Etäällä näemme isot oireet kuten sodat, nälänhädän, köyhyyden, jne. Hieman lähempää oirelistalta löytyy epäoikeudenmukaisuus, rakkaudettomat ihmissuhteet, pelko, viha, itsekeskeinen elämä, jne. Tästä on tietty soma puhua ’somessa’, mutta kovin usein soma puhe ’somessa’ jää puheeksi, mikä sekin on yksi oire ihmiskunnan sairaudesta.

Profeetta Aamoksen aikaan, eli Jerobeam II:n hallitessa Israelin kuninkaana (793 – 753 eKr.), Israelin yhteiskunta sairasti sekin pahoin. Toisaalta nautittiin suuruuden ajasta eikä huomattu, että uusi maailmanvalta Assyria oli nousemassa uhkaamaan. Aika oli päällisin puolin hyvää, ei vain poliittisesti, vaan myös taloudellisesti, mutta silti rikkaudet kerääntyivät vain harvoille ja köyhiä sorrettiin. Jerobeam II:n valtakunnassa vallitsi moraalinen rappiotila. Sorto ja köyhiin kohdistuva väkivalta, juoppous sekä muut paheet rehottivat.

Herran päivä

Rappio näkyi laajalti myös uskonnollisesti. Uskonnonharjoitus oli tyhjää ulkokuorta, ja Jumalan palvelemiseen sekoittui aina enemmän vaikutteita epäjumalanpalvonnasta. Vaikka Jumalan tiet eivät ihmisiä juuri kiinnostaneet, kansa odotti innolla tulevaa ”Herran päivää”. Heille ”Herran päivä” merkitsi aineellisen onnen juhlaa, joka vääjäämättä kuuluisi heille, koska he olivat syntyperältään juutalaista kansaa ja sukua.
Profeetta Aamos sen sijaan näki ristiriidan kansan harjoittaman elämän ja ”Herran päivän” odotuksen välillä. Hän julisti näin:

”Voi teitä, jotka hartaasti odotatte Herran päivää! Mitä iloa teille on Herran päivästä? Se tuo pimeyden, ei valoa. Käy kuin miehen, joka pakeni leijonaa mutta kohtasi karhun – kun hän pääsi kotiin ja nojasi kädellä seinään, käteen puri käärme. Eikö Herran päivä siis ole pimeä eikä valoisa, pilkkopimeä, ilman valon häivää?” (Aam. 5:18-20)

Aamos kirjoitti tekstin muistutukseksi Herran päivän kaksinaisesta luonteesta. Se saattaa olla myös ”pilkkopimeä, ilman valon häivää”. Hän kehottaa langennutta Israelia kääntymään Herran puoleen epäjumalien ja itsekeskeisen materialismin tieltä. Kansa oli hylännyt Jumalan säädökset, mutta silti se odotti Jumalan ennallistavan Daavidin ajan mahdin ja antavan Israeliin ylenpalttisen hyvinvoinnin kuin tarjottimella tarjoiltuna.

He luulivat ”Herran päivän” olevan siunauksen päivä etenkin heille ja koko maailmalle: Israel nousisi hallitsemaan maailmaa ja muut kansat saisivat sen kautta osansa messiaan siunauksesta. He odottivat Jumalan siunaavan heitä ja rankaisevan Israelia vastustavia kansoja. Tämä oli heidän odotuksensa, koska he olivat sokeutuneet itselleen.

Ihmiset ajattelivat Herran päivän olevan heille suosiollinen, koska Jumala oli valinnut heidät. He eivät osanneet ajatella, että ”Herran päivä” voisi merkitä heidänkin kohdallaan elämänarvojen ja tekojen arviointia ja tuomitsemista. Aamoksen profetia täten tuskin sai vastakaikua kansan riveistä – ehkä sen verran kuitenkin, että joku tuomitsi hänet suvaitsemattomaksi.

Aamos käyttää kahta vertauskuvaa näyttääkseen virheen vääristyneessä ”Herran päivän” odotuksessa. Ensimmäisessä vertauskuvassa mies pakenee leijonaa vain kohdatakseen karhun. Toisessa kuvassa mies saapuu kotiin – turvapaikkaan, mutta joutuu siellä käärmeen puremaksi.

Vertauskuvien merkitys on selkeä. Israel tuudittautui ”Herran päivään” lohduttavana pelastuksen päivänä, mutta niin kuin leijonalta karkuun päässyt mies tai kotona ’turvassa’ ollut mies huomasivat turvan vääräksi, samoin Israelin sokea luottamus ”Herran päivän” autuuteen olisi väärä. Hekin kohtaisivat Jumalan tuomion ja näin heidänkin vanhurskautensa punnittaisiin.

Aamos ei tarkoita, että ”Herran päivä” olisi pelkästään ”pimeä eikä valoisa, pilkkopimeä, ilman valon häivää”. Hänen tarkoitus oli muistuttaa aikalaisiaan myös tästä heidän unohtamastaan toisesta vaihtoehdosta. Aamos muistutti kansaa ”Herran päivän” kaksinaisesta luonteesta: toisille tuo päivä on ikuisen valon päivä, toisille loputtoman pimeyden päivä.

Aamoksen humoristinen vertaus pakenevasta miehestä kuvaa osuvasti tuon ajan Israelia, kuten myös oman aikamme etsijöitä. Herran päivänä moni löytää itsensä vertauskuvan miehen paikalta. Kaiken piti olla jo hyvin ja pelot takanapäin, mutta kuinka kävikään. Omat laskelmat pettivät, kun ”Herran päivä” sotki niin täydellisesti laskelmoidun oman ihanan elämän, jossa ei ollut juuri aitoa tilaa toisille ihmisille.

Kun katson tänään omaa yhteiskuntaamme ja jään pohtimaan kuinka pahaksi tämä ’synniksi’ kutsuttu sairaus on äitynyt rakkauden kaksoiskäskyllä mitattuna, jään miettimään, että olemmeko me kuin Israel ”Herran päivän” odotuksen edellä.

Jotenkin vain tämä Aamoksen vertaus kääntää katseeni omaan aikaan ja miettimään, millainen ”Herran päivä” meille on varattu.

”Käy kuin miehen, joka pakeni leijonaa mutta kohtasi karhun – kun hän pääsi kotiin ja nojasi kädellä seinään, käteen puri käärme.”

Tässä sitä odotetaan käännettä parempaan ja etsitään ansaitsematonta siunausta jos kenenkin kädestä. Odotetaan parempaa kääntämättä piiruakaan oman elämän suuntaa. Olisiko kestävämpää etsiä armoa Jeesuksen Kristuksen luota ja pyytää häntä korjaamaan elämässämme sen kaiken, mikä ei sovi rakkauden kaksoiskäskyn sisään?

Pohdittavaa

Millainen on minun ”Herran päivän” odotukseni?