”Kääntykää minun puoleeni ja antakaa pelastaa itsenne, kaikki te maan ääret, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole.” (Jes. 45:22)

Tämä Jesajan kirjan jae johti yhteen mielenkiintoisimpaan kääntymykseen seurakunnan historiassa. Oli tuiki tavallinen tammikuun sunnuntai vuonna 1850 Britteinsaarilla, kun Charles Spurgeon lumimyrskyn vuoksi poikkesi reittisuunnitelmastaan ja päätyi levähtämään pieneen metodistikirkkoon Colchesterissa.

Kirkossa oli kourallinen seurakuntalaisia, jotka olivat tulleet paikalle lumimyrskyä uhaten. He odottivat pastoria paikalle – metodistipapeilla oli omat piirikunnat, joissa he kiersivät alueen kirkoissa saarnaamassa. Tällä kertaa lumimyrsky oli estänyt pastoria saapumasta jumalanpalvelukseen.

Turhaan ei seurakunta ollut paikalle kokoontunut, koska pitkän tuokion jälkeen vanha harmaantunut herrasmies uskaltautui nousemaan sananjakajan paikalle. Enempää valmistelematta hän valitsi tekstiksi siteeratun Jesajan kirjan luvun 45 jakeen 22. Hän luki tekstin KJV käännöksen mukaan, missä sana ”kääntykää” on käännetty sanalla ”katsokaa [look]”.

Spurgeon muistelee, että eipä ollut tämä meille tuntemattomaksi jäänyt herrasmies paljoa osannut, joten hän toisti jaetta useita kertoja sanomatta siitä oikeastaan mitään. Ja Spurgeon jatkaa toteamalla, että mitään muuta ei sitten ollut tarpeellista sanoakaan. Se riitti; siinä oli kaikki, mitä hän etsi ja mitä hänen elämästään puuttui.

”Kääntykää {KJV: katsokaa} minun puoleeni ja antakaa pelastaa itsenne, kaikki te maan ääret, sillä minä olen Jumala, eikä toista ole.” (Jes. 45:22)

Edelleen Spurgeon muistelee miehen jatkaneen puhetta jotenkin tähän tapaan:

”Rakkaat ystävät, tämä jos mikä on yksinkertainen teksti. Siinä sanotaan ”katsokaa”. Ajatelkaapa, ihmisen ei tarvitse mennä yliopistoon tai kouluun oppiakseen katsomaan. Voit olla suurin typerys ja silti sinä voit katsoa.”

Mies katsoi ja osoitti Spurgeonia huoneen takaosassa ja lisäsi vielä:

”Nuori mies, sinä näytät todella onnettomalta. Ja sinä tulet aina olemaan onneton – onneton tässä elämässä ja kuolemassa – jos et tottele minun tekstiäni. Mutta jos sinä otat tekstin sanoista vaarin nyt, tässä hetkessä, sinä pelastut.”

Lopuksi saarnan loppuhuipentumana mies huusi kovaan ääneen:

”Nuori mies, katso Jeesukseen Kristukseen. Katso! Katso! Katso! Sinun ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin katsoa ja elää!”

Spurgeon sanoo, että hän on velkaa kääntymyksensä tälle tuntemattomalle henkilölle, joka ei todellakaan ollut minkään sortin seurakuntapalvelija puhumattakaan vihkimyksestä papiksi tai mitään sellaista. Hän oli yksinkertaisesti se ihminen, jonka Jumala nosti tuossa hetkessä puhumaan. Ja hän teki sen niin hyvin kuin osasi.

Mies ei tiettävästi saanut koskaan tietää, että hänen yksinkertaisen ja lyhyen saarnansa tuloksena kääntyneestä miehestä tuli ’saarnaajien kuningas’, jonka työn kautta Jumala pelasti kymmeniä ja satoja tuhansia ihmisiä. Olkoon tämä esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun kuuntelet Jumalaa silloinkin, kun hän kutsuu sinua tekemään hetkessä jotain epätavallista tai vallatonta.

Epätavallista ja tavatonta

Spurgeonin kääntymykseen johtanut jae kuuluu Jesajan kirjassa jaksoon, jossa Jumala tekee vastaavasti jotain tavatonta. Tekstiä edeltää lupaus Israelin lunastamisesta Babylonin vankeudesta. Sinänsä lupaus lunastuksesta (Jes. 44:21-23) oli jotain, mitä kuulijat odottivat. Mielenkiintoista ja tavatonta on tapa, jolla Herra lupauksen ajassa päätti toteuttaa (Jes. 44:24-45:8). Hän osoittaa suvereeniutensa siinä, että hän valitsi kansan vapauttajaksi Persian keisari Kyyroksen (559-529 eKr.).

”Minä sanon Koorekselle: ’Minun paimeneni.’ Hän toteuttaa kaiken, mitä minä tahdon” (Jes. 44:28a)

Ajatus oli Jesajan lukija- ja kuulijakunnalle varmasti mitä vierain. Minkä tähden Jumala käyttää oman kansansa vapauttamiseen ja paimentamiseen vieraan vallan edustajaa – vieläpä pakanakuningasta!

Varsinainen tekstimme (Jes. 45:8-13) jatkaa näistä tunnelmista. Jumala oli valinnut tehdä jotain arvaamatonta ja hän tekisi sen vielä sellaisen henkilön kautta, joka ollenkaan vastaa kansan odotuksia tai täytä niitä kriteerejä, joita he olisivat vapauttajaltaan ’vaatineet’.

Apu ja pelastus tulisi suunnasta, jota edes ne oppineet ja viisaat ajatelleet Jumalan mieleiseksi tavaksi toimia. Jesajan profetia herätti varmasti vilkasta keskustelua ja arvosteluakin. Tässä tilanteessa Herra näkee hyväksi puhutella omiaan ja muistuttaa heitä siitä, miten hänen tiensä ja ajatuksensa ovat paljon suuremmat kuin heidän.

Samalla Herra muistuttaa seuraajiaan siitä, miten meidän jokaisen tulee olla aina valmiina, koska me osaa ennakoida Jumalan aivoituksia etenkään silloin, kun Herra päättää tehdä jotain erityistä. Luetaanpa vielä Herran sanat tästä:

”Voi sitä, joka riitelee luojaansa vastaan, saviastia saviastioiden joukossa! Sanooko savi muovaajalleen: ’Mitä sinä pystyt tekemään? Sinun työsi on kädettömän työtä!’ Voi sitä, joka sanoo isälle: ’Mikä sinä olet siittämään?’ ja äidille: ’Mikä sinä olet synnyttämään?’

Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, sen Luoja: Tekö haluatte kysyä minulta tulevia asioita lapsistani ja määrätä minun kätteni töistä?

Minä olen tehnyt maan ja luonut ihmisen maan päälle. Minun käteni levittivät taivaan auki, minä annoin käskyni kaikille sen joukoille. Minä herätin tuon miehen vanhurskaudessa. Minä tasoitan kaikki hänen tiensä, ja hän rakentaa minun kaupunkini ja päästää pakkosiirtolaiseni lähtemään vaatimatta maksua tai lahjusta.” (Jes. 45:9-13)

Ymmärrän kansan nurinan Kyyroksen valinta kohtaan, vaikka jälkeenpäin historiaa katsomalla Jumalan valinta on helppo hyväksyä ja nähdä myös sen koko nerokkuus. Kansan napinassa ja arvostelussa on tässä kohtaa jotain samaa kuin onnettomuuspaikalla onnistuneen operaation jälkeen aletaan vain sättimään pelastajia, miten he eivät toimineet oikein. Aivan kuin ihminen arvostelisi Jumalan toimintatapaa ja sanoisi, että ”väärin pelastettu”!

On vain niin, että Jumalan aivoitukset ovat ihmisen aivoituksia ja jopa mielikuvitusta korkeammalla. Aina tulee niitä tilanteita, että me emme osaa edes arvailla, mitä Herra tekee elämässämme seuraavaksi.

Jumala tekee tavatonta – hyväksynkö sen?

Ajattelepa Jesajan profetiaa keisari Kyyroksen valinnasta ”Jumalan kansan paimeneksi”. Kuinka moni Jesajan aikalainen piti sitä jumalanpilkkana? Jumalan valinta ja menettelytapa ei vain sopinut ’asiantuntijoiden’ normeihin. Kaikki tahtoivat ja rukoilivat juuri sitä, mitä Herra antoi kansalleen tässä tapauksessa keisari Kyyroksen kädestä.

Jesajan profetia oli rukousvastaus kansalle, mutta sepä ei kelvannut heille, koska heidän mielestään valittu ’paimen’ oli arvoton. Vertauskuvallisesti saviastia siinä arvosteli toista saviastiaa. Tähän Jumala vastaa huomauttamalla arvostelijoita sanoen: ”Voi sitä, joka riitelee luojaansa vastaan, saviastia saviastioiden joukossa!” Pelastettava koki olevansa pelastajaansa arvollisempi jopa niin, että hän ei tahtonut ottaa pelastusta valitun palvelijan kädestä. Siinä saviastia arvosteli toista – ja arvostelemalla Herran valintaa hän kyseenalaisti samalla myös Luojansa!

Tilanne olisi sama, kun minä avantoon pudonneena kieltäytyisin ottamasta apua vastaan sen tähden, että pelastamaan rientänyt ihminen ei syystä tai toisesta miellytä minua! Siinä sitten mieluummin rukoilen Jumalaa lähettämään ’oikean pelastajan’ ja hypotermian kynnyksellä vielä syytän Jumalaa siitä, kun hän ei kuule rukoustani.

Samoin meidän Herramme Jeesus joutuu varmasti kysymään meiltä omiltaan usein tänäkin päivänä Jesajan sanoin

”Tekö haluatte kysyä minulta tulevia asioita lapsistani ja määrätä minun kätteni töistä? ”

Ajattelepa vielä alussa ollutta esimerkkiä Spurgeonin kääntymiskokemuksesta. Asetupa itse istumaan hyiseen pienen kirkon peräpenkkiin kuuntelemaan saarnaa, jossa hoetaan vain yhtä jaetta tutkimatta edes alkukielestä saarnan ’avainsanan’ merkitystä ja näin ollen venyttämällä sanan ’katsokaa’ merkitystä tekstin yli. Ja vieläpä kehtasi mies osoitella suoraan kirkkosaliin eksynyttä nuorta miestä. Varmaan ei tule tuo mies enää uudelleen – eikä tullutkaan.

Huomaamatta vain jäi se pieni tosiasia, että Spurgeon kääntyi tuon ’röyhkeän’ ja karun saarnan tuloksena. Se oli elämän kokoinen saarna, jonka Jumala oli varannut juuri nuorta Charles-poikaansa varten. Voi olla, että muut poistuivat paikalta pettyneenä, kun ’oikea’ pastori ei tullutkaan, mutta Charles lähti paikalta puhkuen uutta elämää!

Sama pätee varmasti myös Jesajan ajan paluumuuttajiin, jotka Herran valitseman keisari Kyyroksen luvalla palasivat kotimaahansa ja saivatpa vielä häneltä luvan Jerusalemin ja temppelin uudelleenrakentamiseen. Tuskinpa he enää arvostelivat profeettaa tai Jumalaa siitä, miten heidät oli vapautettu. Jesaja sen sijaan sai varmasti kuulla olevansa väärä profeetta, koska eipä ’pakanakeisari’ Jumalan kansan vapauttajana ollut varmaan ollenkaan mieleen hurskaille seuraajille.

En usko, että me olemme ollenkaan sen parempia kuin Jesajan aikalaiset. Meillä on omat käsitykset ja rajat, joiden ylittäminen tai alittaminen on haaste. On rajoja, joiden ulkopuolelle emme tahdo tulla ja on rajoja, joita ei mielestämme saa alittaa. Toiset ovat turvarajoja, kun taas toiset ovat rajoja, jotka asettavat minimi mitat.

Olemme aina ongelmissa, jos tapaamme Herran Jeesuksen toimimassa niiden ulkopuolella. Lienemme silloin tällöin samassa tilanteessa kuin esimerkiksi ajanlaskun ajan fariseukset, jotka kauhistelivat Jeesuksen tapaa viettää aikaa syntisten keskellä, parantaa lepopäivänä, jne.

Uskon, että Herra Jeesus tällöin näyttää meille kaikessa lempeydessä oman paikkamme ja kysyy Jesajaa mukaillen:

”Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, sen Luoja: Tekö haluatte kysyä minulta tulevia asioita lapsistani ja määrätä minun kätteni töistä?”

Edelleen luulen, että on myös toinen vielä paljon hankalampi tilanne, jossa joudumme äkkiä puolustuskannalle, kun Herra Jeesus nostaa esiin Jesajan kysymyksen.

Jumala tekee tavatonta – teenkö sen?

Me ihmiset toki mieluusti arvioimme Jumalan tekoja jälkeenpäin tai pitäydymme muuten vain loitolla turvallisten rajojen sisällä. Onpa tästä kokemusta itsellänikin yltä kyllin – rajallinen minäkin olen.

Jesajan tekstin kysymys muuttuu vielä astetta haasteellisemmaksi, kun Herra Jeesus esittää sen sinulle uuden palvelupaikan edessä ja pyytää sinua astumaan esiin tavalla, joka on sinulle vieras:

”Näin sanoo Herra, Israelin Pyhä, sen Luoja: Tekö haluatte kysyä minulta tulevia asioita lapsistani ja määrätä minun kätteni töistä?”

Pitäisikö minun murtautua esiin, vaikka en tahdo? Eihän minulla ole mitään jaettavaa kenellekään. Enhän minä nyt vain voi tehdä mitään tuollaista. Kyllä kai Herra lähettää jonkun oikean palvelijan – eihän nyt minua tarvitse.

Mutta entäpä jos Herramme Jeesus Kristus on nähnyt hyväksi tehdä jotain vallan tavatonta? Mitäpä jos sinun tai minun vuoro on ollakin se ’parempien ihmisten’ halveksima ’Kyyros’ – saviastia, jota toinen savesta tehty moittii Luojalleen:

”Sanooko savi muovaajalleen: ’Mitä sinä pystyt tekemään? Sinun työsi on kädettömän työtä!”

Entäpä jos sinun vuorosi on olla se ’tuntematon mies’, joka pitkän odottelun jälkeen rohkaisee mielensä ja käy jakamaan yhden jakeen mittaista ’saarnatekstiä’ pienelle kuulijakunnalle. Ja entäpä jos Herra Jeesus viekin juuri sinut turvallisiksi kokemiesi rajojen toiselle puolelle? Uskallatko puhua tai toimia Herrasi nimissä, kun hän sinut lähettää liikkeelle?

Ajattele Eliaa, hänkin oli tavallinen ihminen. Elia rukoili Jumalaa, ettei sataisi ja niin ei satanut 3 1/2 vuoteen. Hän rukoili toistamiseen ja tuli sade ja kuivakausi loppui (Jaak. 5:17-18). Oletko koskaan ajatellut, millaista luottamusta ja rohkeutta rukous vaati Elialta? Hän ei näet rukoillut salassa, vaan ’silmäätekevien’ edessä. Hän teki oman osansa ja luotti tekevän omansa. Silti hän oli varmasti kiusattu perääntymään, jos hän yhtään ajatteli omaa kunniaansa ja mainettaan.

Tai mitä ajatteli kansanjohtaja Joosua, kun hän julisti Herran nimessä:

”Aurinko, pysy paikallasi Gibeonissa! Kuu, ole liikkumatta Aijalonin laakson yllä!” (Joos. 10:12)

Ihan syystä ihmettelemme näitä miehiä. Mistä he saivat rohkeuden? Miten he uskalsivat puhua tällä tavoin Jumalan nimissä? Heidän rohkeutensa on se luottamuksen side, johon Jeesus toivoo meidän jokaisen halulla tarttuvan. Se on kutsu astua esiin Herran nimissä.

Eteenpäin ja esiin

On eri asia lukea vaikkapa Jesajan tekstistä kuvauksia Jumalan mahdista ja asettua seuraamaan Jumalan voimaa kauempaa kuin heittäytyä itse mukaan – puhumattakaan niistä tilanteista, kun emme ole ollenkaan tietoiset Jumalan aivoituksista. Niin kauan, kun näemme, kuulemme tai luemme Herran teoista etäältä, meille ei ole ongelma uskoa niitä todeksi.

Ongelmat alkavat siitä, kun Jumala kutsuu meidät itsemme astumaan esiin hänen nimissään. Jos katse erehtyy tarkastelemaan omaa pienuutta Jumalan mahdollisuuksien sijasta, alkaa siinä rohkeinkin epäröidä Jumalan suunnitelmaa. Siitä huolimatta Herra kutsuu meidät kohtaamaan hänet.

Ehkä pelkäämme myös kasvojen menettämistä. Olisipa noloa joutua huomaamaan, että ihmiset eivät ymmärrä Jumalan sanomaa omaksi parhaakseen. Ehkä joutuisin kohtaamaan pilkkaa ja ivaa jne. Etkö kuitenkin olisi valmis myös siihen hänen kunnikseen? Ehkä ylittäisit rajat omassa elämässäsi ja huomaisit olevasi sen jälkeen taas entistä vapaampi?

Herra Jeesus kutsuu kanssaan yllättävään suhteeseen. Se on suhde, jossa ihminen kokee, miten Jumalalla on kaikki valta sielläkin, missä ihminen on pudonnut jo aikaa sitten kärryltä eikä tiedä yhtään, missä Jumalan maailmassa liikutaan.

Miten on? Uskaltaisinko ottaa paikkani tarpeen tullen Jumalan osoittamassa ’muurinraossa’, vaikka en täysin ymmärtäisikään hänen aivoituksiaan? Luottaisinko mieluummin Herran Jeesuksen ’arvostelukykyyn’ kuin omaani siinä, kun koen olevani aivan liian mitätön sille paikalle, johon hän tahtoo minut kiinnittää?

Käykäämme uskossa eteenpäin hänen suunnitelmassaan. Ja kuka tietää, vaikka pienen kuuliaisuuden askeleen myötä sinustakin voidaan taivaankirjaan kirjoittaa jotain samaa kuin ’pakanakeisari’ Kyyroksesta:

”Minä olen tehnyt maan ja luonut ihmisen maan päälle. Minun käteni levittivät taivaan auki, minä annoin käskyni kaikille sen joukoille. Minä herätin tuon miehen vanhurskaudessa. Minä tasoitan kaikki hänen tiensä, ja hän rakentaa minun kaupunkini ja päästää pakkosiirtolaiseni lähtemään vaatimatta maksua tai lahjusta.”

Älkäämme jääkö omien ajatustemme vankilaan. Käykäämme eteenpäin Herran nimessä.

Pohdittavaa

Kumpi näkee ja tietää paremmin: Luoja vai luotu?