Psalmi 25 on hepreankielisen päällekirjoituksen mukaan kuningas Daavidin kirjoittama. Tarkempaa tilannekuvausta ei ole päällekirjoituksessa annettu. Toisin sanoen psalmienkirjan kokoaja ei tarjoa lukijalle perimätiedosta poimittuja lisävinkkejä psalmin kirjoitustilanteesta tai tarkoituksesta.

Psalmin teksti itse antaa silti viitteitä kirjoittamisen ajankohtaan. Teksti vaikuttaa olevan ikääntyneen kuninkaan (Ps. 25:7) nöyrää punnittua puhetta. Psalmissa Daavid tuskailee meille kaikille tutun teemojen – ihmisen syntisyyden ja Jumalan johdatuksen äärellä (Ps. 25:9-11, 16-18).

Minä odotan, Jumala odottaa.

Daavidin kuninkuuden aikana Israel oli yhdistynyt ja kasvanut miltei niihin maantieteellisiin mittoihin, jotka Jumala oli Moosekselle vuosisatoja sitten luvannut. Daavidin valtakaudella Israel vaurastui ja vakiinnutti paikkansa alueellisesti. Mutta parhaatkaan saavutukset eivät kanna, jos nykyhetkessä on vaikeaa. Vieläpä valtansa huipulla valloittajakuningas Daavid tunsi hänkin yksinäisyyttä, heikkoutta ja turvattomuutta aivan siinä missä mekin tunnemme vaikeuksien keskellä (Ps. 25:16).

Psalmissa hän pohtii, että mahtaneeko Jumala kuitenkin muistella hänen nuoruuden syntejä (Ps. 25:7-11). Hän katuu nuoruudessa tekemäänsä väärää ja syntisistä puhuessa hän lukee itsensä mukaan joukkoon. Daavidia painoi vihollisten uhka, mutta myös oman vaelluksen kelvottomuus. Hän ei voinut vedota Jumalaan sillä perusteella, että hän olisi ollut riittävä Jumalan silmissä.

Vaikka Daavid ei ollut kirjoittamisen hetkellä enää nuorukainen, elämäntilanteen vaikeutuessa oli hänkin kiusattu vatvomaan puutteita vaelluksestaan ja kerran anteeksi annettuja syntejään avain niin kuin ne olisivat nyt syy nykyhetken vaikeaan tilanteeseen. Jumala tuntui olevan kovin kaukana.

Me luemme Daavidin psalmia ehkä kevein ja helpottunein mielin sekä nautimme hänen taidostaan kirjoittaa valtavan kaunista ja syvää tekstiä. Ehkä emme tule ajatelleeksi lainkaan sitä, että psalmin teksti on syntynyt syvän mielenmyllerryksen ja sielunpimeyden hetkillä. Daavidia kiusasi elämän myrskyt, mutta myös hänen oma pimeä menneisyytensä.

Kun ajattelen psalmia tästä näkökulmasta, minua puhuttelee tapa, millä hän puhuu odottamisesta psalmin alkupuolella:

”Sinun puoleesi, Herra, minä ylennän sieluni. Jumalani, sinuun minä luotan. Älä salli minun joutua häpeään, älkööt viholliseni saako riemuita minusta. Ei yksikään, joka sinua odottaa, joudu häpeään. Häpeään joutuvat ne, jotka ovat syyttä uskottomia. Herra, ilmoita minulle tiesi, opeta minulle polkusi. Johdata minua totuudessasi ja opeta minua, sillä sinä olet Jumala, minun pelastajani. Sinua minä odotan kaiken päivää.” (Ps. 25:1-5)

Tahdonkin nostaa tekstistä erityisesti odottamisen teeman, mikä on meille ihmisille ehkä yksi vaikeimmista elämän teemoista.

Daavid rukoili psalmissa toistamiseen ”osoita minulle tiesi”, ”opeta minua kulkemaan polkujasi”, ”ohjaa minut totuuteesi” ja ”opeta minua”. Silti anoessaan ohjausta ja opetusta elämään Daavid sanoi: ”Sinuun minä luotan aina”.

Olisi luullut, että elämän myrskyn ja sisäisen ahdistuksen kourissa Daavid olisi vaatinut Jumalaa kiirehtimään apua ja poistamaan ongelmat heti kuin taikaiskusta. Mutta Daavid luotti Jumalan suunnitelmaan, vaikka elämä myllersi ja hänestä tuntui vaikealle. Jopa tuskassa ja hädässä hän kirjoittaa: ”Ei yksikään, joka sinua odottaa, joudu häpeään.” ja ”sinua minä odotan kaiken päivää.”

Hän tunsi Jumalan luotettavaksi, mikä puolestaan valoi häneen uskalluksen odottaa. Teksti ei kerro, mitä hän teki odottaessaan. Odottaminen pitää sisällään kuitenkin sen, että Daavid tarvitsi ehdottomasti Jumalan apua selvitäkseen, mutta silti hän odotti kärsivällisesti Jumalan toimivan, jotta elämän solmut aukenisivat.

Uskon, että Jumala tahtoo samoin meidän jokaisen pysähtyvän aika ajoin odottamaan häntä. Odottaminen ei tarkoita elämän seisahtumista ja odottavan aika harvoin on seesteistä hiljaisuuden ja levon aikaa. Odottaminen tarkoittaa yksinkertaisesti elämistä Jumalan apuun luottaen. Odottaminen on jotain samaa uskolle ja luottamukselle, mitä aika on viinille, joka voi odottaa vuosia ja taas vuosi viinikellarissa makunsa täydellistymistä.

Herra tahtoo, että me uskaltaudumme odottamaan häntä. Hän voisi rientää avuksemme heti. Hänen ei tarvitse odottaa sopivaa avun hetkeä. Ei, hän odottaa meitä. Hän odottaa meitä, jotta hän voisi armahtaa meidät ja kruunata odotus sydämemme luottamuksen kasvamisella. Herra odottaa meidän vuoksemme:

”Siksi Herra odottaa, että voisi olla teille armollinen, ja sen tähden hän nousee armahtaakseen teitä, sillä Herra on oikeuden Jumala. Autuaita ovat kaikki, jotka häntä odottavat!” (Jes. 30:18)

Saman sanoi kuningas Daavid psalmissaan, mitä Jesaja sanoo: ”autuaita ovat kaikki, jotka häntä odottavat!” Meidän ei pidä harhautua ajattelemaan vain odotuksemme kestoa, vaan ymmärtää samaan aikaan ’kolikon kääntöpuoli’. Samaan aikaan, kun me odotamme, Herra itse odottaa meitä. Hän tahtoo nähdä enemmän kuin pelkän ilon rukousvastauksesta.

Ajatus siitä, että Herra Jeesus odottaa meitä antakoon meille uuden motivaation ja inspiraation odottaa häntä ja hänen vastaustaan. Se antaa sanoin kuvaamattoman varmuuden siitä, että odottamisemme ei ole turhaa. Jumalan ajan hengessä

Jumala on täten kuin viisas puutarhuri tai maaviljelijä, joka odottaa sadon kypsymistä kaikessa rauhassa. Jos sadon poimii liian aikaisin, hän saisi palkkioksi raakileita ja puolikypsiä hedelmiä. Vaan jos hän maltillisesti odottaa sadon kypsymistä, hän saa valmiin ja kypsän sadon. Hän voi joutua odottamaan pitkän kuivan jakson ja rankkasateen ajan, mutta kun hän poimii sadon, se on kypsä.

Jos siis sinäkin joskus Daavidin tavoin vaikeassakin elämäntilanteessa tai sielun yössä joudut odottamaan Herrasi vastausta, muista, että hän odottaa myös. Hän ei odota hetkeä jolloin voisi auttaa, vaan hän odottaa sinua. Hän odottaa, että sinä olet valmis. Kun hetki on oikea, hän ei epäile hetkeäkään toimia.